Sam Harris – Moraali ja kristinuskon Jumala

Tänään (tai eilen, tarkasteltavasta aikavyöhykkeestä riippuen) Sam Harris julkaisi blogissaan linkin hänen nauhoittamaan Soundcloud-tiedostoon ”Morality and the Christian God”, tarkoituksena tarjota Internetin animaattoreille ja filmieditoijille vapaasti käytettävä hyvälaatuinen voice-over -lähde.

Alla on tämän Soundcloud-tiedoston litteroitu suomennokseni.

_______________________

Moraali ja kristinuskon Jumala

Usein väitetään, että uskonto antaa meille varmimman moraaliperustan, ja ilman sitä kysymyksiin hyvästä ja pahasta ja väärästä ja oikeasta ei yksinkertaisesti voi vastata – tai vielä pahempaa, ilman Jumalaa sellaisiin kysymyksiin ei ole vastausta. Mutta mitä voimme päätellä tästä käsityksestä, että Jumala on moraalin perusta, maailmassa, jossa yhdeksän miljoonaa lasta kuolee joka vuosi ennen kuin he saavuttavat viidennen ikävuoden? Suurimmalla osalla tästä kuolemasta ja kärsimyksestä ei ole mitään tekemistä ihmisten tekemien päätösten kanssa, joista heitä voisi mitenkään kuvitella pidettävän vastuussa. Et voi sanoa, että nämä lapset olivat pahoja omasta vapaasta tahdostaan tai että he saivat mitä ansaitsivat. Puhumme tässä lapsista, jotka kuolevat ennen viidettä ikävuotta; puhumme taudeista ja likaisesta vedestä ja onnettomuuksista ja luonnonkatastrofeista – kuolemasta huonoon onneen, pohjimmiltaan. Maailmassa on joitain hyvin epäonnisia ihmisiä. Mutta kristinuskon kaltaisen uskonnon mukaan tämä on kaikki osa Jumalan suunnitelmaa. Olkaamme rehellisiä siitä, millainen suunnitelma tämä on.

Aasiassa 2004 tapahtunut tsunami tappoi neljännesmiljoona ihmistä. Kuvittele sen tapaisen tsunamin tappavan vain alle 5-vuotiaita, kymmenen päivän välein. Se on noin 24 000 lasta päivässä; 17 minuutissa; se tarkoittaa, että ennen kuin pääsen tämän virkkeen loppuun, joitain lapsia on kuollut, hyvin todennäköisesti kauhun ja tuskan vallassa. Ajattele näiden lasten vanhempia; ajattele sitä tosiasiaa, että useimmat näistä miehistä ja naisista uskovat Jumalaan ja rukoilevat tällä hetkellä, että heidän lapsensa olisivat suojeltuja – ja heidän rukouksiinsa ei vastata. Mikä tahansa Jumala, joka sallisi miljoonittain lapsia kärsivän ja kuolevan tällä tavalla, ja heidän vanhempiensa surevan tähän tapaan, on joko voimaton auttamaan heitä tai ei välitä tehdä niin. Hän on näin ollen joko kykenemätön tai paha – tai todennäköisemmin tämä Jumala ei yksinkertaisesti ole olemassa. Mutta pahempaa vielä, kristinuskon kaltaisen uskonnon mukaan useimmat näistä ihmisistä joutuvat helvettiin, koska he rukoilevat väärää Jumalaa. Täysin heistä riippumattomista syistä johtuen, he ovat yksinkertaisesti syntyneet kulttuuriin, joka antoi heille väärän teologian.

Intiassa on tällä hetkellä 1.2 miljardia ihmistä, joista suurin osa on hinduja. Monien kristittyjen näkemysten mukaan he ovat tuomittuja, huolimatta siitä, kuinka hyviä ihmisiä he ovat: heitä tullaan kiduttamaan ikuisuus helvetissä. Onko tälle pienintäkään määrää todisteita? Ei – niin on vain kirjoitettu (Matteus 13, Markus 9 ja Johanneksen ilmestys 14). Ehkä muistat Taru Sormusten Herrasta, että kuolleiden haltioiden sielut menevät Valinoriin, mutta sitten he voivat uudelleensyntyä Keski-Maahan – mainitsen tämän vain vertailukohtana. Takaisin Intiaan. Jumala luo olosuhteet näille onnettomille hinduille: Hän eristää heidät maantieteellisesti ja kulttuurisesti, ja näin ollen suunnittelee heidän kuoleman perustuen tietämättömyyteen ilmestyksestä – siitä yhdestä ilmestyksestä, jonka he olisivat tarvinneet pelastuakseen. Ja Jumala luo rangaistuksen tälle tietämättömyydelle, joka on ikuisuuden jatkuva tiedostettu kärsimys tulessa. Toisaalta, kristinuskon mukaan, yhdysvaltalaisen sarjamurhaajan – joka raiskaa ja murhaa lapsia huvin vuoksi – tulee vain uudestisyntyä vankilassa ja ottaa Jeesus vastaan, jolloin hänen paistettua kanaa ja omenapiirasta sisältävän viimeisen ateriansa jälkeen hänelle myönnetään ikuisuus onnea kuoleman jälkeen. Yhden asian tulisi olla meille päivänselvää tässä vaiheessa: tällä elämänvisiolla ei ole yhtikäs mitään tekemistä moraalisen vastuun kanssa.

Ja huomaa kaksoisstandardi, jota uskovat käyttävät vapauttaakseen Jumalan mistään vastuusta tähän pahuuteen. Meille kerrotaan, että Jumala on rakastava ja lempeä ja oikeudenmukainen ja kokonaisvaltaisesti hyvä. Mutta kun joku osoittaa todistusaineistoa sille, että Jumala on julma ja epäoikeudenmukainen – koska hän langettaa kärsimystä viattomille ihmisille sellaisella laajuudella ja mittakaavalla, joka nolostuttaisi kaikkein kunnianhimoisinta psykopaattia – meille kerrotaan, että Jumalan tahto on mysteeri. Jumalaa ei voi tuomita vain ihmisen standardeilla, tiedätkös. Ja silti nämä ”vain ihmisen standardit” ovat ne, mitä uskovat käyttävät tuomitakseen Jumalan alun perin hyväksi.

Esimerkiksi jotain hyvää tapahtuu kristitylle; hän huomaa joitain hyvin positiivisia muutoksia elämässään, ja meille kerrotaan, että Jumala on hyvä ja hänen armonsa on läsnä maailmassa. Mutta kun kymmenniätuhansia lapsia riistetään heidän vanhempiensa käsivarsilta ja hukutetaan, ja heidän vanhempansa sittemmin lähetetään helvettiin, meille sanotaan, että Jumala on mysteerinen. Tämä on miten pelata tennistä ilman verkkoa. Tämänlainen usko on narsismin täydellistymä: ”Jumala rakastaa minua – miten tiedän tämän? No, hän paransi minut minun ekseemasta – Kyllä, minulla oli vuosia ekseema, ja nyt olen parantunut – Ja juuri kun olimme luopuneet toivosta, Hän löysi pankkiirin, joka oli valmis alentamaan minun äidin asuntolainaa.” Ottaen huomioon kaiken, mitä tämä Jumalasi epäonnistuu suorittamaan toisaalla muiden elämissä; ottaen huomioon kurjuuden, joka vierailee jonkun avuttoman lapsen luona tällä hetkellä, tämänlainen usko on hävytön. Tämänlainen ajattelu on epäonnistumista järkeillä rehellisesti, tai välittää tarpeeksi, muiden ihmisten kärsimyksestä. Ja jos Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen ja rakastava, ja hän halusi ohjeistaa meitä kirjalla, miksi antaa meille kirja, joka tukee orjuutta? Miksi antaa meille kirja, joka ohjeistaa meitä tappamaan ihmisiä kuvitelluista rikoksista, kuten noituudesta?

Pohdi sitä todellista moraalista viitekehystä, jota kristinusko suosittelee. Sitä on varsin hätkähdyttävä ajatella: kristinusko on tosiasiassa ihmisuhrauskultti. “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” – Johannes 3:16. Idea on, että Jeesus kärsi ristiinnaulitsemisen, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä helvettiä – paitsi tietenkin noiden poloisten Intiassa ja miljardien heidänlaisten läpi historian. Ihmiskuntaa on itse asiassa pitkään kiehtonut veriuhraukset kuvitelluille Jumalille. Tosiasiassa lapsen ei ole suinkaan ollut epätavallista syntyä tähän maailmaan tullakseen vain kärsivällisesti ja rakastavasti kasvatetuksi uskonnollisten mielipuolien toimesta, jotka uskovat, että paras keino pitää aurinko kulkuradallaan tai varmistaa rikas sato on johdattaa hänet hellällä kädellä pellolle tai vuorenhuipulle ja haudata, teurastaa tai polttaa hänet elävältä, uhrauksena näkymättömälle Jumalalle. Ihmiset, aivan kuten me, todellakin hautasivat lapsiaan elävältä perustuksiin, uskoen, että tämä pitäisi näkymättömät olennot kaatamasta heidän rakennuksiaan. Nämä ovat sellaisia ihmisiä, jotka kirjoittivat Raamatun – ja kristinusko seisoo nyt tämän tieteellisen tietämättömyyden ja uskonnollisen barbaarisuuden todella halveksittavan historian päällä.

Kristinusko ei ole uskonto, joka torjuu ihmisuhrauksen; se on uskonto, joka juhlii yhtä ihmisuhrausta aivan kuin se olisi tehokasta. Kristinusko tiivistyy väitteeseen, että meidän tulee rakastaa ja olla rakastettuna Jumalalle, joka hyväksyy yhden miehen – sattumoisin hänen poikansa – sijaiskärsimyksen, kidutuksen ja murhaamisen, hyvityksenä kaikkien muiden huonosta käytöksestä ja ajatusrikoksista, mutta joka on yhä luonut olosuhteet, joissa useimmat muut päätyvät ikuisuudeksi helvettiin. Ja itse Jeesus johtaa iloisesti heidän kurjuutta ja kauhua tuomiopäivänä. Jos mistään on löydettävissä moraalittomampi moraalinen viitekehys, en ole siitä kuullut.

Sukupolvien hiljainen lupaus

Yksi tapahtuma yhdistää kaikkia ihmisiä, kaikista ajoista ja paikoista. Tämä tapahtuma, jonka me kaikki koemme, on epäilemättä vaikuttanut hyvin paljon myytteihimme, filosofioihimme, tieteisiimme ja maailmankuvaamme – joka maailmankolkan jokaisessa kulttuurissa.

…

Tämä tapahtuma on syntymä. Emme muista syntymästämme mitään varmaa, ja olemme usein kehittäneet sen ympärille mystisen auran, jonka verhoamme elämän selittämättömillä salaisuuksilla. Vaikka nykyään tietojemme kehittyessä ymmärrämme syntymää paremmin kuin koskaan, verhoaa tätä elämiä luovaa tapahtumaa yhä syvällinen tunnemaailma ja kuolemattoman liikuttavuuden ulottuvuus.

Lapsen syntymä on pitkään symboloinut meille uuden mahdollisuuden syntyä. Se muistuttaa meitä maailmojen aluista ja lopuista, syntymistä ja kuolemista, äärettömyydestä ja ikuisuudesta – sekä elämän arvokkuuden herkkyydestä. Lapsessa näemme menneisyytemme ja tulevaisuutemme; omien aikojemme hukkaan kulutetut mahdollisuudet, vanhempiemme sekä oman elämämme niin erheet kuin onnistumiset, ja tulevaisuuden lupauksen lannistumattomasta uudelleenyrityksestä kohti parempaa. Näemme myös nykyisyyden; itsemme ottamassa vastaan uutta elämää ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia – kuten vanhempamme ja esi-isämme tekivät oman jälkikasvunsa ja meidän syntyessä. Lapset ovat biologinen aikakoneemme tulevaisuuteen ja heitä seuraamalla voimme nähdä vihjeitä ja vilauksia siitä, mitä aikajanamme seuraavassa pisteessä odottaa. Sukupolvien kuluessa tästä liikkeestä muodostuu ihmiskunnan historiaa; menneiden ja tulevien sukupolvien symbioosia.

Jokainen lapsi rakentaa identiteettiään ja maailmankuvaansa ympäröivän yhteisön ja sen tarinoiden, uskomusten ja tietojen varassa; tietyn aikakauden tietoisuustilan varassa. Se toivo, jonka näemme lapsissa, liittyy vahvasti näiden tarinoiden, uskomusten ja tietojen kehittymiseen, levittäytymiseen ja uudelleenmuokkautumiseen. Toivo, jonka näemme lapsissa, on toivoa paremmin muotoutuvasta kollektiivisesta ajatusmaailmasta ja itsetietoisuudesta – toivoa, että lapsemme kykenisivät rakentamaan oman ajattelumaailmansa paremmin kuin me olemme koskaan kyenneet. Toki tämä on pitkälti kiinni itse aikuisista, sillä – halusimme tai emme – me olemme se taho, joka muotouttaa lasten ajatusmaailmaa. Siirrämme vitsauksenomaisesti lapsiimme usein haluamattamme itsekin havaitsemamme virhekohtamme, kuin myös usein toki vahvuutemme. Onneksi jotain kollektiivista siirtymää tulevaisuuden haaveidemme suuntaan tapahtuu kuitenkin joka sukupolvi. Tämä on tietoisuustasomme alati karttuessa väistämätöntä.

Lapsena maailma on ihmeellinen ja uusi paikka; tietoisuutemme tuore syntysija, jota alamme hahmottaa syntymässä perityn ympäristömme tietoisuustason kautta. Sukupolvittain tämä ympäristön tietoisuustaso liikkuu kumuloituen. Uudet silmät ja uudet aivot ovat aina huomattavasti potentiaalisempia kehittämään korkeamman tietoisuustason kuin menneet sukupolvet; ja syntymässä tätä prosessia tukee lannistumaton innokkuus, maailman näkeminen tuorein silmin. Tämän kautta tämä maailma piirtyy aina uudenlaisena uusien sukupolvien tietoisuuteen – menneiden sukupolvien liikkeen perintönä. Samalla uudet sukupolvet adaptoivat yhä vahvemmin, tämän uuden ja tuoreen tietoisuustason rakentumisen sallimana, uusia tapoja ja ajattelumaailmoja.

Unelmamme koskien lapsuutemme menetetyiksi miellettyjä mahdollisuuksia ja ikävuosiemme karttuessa muodostuvat havaintomme omista tapojemme erheistä, sulautuvat yhdeksi historialliseksi aaltoliikkeeksi: pyrkimykseksi kohti ihmiskunnan kehittymistä ja itsemme korjaamista. Se, mikä lähtee ihmisen lapsuudesta ja maailman tutkimisesta vastasyntynein, täysin uusin ja kokemattomin silmin, kasvaa vuosien varrella aikuisuuden tuomaan korkeampaan tietoisuuteen. Mikäli tämä tietoisuus rakentuu pohjautumaan universaalisti havainnoituun todellisuuteen, iskostettujen uskojen ja pelkojen astuessa sivuun, alkaa maailma näyttää hyvin selkeältä; selitettävältä ja järjestyksen omaavalta, järkevältä ja tasa-arvoiselta.

Ihmiskunta on 2000-luvulla saavuttamassa hiljalleen varhaisaikuisuutta, joka pyrkii yhä vahvemmin sitoutumaan havainnoitavaan ja ymmärrettävään todellisuuteen, jota se on jopa noin 200 000 vuotta pyrkinyt epätoivoisesti hahmottamaan. Vasta viimeisen muutaman sadan vuoden aikana, tieteen nousun aikakaudella, silmänräpäyksessä omassa lajihistoriassamme, tämä tietoisuus ja selitettävyys ovat vihdoin asettuneet käsin kosketeltaviksi. Osa ihmiskunnasta on jo valmis aikuisuuteen, mutta osaa tulee vielä odottaa jonkin aikaa. Mitä luultavimmin tämä tietoisuus tulee kuitenkin sukupolvien yhä kulkiessa nousemaan kaikkialla entisestään, ja ihmiskunnan lapsuudessamme aloitettu selittämishalu maailmasta alkaa vihdoin pohjata yhä paremmin tiedostettuun universaaliin todellisuuteen ja aikuisuuden tuomaan rationaalisuuteen. Tämä tulevaisuus on jo lähes sarastamassa, mutta havaittavissa valitettavasti myös tällä hetkellä elävien yhteissaavuttamattomissa olevaksi.

Onneksi lapsissa näemme menneisyyden ja tulevaisuuden. Heihin yritämme aina siirtää yhä parempaa tietoisuutta, erheidemme korjaustyökaluja. Jatkaessamme alati näin kehittymistämme, sukupolvi sukupolvelta, myös tietoisuutemme nousee alati. Tämä on ympäröivän ihmismaailmamme pitkän aikaskaalan pysäyttämätön sääntö; ajan kanssa kehittyvä tietoisuus ja tulevaisuuden pettämätön lupaus. Se on niin ihmisyksilöiden kuin ihmiskunnankin kasvutarinaa – lapsuudesta aikuisuuteen.

Ihmiskunnan liikettä ajassa

Jotta saadaan jotain sisältöä niin laitetaanpa vaihteeksi essee, jonka kirjoitin taannoin. Tarjoilee jotain relevantteja asioita hyvin tiivistetysti.

_____________________________

Tiedonsiirtämis- ja -säilömiskeinojemme kehitys on ollut ihmiskunnalle äärimmäisen merkittävää. Itse asiassa tämän mediahistoriaan linkittyvän liikkeen merkitystä ei juuri voi liioitella. Muun muassa kielen ilmaantuminen, kirjoituksen, papyruksen ja paperin keksiminen, painokoneen keksiminen, lukutaidon yleistyminen, radion, puhelimen, television ja Internetin keksiminen ovat vain joitain rajapyykkejä tässä ihmiskunnan aikajatkumossa, joista jokainen kohta on mahdollistanut hyvin erityislaatuisia tapahtumia ja yhteiskunnallisia mullistuksia – mullistuksia ajatustemme ja niistä seuranneiden tekojemme maailmassa. Internetin mullistusarvo on vasta rakentumassa, mutta jo nyt alle kahdessakymmenessä vuodessa, menneiden aikojen rajapyykkien mullistusaikoihin verrattuna kuin silmänräpäyksessä, se on saanut oman yhteiskuntamme jakautumaan ennennäkemättömiin ideologisiin lohkoihin. Tämä jako on saanut meidät ajattelemaan uudelleen monia käsitteitä ja traditioitamme ,sen alkaessa jo vaikuttaa erittäin vahvasti muun muassa tekijänoikeuksiin, tiedon vapauteen ja läpinäkyvyyteen, ihmisten järjestäytymiseen ja kommunikaatiotapoihin, ja ideoiden leviämiseen ja muotoutumiseen globaalilla skaalalla. Internet on rikkomassa yhä vahvemmin ihmiskunnan koko elinajan hallinneita valta-asetelmia ja tuomassa maailmaa ja sen sisäistä, tekniikkaan sidottua liikkumisvapautta ja tiedonpaljoutta yhä useampien kokemusmaailmaan.

Erittäin huomattavasti tämä ihmislajin muistifunktioiden tuhansien vuosien revoluutio on välillisesti luonut myös uudenlaisen valtajärjestelmän koko maapallolle – ihmislajista on muotoutunut muutamassa tuhannessa vuodessa kuin koko planeettamme ekosysteemin hallitsija; kuin tiedostamattaan avainasemaan noussut ennustamaton tekijä. Kommunikaatiomme; viestintäkykymme toistemme välillä, on joko itsemme maailmasta erottava tai siihen yhdistävä tekijä – riippuen ympäristöstämme. Kun maailmassa on valtapelaaja, joka vaikuttaa planetaarisella skaalalla niin vahvasti ja dominoivasti kuin tiedottomina itsensä siihen asemaan nostaneet ihmiset, alkaa globaalin kommunikaatiomme linkittymisen merkitys nousta aivan uudelle tasolle.

Liikettä tiedottomuudesta tietouteen

Horisontissa kajasteleva tulevaisuutemme asettaa globaalille kuviollemme sekä yksittäisille yhteiskunnillemme monia haasteita. Todellinen liike ihmiskunnan aikajanassa muotoutuu näkyväksi sukupolvien liikkuessa, ja nyt elävät ihmiset ovat osaltaan muotouttamassa tämän liikkeen suuntaa. Menneisyydessä hallitsijamme – historian voittajat ja valloittajat – olivat keskimääräisen yksilön ulottumattomissa; valta ja yhteiskuntien liike saneltiin tuolla jossain korkealla näkymättömissä. Lukutaidotonta kansaa oli helppo hallita, ja tästä muodostui pitkäksi aikaa syntymässä periytynyt statustraditio. Mutta muun muassa valistuksen ajan tietoisuutemme nousu, lukutaidon yleistyminen ja Ranskan vallankumouksen symboliikka liikkeellepanivat voiman, joka jyräsi kauan hallinneet auktoriteetit ja saattoi tietoa näkyviin yhä useammalle. Rajatut yhteiskunnalliset kollektiivimme alkoivat tiedostaa heidän alistettua asemaansa, ja hahmottaa yhä paremmin ympäristöään ja osaansa maailmassa.

Teollinen vallankumous ja kapitalismin nousu loivat kuin uuden maailman, jossa alkoi vallita uudet pelisäännöt. Samoihin aikoihin tiede nosti yhä vahvemmin päätään ja tämän uuden paradigman sisällä teknologia alkoi kehittyä lähes eksponentiaalisesti. Kun monarkioita kaatui, valta siirtyi porvareille ja hallituksille. Kukaan silloisessa tietoisuustasossa ei voinut täysin ennustaa mitä tällaisesta toiminnasta seuraisi pidemmällä aikavälillä. Jatkoimme huoletta instituutioidemme kehitystä tukemaan tätä uutta ja ylpeästi noussutta järjestelmäämme; siirsimme katseemme yhä toiveikkaammin tulevaisuuteen; aloimme kuin luoda, kuten Francis Bacon (1561–1626) mahdollisuutta kuvasi, paratiisia maan päälle. Muun muassa John Locken (1632–1704) ja Adam Smithin (1723–1790) ajatukset vaikuttivat vahvasti liikkeeseemme, nostaen ihmisen luonnon yläpuolelle ja korostaen yksilön oikeutta riistää luonnosta sen mitä kykenee. Ajatuksen voi nähdä olleen omana aikanaan mitä järkevimmän kuuloinen; jokaisella on valta omien kykyjensä mukaisesti sen sijaan, että valta olisi vain sukulinjojen itsevaltijoilla. Nämä ideologiat olivat jo vahvasti adaptoitumassa jokapäiväiseen toimintaamme ja instituutioidemme periaatteiksi kun Thomas Robert Malthus (1766–1834) nosti ensimmäisenä ajatuksen resurssipulan mahdollisuudesta; miten eksponentiaalinen kasvu saattaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Charles Darwinin (1809–1882) ja Alfred Russel Wallacen (1823–1913) evolutiivisen luonnonvalinnan hahmotus laskikin useimpien yllätykseksi ihmisen vain osaksi luontoa. Lähes koko tiedetyn historiamme ajan näköpiiriämme hallinneet itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden sokeat kohdat alkoivat hahmottua useammallakin rintamalla. Toki nämä Malthusin ja Darwinin ja muiden ajatukset olivat yhä vain sanoja paperilla; mitään konkreettista ja todella kaikkiin vaikuttavaa ei vielä ollut näköpiirissä; todellisuutemme ja tekojemme seuraukset nähtiin vain spekulatiivisena kaikuna tulevaisuudesta, joilla ei ollut merkitystä silloisessa todellisuudessamme.

Globaali liike oli jo laitettu aluille. Valtioille ja hallintoelimille oli siirtynyt se valta, joka oli ennen itsevaltijoilla. Järjestelmä oli pystytetty ja sitä tukevat instituutiot perustettu. Imperialismi valoi tietä globaalille valtajärjestelmälle. Markkinatalous nousi nopeasti normiksi, ja talouskasvun tavoittelu yhteiskunnan menestyksen mittariksi. Koulujärjestelmä tuki uuden työvoiman syntymistä. Fordismi ja myöhemmin postfordismi takasivat tuotteiden entistä nopeamman valmistuksen ja jakelun. Myös media alkoi tukea järjestelmää ja sen tiedonvälitystä. Tieto alkoi tulla yhä relevantimmaksi, joskin samalla yhteiskuntaa jakavaksi ja sitä hallitsevaksi. Ne joilla oli rajattomampi pääsy tietoon, pääsy tietynlaiseen kasvu- ja opiskeluympäristöön, menestyivät paremmin järjestelmän sisällä. Samalla syrjittyjen ihmisryhmien oikeudet alkoivat kuitenkin myös nousta: naisten oikeudet alkoivat nousta tuhansien vuosien sorron jälkeen, näköpiirissämme olleet orjat vapautettiin ja ihmiset julistettiin tasa-arvoisiksi. Mutta yhä tämä oli sidottu järjestelmään, joka oli luonut mahdollisuuksien maailman ohella uudenlaista epätasa-arvoa, erityisesti globaalilla skaalalla. Tasa-arvon idea siirrettiin koskemaan vahvimmin niitä maita, jotka olivat menestyksekkäimmin adaptoineet uuden globaalin järjestelmän; ja huonoiten menestyneet olivat kuin uusia näkymättömissä toimivia orjia. Toisaalla Malthusin kaltaisia ajatuksia ja observaatioita luonnosta nousi yhä enemmän. Ilmastonmuutoksen silloin hyvin vielä etäisestä mahdollisuudesta kirjoitti ensimmäisenä John Tyndall (1820–1893).

Ihmiskunnan elo jatkui 1900-luvun alun sotienkin patistamana yhä valtio- ja yhtiökehitystä painottavammin. Vaikka silloinen tieto oli yhä suurin osin elämässään etuoikeutettujen saatavilla, alkoi tiedonleviäminen hiljalleen nousta. Korkeakoulutettujen määrä nousi, ja kaikenlainen tieto jalostui ja levisi yhä vahvemmin valistuksen, koulujärjestelmän ja median toimesta – ja sitä arvostettiin enemmän kuin koskaan myös siitä syystä, että se yhdistettiin järjestelmänsisäiseen hyvään elämään.

1990-luvun alussa uusi tulokas teki ensiesiintymisensä tässä yhtälössä. Internetistä oli ilmestyessään kuin monen sattuman kaupalla muodostunut täysin vapaa toimintaympäristö; patentteja ei ollut eikä palvelu maksanut itsessään juuri mitään. Tämän hiljalleen kasvaessa sen sisällä toimivat eivät olleet sidottuja enää oman maansa tai edes identiteettinsä rajoituksiin. 2000-luvulle tultaessa tuhansia vuosia vallinnut tiedon peittely, ensin monarkioiden ja sitten valtio- ja yhtiövallan taholta, alkoi rakoilla – verkosta oli kuin vahingossa muotoutunut liian vapaa entisiin valtarakennelmiin nähden; mikään ei jäänyt täysin huomaamatta tältä ihmiskunnan kasvavalta kollektiivilta. Muun muassa Wikipedia harvestoi kollektiivin voiman; se todisti hiljalleen ihmiskuntaa yhdistämään alkaneen ja yhä leviävän verkon potentiaalin. Wikileaks riisui hallituksilta ja yhtiöiltä salaisuudet. Kuin Ranskan vallankumouksessa ikään; hallitsijoilla ei enää ollut aseita suojautua kansan tuomitsevilta ja tarkkailevilta silmiltä. Kansainväliset ja valtiolliset hankkeet, kuten OLPC (One Laptop per Child) ja Intian Aakash-tablettihanke, alkoivat laajentaa tätä verkkoon ja tiedonmaailmaan pääsyä myös ihmiskunnan köyhemmille alueille. Olimme siirtymässä, ja nyt olemme siirtymässä, panoptikonista synoptikoniin: enää rajattu joukko ei tarkkaile kansaa, vaan kansa alkaa tarkkailla rajattua joukkoa. Ja kenties pian, nurkan takana, kaikki tarkkailevat kaikkia. Vaikuttaa siltä, että kukaan ei ole enää kenellekään näkymätön, mikäli haluaa olla norminmukaisessa yhteydessä ihmisiin ja ihmiskuntaan. Tämä on se mullistus, joka on oman aikakautemme hallitseva liike; ihmiskunnan aikajanan seuraava merkitsevä piste.

Tietoisuuden kangertelevuus

Globaali kommunikaation verkkomme, joka yhä leviää laajemmalle, tuo hiljalleen näköalaa lähes kaikkeen tietoon, jota ihmiskunta on synnyttänyt ja synnyttää. Valitettavasti samalla pseudotiedon määrä kukoistaa vahvasti Internetissä. Elämme aikaa, jolloin menneisyyden auktoriteettien aiheellinenkin kyseenalaistaminen vaikuttaa luovan hyvin vainoharhaisia ihmisiä. 9/11 ei ollut uskonnollisten fanaatikkojen isku, vaan USA:n hallituksen rahaan sidottu yliampuva salajuoni; ilmaston lämpenemisen ihmisvaikutus on tieteilijöiden kansainvälinen rahaan sidottu salaliitto; evoluutioteoria on ”vain teoria”, ja niin edelleen. Kuulostaako tutulta? Tällaiset ajatukset ja niiden pseudotieteelliset pohdinnat ja usein vain subjektiiviselta mutu- ja kokemuspohjalta muodostetut väittämät, väärinkäsitykset ja uskomukset ovat yllättävänkin hallitsevia Internetin uumenissa. Vaikka useat asiakirjat ja tieteelliset dokumentit alkavat hiljalleen olla kaikkien näkyvissä; vaikka tieto alkaa hiljalleen olla kaikkien saatavilla, meille on noussut uusi ongelma: ihmiset eivät ole medialukutaitoisia, eivätkä tieteenlukutaitoisia. Toisaalta tämä ei ole mikään uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa, Internet vain on tuonut tällaiset erityisen saataville ja kaikkien näkyville. Valitettavasti tämä samalla potentiaalisesti lisää niiden leviämistä. Hyvä asia kuitenkin on, että tällaiset asiat ovat nykyään näkyvillä; ne on nostettu pöydälle käsiteltäviksi, julkisen debatin alaisiksi. Ne eivät ole enää vain pinnan alla kyteviä aavistuksia, vaan julki tuotuja lauseita; informaatio on vapaata myös pseudotiedon osalta.

Voimme hyvin kuvitella miten verkkovertaisarviointi voisi ihanteellisesti toimia uskomattomin keinoin, mutta asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Nähdäkseni asia tuottaa haasteen erityisesti koulujärjestelmälle, jopa globaalilla skaalalla. Kriittisen medialukutaidon, jopa jonkinasteisen tieteenlukutaidon, implementointi tuntuisi olevan mitä oleellisin kehityskohde luodessamme sujuvaa ja kriittistä globaalin keskustelun ympäristöä. Valitettavasti edelleenkin hallitsevat sukupolvet elävät eri todellisuudessa kuin nousevat sukupolvet. He eivät koe tätä ongelmaa niin vahvasti, sillä eivät ole adaptoineet tätä uutta mediaympäristöä niin vahvasti lapsuudestaan lähtien, että näkisivät sen synnyttämiä uusia tarpeita. Oleellista tässä yhteydessä on, että mikäli pseudotiedon määrä, kuten esimerkiksi ilmaston lämpenemistä kohtaan, kasvaa hallitsemattomasti, voivat seuraukset olla geopolitiikan kentällä ja jopa ekosysteemin skaalassa merkittävät. Olisi erittäin tärkeä sitouttaa ihmisiä lukemaan ja tulkitsemaan tietoisen kriittisesti sitä tietoa, joka heidän ulottuvillaan yhä enemmän on. Lisäksi esimerkiksi median traditiona kulkeva lähteettömyyden perinne on myös osaltaan vaatimassa toimintatapojen muutosta, kun esimerkiksi parhaiten aikaansa seuraavissa blogeissa lähdeviitteet ovat jo paikoin hyvinkin normi. Eli ei ainoastaan yhtiöt ja lakijärjestelmät, vaan jopa vanhat mediajärjestelmät, ovat jääneet monelta osin kollektiivisen liikkeen varjoon omien traditioidensa muuttumattomuuden takia. Dynaaminen Internetin mediaympäristö ei ainoastaan ole enemmän sosiaalinen kuin traditionaaliset mediaympäristöt – vaan se on myös potentiaalisempi seuraamaan aikaa luomalla uusia innovaatioita kuin itsestään. Tämä eräänlainen innokkuus ja uutuuden pelottomuus, joka Internetissä vallitsee, tulisi vain kanavoida ja hallinnoida kollektiivisen produktiivisesti; johon näkisin media- ja tieteenlukutaidon lisäämisen erittäin tärkeänä komponenttina.

Ihmiskunnan liike jatkuu yhä eteenpäin enkä epäile hetkeäkään, ettei merkittäviä mullistuksia tule tapahtumaan puhuttelemiini asioihin nähden. Ainoat kysymykset ovatkin, että kauanko siinä kestää ja mihin se tarkalleen ottaen johtaa…

Anders Behring Breivik ja merkitsevät motiivit

An English translation of this text can be found here.

____________

Massamediassa on erikoistuttu löytämään kaikkein merkityksettömimmät syyt kauheille teoille, ja sivuuttamaan kaikkein merkityksellisimmät. Syytetään usein yksiselitteisen oloisesti yksittäisiä medialähteitä, kuten pelejä, elokuvia, kirjoja, kirjailijoita tai Internetiä – tai jopa välillisesti naisia.(1) Vaikka jokaisella näistä tekijöistä on osansa yksilön ajatusmaailman muotoutumisessa, ei mitään niistä voi yksistään ja yksiselitteisesti syyttää mistään yksittäisestä teosta. Lisäksi tapana tuntuu olevan heittää kaikki tappajat samaan kategoriaan. Tämä johtuu osittain lähes totaalisesta ymmärtämättömyydestä näitä asioita kohtaan, kuin myös osaltaan länsimaisen liberaalin kulttuurin kyvyttömyydestä käsitellä ja myöntää avoimesti sen omia, usein tabu-asemassa olevia heikkouksia. Tällainen kyvyttömyys on omiaan ruokkimaan lisää todellisuudesta irtaantuneita mieliä, jotka ovat aika ajoin valmiita tappamaan valtaideologiasta irtaantuneen ajatusmaailmansa, toiveidensa ja kokemansa ahdingon tähden.

Jokaisen ihmisen jokainen harkittu teko on monen ympäristöstä ammennetun tekijän monimutkainen summa, josta muodostuu tekijää ohjaava motivaatio ja maailmankatsomus. Merkittäviä maailmankatsomuksen rakentamista ohjaavia tekijöitä on toki lukuisia, kuten yllämainituiden medialähteiden lisäksi paljon merkityksellisemmät yksilön henkilöhistorialliset ja psykologiset tekijät. Tällaisia tekijöitä tässä kontekstissa ovat – seurustelusuhdehistorian lisäksi – esimerkiksi suhde vanhempiin, persoonallisuuden muotoutuminen, kohtaamiset eri kulttuurien edustajien kanssa, läheisten ihmisten ideologiat ja ajatukset, yhteiskunnan yleinen ajanhenki, sekä tarvittaessa mahdollisuus huonoilta vaikutteilta pelastaville tekijöille. Mutta vain näiden lukemattomien eri ajatusmuotoutumislähteiden kautta jo muotoutunutta maailmankatsomusta tutkimalla voimme hahmottaa mikä tekijää todella motivoi; minkä merkitsevien ajatusten varassa hänen tekonsa nykyään ohjautuvat. Yksittäiset harrastukset ovat hyvin pieni osa tässä laajemman kuvion palapelissä.

 

Vuonna 2011 Norjassa

Norjan isku tullaan muistamaan samaan tapaan kuin 9/11 muistetaan; voimme jo kuvitella miten päivämäärä 22.7.2011 on piirtynyt muistiimme. Vaikka uhriluku ei ole yhtä runsas kuin syyskuussa 2001, puhumattakaan laajoista levottomuuksista ja muista lukemattomia henkiä vaativista tragedioista ympäri maailman, isku merkitsee skandinaavisissa maissa ja Euroopassa kuitenkin väistämättä huomattavaa kulttuurisen ilmapiirin muutosta ja tunnelatausta.

Suomalaisille merkittävästi, Anders Behring Breivik (1979-) on hyvin erilainen kuin Pekka-Eric Auvinen (1989–2007) tai Matti Saari (1986–2008) koskaan olivat. Itse asiassa, hän on toistaiseksi hyvin ainutlaatuinen joukkomurhaaja – jopa ensimmäinen laatuaan. Tämä ei toki hetkeksikään alenna Saaren tai Auvisen tekojen tuomittavuutta; tämä tarkoittaa vain, että Breivikin ideologia ja tekojen suunnittelumotiivit ja suunnittelun kestoaika – kuin myös uhriluku – on muihin tämän maailmankolkan viimeaikaisiin joukkomurhaajiin verrattuna aivan toista luokkaa.

Breivik tappoi Norjan pommi-iskussa ja ampumistapauksessa ainakin 77 henkilöä, sekä haavoitti ainakin 94, joista suuri osa lapsia ja nuoria. Tämän jälkeen hän antautui hyvin halukkaasti. Kysymys kaikkiin näihin asioihin on useimpien mielessä ”miksi?”. Breivik on itse kommentoinut asianajajansa välityksellä, että teko oli ”julma, mutta tarpeellinen”. Laajempi vastaus tähän on tulossa myöhemmin, kun Breivik puhuu oikeudessa, ilmeisen yhteistyöhaluisesti – mikäli siis oikeudenkäynnistä tehdään Breivikinkin toiveiden mukaisesti avoimin ovin käytävä. Mutta jo nyt hänen, tai hänen ja monen muun tahon(2), kirjoittama yli 1500-sivuinen perusteellinen manifesti, ”2083 – Euroopan itsenäisyysjulistus”, sekä YouTube-videomuodossa(3) toteutettu tiivistelmä, antaa paljon vastauksia. Vaikka yhä paljon on sanottavaa myös poliisien ja median toimista tapauksessa, keskityn Breivikin päätä särkevän ideologian puimiseen.

Loputtomia sivuja ja punaisia lankoja

Selaillessa jättimäistä manifestia, jonka kirjoittaminen aloitettiin vähintään kolme vuotta sitten, voi jo hahmottaa jotain punaisia lankoja. Breivik näyttäisi olevan nationalisti ja kristitty, joka vihaa yli kaiken muslimien Euroopan kansoitusta, sekä sitä hallitsevaa monikulttuurisuuden ideologiaa, joka maahanmuuton sallii. Breivik puhuu tästä hallitsevasta ideologiasta muun muassa termein ”vasemmiston aate” sekä ”kulttuurinen marxismi”. Breivik haluaa säilyttää konservatiivisia arvoja, kuten ”kristillisiä kulttuurisia arvoja” sekä kannattaa Euroopan isolaatiota ja sen ”alkuperäiskansojen yhdistymistä” – ja hän vaikuttaa kannattavan myös muiden maailman ”alkuperäiskulttuurien” isolaatiota. Hän näkee, että tämän ongelman – Euroopan alkuperäisväestön sekä muslimien Euroopan kansoitusliikkeen välillä – voi ratkaista vain sodalla muslimeja ja eurooppalaisia monikulttuurisuutta liputtavia tahoja vastaan; ”ennakoivalla Euroopan Sisällisodalla” (”pre-emptive European Civil War”). Tämä sota alkoi hänen kirjoitusten mukaan 1999, kun NATO pommitti serbijoukkoja entisessä Jugoslaviassa. Häntä kiehtoo suuresti ajatus vallankumouksesta, ja hän vetää suurta inspiraatiota historian menneistä vallankumouksista. Mainittavasti hänellä tuntuu olevan myös jonkinasteinen fetissi mitaleita ja ansiomerkkejä kohtaan. Joka tapauksessa, tämä hänen fantasioima sota jakautuisi kolmeen osaan, loppuen vuonna 2083 ”ihanteellisimmin” kulttuurimarxistien teloitukseen ja muslimien karkotukseen. Erittäin oleellisesti isku, jonka Breivik toteutti, oli siis isku Norjan maahanmuuttoa sallivan vasemmiston nousevaa sukupolvea vastaan.

”unity not diversity –
monoculturalism not multiculturalism –
patriarchy not matriarchy –
european isolationism not european imperialism”

“nationalismi vastaan internationalismi”

Tämä on tiiviisti se ideologia, joka Breivikin ajatusmaailmaa hallitsee. Lisäksi selviää, että Breivik arvostelee erittäin vahvasti myös muun muassa EU:ta, Yhdysvaltojen omaa etua tavoittelevaa kapitalismia, feminismiä, egalitarismia, humanismia, globalisaatiota ja poliittisen korrektiuden hallitsevuutta. Valitettavasti manifesti ei rajoitu vain kuvailemaan tätä. Sen lisäksi se tarjoaa hyvin pitkänoloisesti hahmoteltua strategista suunnitelmaa aina vuoteen 2083 asti: ideologisen selkärangan kera historiallisen ja futurologisen viitekehyksen, raamatuntulkinnallisen liikettä kannustavan näkemyksen, listaa strategisista iskukohteista (myös Suomesta), listaa iskustrategioista, rahoitusstrategiaa, monia pomminteko-ohjeita, IP-salausohjeita, muita identiteetin salausohjeita, listaa liikkeen ”hengenheimolaisjärjestöistä” (myös Suomesta), ja jopa muun muassa initiaatioriitin miten tulla osaksi ”PCCTS, Knights Templar” – organisaatiota (Temppeliherrain ritarikuntaa, lat. Pauperes Commilitones Christi Templique Solomonici) (4).

Breivik puhuu ritarikunnan yhteydessä synonyymisesti myös ”Länsieuroopan kulttuurimarxismin/monikulttuuristen diktaattorien Eurooppalaisesta vastarintaliikkeestä” (”European Resistance Movement and the liberation of Western Europe from the cultural Marxist/multiculturalist dictatorships”) sekä ”Euroopan vastarintaliikkeestä/alkuperäisasukkaiden oikeusliikkeestä” (”The European Resistance Movement/Indigenous Rights Movement”). Hän käyttää myös ilmaisua ”Pan-Eurooppa”, joka on ilmeisesti tyypillinen ilmaus uudemmassa uusnatsiliikkeessä – havaittuna niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Venäjälläkin(5). Oleellisesti Breivik kuitenkin kieltää olevansa uusnatsi, koska ei omaa vihaa juutalaisia kohtaan; jonkalainen viha sallisi todellisten uusnatsien tekevän yhteistyötä muslimien kanssa yhteisen aatteen nimissä. Lisäksi hän alleviivaa miten hän tekee yhteistyötä intialaisten, juutalaisten ja chileläisten kanssa, sekä kannattaa Israelin aatetta – toisin kuin uusnatsit. Lisäksi hän kuvaa olevansa homojen oikeuksien kannalla, sekä olevansa antirasisti ja antifasisti. Oleellisesti hänen ideologiansa ja tekonsa pitkäjänteinen suunnittelu on oman tulkintakehyksensä sisällä hyvin rationaalista ja tiedostettua, josta syystä häntä ei välttämättä määritellä mielisairaaksi.(17, 18)

Manifestia on ehditty jo kuvailemaan osittain Theodore ”Unabomber” Kaczynskin manifestin kopioksi, koska Breivik lainasi suoraan joitain lauseita tämän manifestista, korvaten esimerkiksi ”vasemmisto” – termiä kulttuurimarxismilla ja ”musta ihminen” – termiä muslimilla. Kaczynski oli huomattavasti äärimmäisen teknologiavastainen, jota taasen Breivik ei samaan tapaan merkittävissä määrin tunnu olevan. Huomattavasti Kaczynskin ideologian kokonaisuus upposi myös huonosti mahdollisille kopioijille, sillä kiihkoista teknologiavastaisuutta ei vain helposti löydä siinä vahvuudessa, että syntyisi paljon uusia Kaczynskin ideologiaan pohjautuvia tekoja. Joitain tekstiosia Breivik kuitenkin kopioi. (ks. myös PPS) Mutta huomattavasti tällainen lainaus ei alenna tekstin implikaatioita ollenkaan. Kaczynski oli uskonnoton, ja pelkästään se fakta, että Breivik tuo oleellisesti peliin uskonnon, tekee hänen tekstistään paljon vahingollisemman.

Breivikin perintö

Pelkästään se, että Breivik esittää kristinuskon inspiraatioksi ja sellaisen marttyyriuden esikuvaksi, joka sallii muslimien syrjinnän, ja syvällisen dikotomian muslimien ja muiden ihmisten välillä, on omiaan ruokkimaan globaalisti jatkuvia verisiä uskonsotia kristittyjen ja muslimien välillä(6). Eikä ainoastaan ruokkimaan muslimeja; Breivik saattoi toimillaan tuoda myös uudenlaisen kristillisvaikutteisen ääriliikkeen Eurooppaan. Hänen ansiosta uskonnollisin syin innoittuneella terrorismilla ei ole enää siinä pitkään vallinneita, stereotyyppisiä kasvoja.(7) Lisäksi Breivik pakottaa tähän kuvioon mukaan myös islamia ja maahanmuuttoa kritisoimattomat tahot – vähintäänkin vaadittujen uhrien listalla. Tämä on osittain suoraa seurasta siitä, mistä yhdysvaltalainen neurologi ja filosofi Sam Harris puhuu kirjoissaan ”Uskon loppu” ja ”Letter to a Christian Nation”(8), sanoen tähän asianhaaraan liittyen muun muassa:

Poliittinen korrektius ja rasisminpelko ovat saaneet monet eurooppalaiset vastahakoisiksi ehkäisemään joukossaan kulkevien ääriuskovaisten kauhistuttavia uskonnollisia sitoumuksia. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ainoat julkisuuden henkilöt, joilla on ollut rohkeutta puhua rehellisesti islaminuskon muodostamasta uhasta eurooppalaiselle yhteiskunnalle, näyttävät olevan fasisteja. Tämä ei enteile hyvää sivilisaation tulevaisuudelle. (Letter to a Christian Nation, Vintage Edition, s. 84-85)

Vaikka Breivik ei ole välttämättä yksiselitteisesti fasisti, hän kuuluu selkeästi tuohon Harrisin puhuttelemaan kastiin, oleellisesti omatoimisesti lisäten myös omanlaisensa äärikristillisyyden uhaksi nyky-Euroopan arvoille ja turvallisuudelle.

On oleellista ymmärtää, että islaminusko todellakin leviää Eurooppaan, ja radikaaleimpien väestöennusteiden jatkuessa siitä tulee jopa alle 30 vuodessa valtauskonto jossain osin Länsi-Eurooppaa – sillä muslimien syntyvyys on selkeästi korkeampi kuin Euroopan kantaväestön. Suuri osa väestöennusteista on kuitenkin huomattavasti maltillisempia, joskin silti muslimien osuutta selkeästi kasvattavia.(14) Tämä asia huolestutti erityisellä tavalla Breivikiä. Oleellisesti jonkinlainen huoli on siltä osin perusteltua, että islaminuskolla on selkeästi ollut vaikeuksia adaptoida länsimaisen sivistyksen arvoja, sen pitäessä merkittävin osin yhä kiinni muun muassa kunniaväkivallasta, jopa kunniamurhista, apostasiarangaistuksista, pakkoavioliitoista sekä yleisesti esimerkiksi naisten ja juutalaisten alempiarvoisesta asemasta. Näitä asioita, ja paljon kuvottavampiakin arvoja liputtavan šari’an ”osittaista” käyttöönottoa on jopa Suomessa ehdoteltu.(15, 23) Lisäksi esimerkiksi Isossa-Britanniassa on edelleen vallassa koulujen uskontunnustus ja jopa erilliset uskokoulut, joita eri uskovaiset käyvät; ei yhtä selkeästi yhteistä koulujärjestelmää ja uskontunnustusta – joka ylläpitää vahvasti risteäviä arvomaailmoja.(16) Nämä asiat, jotka ovat selkeitä uskontojen sisäisten ja niiden välisten epätasa-arvojen seurauksia, eivät tietenkään hetkeksikään oikeuta kenenkään tappamista: on selvää, että väkivalta vain lietsoo väkivaltaa – sen lisäksi, että se on yksinkertaisesti moraalitonta. Mutta samalla tämä tarkoittaa sitä, että meillä on Euroopassa käynnissä kulttuurien kohtaamiseen liittyvä dilemma, jota kukaan ei pyri todella selvittämään. (17)

Liberaalit arvot todellakin paradoksaalisesti sallivat niiden vastaisten arvojen rantautumista Eurooppaan. Tämä mahdollistaa Breivikin kaltaisten vasta-jihadististen(11) iskujen tapahtumisen yhä tulevaisuudessakin. Mikäli tähän ei puututa erityislaatuisen syvällistä keskustelua herättämällä, joka johtaa merkittäviin poliittisiin päätöksiin ja kulttuurisiin symbiooseihin, on Breivikin ideologian seurauksella tehdyt iskut tulevaisuudessa ennemminkin takuu kuin todennäköisyys. Osaltaan tästä asiasta kertoo myös oikeistopuolueiden nousu läpi Euroopan, sekä esimerkiksi ajankohtainen Homma-foorumi: Breivikin ideologia vie vain ajanmukaisesti näiden ajaman asian askelta pidemmälle vedetylle, konkreettisemmalle ja epätoivoisemmalle tasolle.

Uskonto, taivaalliset palkinnot ja marttyyrius – Jumala on uskojan puolella

Lauantai, Kesäkuun 11. – Päivä 41: … Rukoilin tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Selitin Jumalalle, että jos hän ei halua marxisti-islamilaisen liittouman ja erään islamilaisen Euroopan vallankaappauksen täydellisesti tuhoavan Eurooppalaista kristikuntaa seuraavan sadan vuoden aikana, hänen täytyy varmistaa, että soturit jotka taistelevat Eurooppalaisen kristikunnan puolesta pääsevät voitolle. Hänen täytyy varmistaa, että onnistun tehtävässäni ja tällä tavoin inspiroin tuhansia muita konservatiiveja/nationalisteja; anti-kommunisteja ja anti-islamisteja läpi Eurooppalaisen maailman. (s. 1459-1460)

Perjantai, Heinäkuun 22. – Päivä 82: … Minulla on tarpeeksi materiaaleja yli 20 räjähdykseen. … Tämä on kaikki-tai-ei-mitään -suunnitelma. … Ensimmäiset naamiaiset tänä syksynä, pukeutuneena poliisiksi. Saavun arvomerkkien kanssa … Tulee olemaan mahtavaa kun ihmiset ällistyvät …

Sivuhuomautus; kuvittele mikäli virkavalta vierailisi luonani seuraavien päivien aikana. He luultavasti saisivat väärän idean ja luulisivat, että olen terroristi… (s. 1470-1471)

Nämä lainaukset Breivikin manifestin päiväkirjaosiosta alleviivaavat hänen kokemaansa uskovaisuutta, sekä ajatusta, että hän ei miellä itseään terroristiksi – joita asioita hän vahvistaa useassa kohtaa tekstiään. Hän on selkeästi myös huomionhakuinen; julkisuudenhakuinen. Hän kuvailee itseään tekstissä muun muassa ”todelliseksi eurooppalaiseksi sankariksi”, ”kristillisyyden pelastajaksi”, sekä ”Eurooppalaisen kulttuurikonservatismin suurimmaksi puolustajaksi sitten 1950”. Hän mieltää itsensä luultavasti muun muassa kulttuurikristilliseksi vapaustaistelijaksi ja nykyaikaiseksi ritariksi, ristiretkeilijäksi. Oleellisesti jonkinlaisiksi vapaustaistelijoiksi mieltävät itsensä myös islamilaiset terroristit – jotka tosin myös todella uskovat saavansa takuun taivaspaikasta itselleen ja perheelleen, Allahilta, Hadithin pyhiin sanoihin turvautuen. Mitä Breivik tavoittelee, muuta kuin ”eurooppalaisen kulttuurin pelastamista”? Vaikka hän olisikin ”maltillinen kristitty”, kuten väittää olevansa, on tällaisen määritelmä selkeästi liukuvaa. On epäselvää miten kristitty tai uskovainen Breivik todellisuudessa on, ja tutkittaessa hänen manifestiaan tästä kysymyksestä syntyy hyvin moniselitteinen ja ristiriitainen kuva; kenties turvallisinta on kutsua häntä kristillisyyteen kallistuvaksi agnostikoksi – jota uskonnottomampi hän joka tapauksessa ei tunnu olevan.

Manifestissa mainitaan muun muassa miten;

… Sekulaaristunut kulttuuri on hedonistista ja arvostaa vain sen nykyistä elämää, koska se ei usko kuolemanjälkeiseen. Tämä on miksi se antautuu kuoleman uhan alla, koska elämä on ainoa asia mitä sillä on menetettävänä. Tämä on miksi se hyväksyy alistumisen taistelematta sen vapaudesta. … (s. 653)

Myöhemmin samaa ajatusta vahvistetaan;

… Sekularistit vaikuttavat minusta vähemmän innokkailta taistelemaan. Koska he eivät usko kuolemanjälkeiseen, tämä elämä on ainoa asia mitä heillä on menetettävää. Näin ollen he mieluummin hyväksyvät alistuksen kuin taistelevat. … (s. 708)

Myöhemmin todetaan, että;

… saattaa olla pragmaattista uskoa kuolemanjälkeiseen, sillä se tekee sinusta tehokkaamman sotilaan. Mitä pelottomampi henkilö on, sitä tehokkaampi hän on soturina. Henkilö, joka uskoo kuoleman olevan ikuinen, on luultavasti pelokkaampi kuin yksilö joka uskoo kuolemanjälkeiseen. Ja kuten tiedämme; pelko on myrkkyä taistelussa ja se aiheuttaa sekaannusta ja empimistä. Hengellisesti varma yksilö, joka ei pelkää mitä häntä odottaa, pelkää vähemmän todennäköisesti kuolemaa ja näin ollen toimii itsevarmemmin ja ammattimaisemmin sodankäynnissä. Sellaisenaan (ja pragmaattisesti tarkasteltuna), uskonto on oleellinen sodankäynnin komponentti, mutta VÄLTTÄMÄTÖN marttyyrioperaatioissa. (s. 1347)

Jo tämä ajatus yksistään tuntuu innoittavan Breivikiä (pyrkimään) uskomaan kuolemanjälkeiseen – sekä mahdollisesti perustelemaan kantaansa myös tämän kautta. On toki mahdollista, että Breivik käyttää tällaista esitystapaa vain laajasti retorisena keinona strategisista syistä, kuten Hitler mahdollisesti teki. Mutta tämä ei poista sen vaikutuspotentiaalia todella uskovaisiin oikeistolaisiin.

Oleellisesti, Breivikin kuitenkin jonkinlaista uskoa vahvistaa muun muassa se tunnelataus, joka ilmenee hänen tekstissään, pohtiessaan miten musiikin avulla voi ”motivoida/indoktrinoida” itseään vuosia. Hän listaa joitain lempiartistejaan sekä -kappaleitaan, koostuen pääasiassa klassisesta musiikista. Esimerkiksi Helene Bøkslen häntä inspiroinutta musiikkia videopelistä “Age of Conan” hän ihailee tämän ”norjalaisen vanhan kielen” ja ”eeppisyyden ja voimakkuuden” ansiosta(9), sanoen että nämä kappaleet ovat jopa sen arvoisia että niitä voisi soittaa marttyyrioperaatiossa (”Sagan ja Clint Mansellin lisäksi”). Mahdollisesti Bøkslelta mainitsemiaan kappaleita(10) kuunnellessa, hän kirjoitti:

Kuvittele seuraava: tehtäväsi lopulla, kun olet suorittanut sinun ensisijaisen tavoitteesi – kuvittele olevasi taistelemassa elämästäsi järjestelmänpuolustajien jahtaavaa laumaa vastaan (tai kuten minulla on tapana puhutella heitä: aseistautuneita monikulttuurisen järjestelmän puolustajia vastaan, joita kutsutaan myös poliisiksi). Yrität välttää yhteenottoa, mutta lopulta he onnistuvat piirittämään sinut. Kuulet tämän laulun kun painat eteenpäin heitä kohti tuhotaksesi yhden heidän sivustasta, ampuen päälaukaukset kahteen viholliseesi verisessä innossa, yrittäen selvitä. Tämä enkelimäinen ääni laulaa sinulle taivaista, vahvistaen sinun päättäväisyyttä toivottomassa taistelussa. Sinun viimeinen epätoivoinen iskusi tappaa vielä kaksi vihollistasi. Mutta se ei ole tarpeeksi, sillä olet nyt täysin piiritetty; sinun hetkesi on koettanut. Tämä ääni on kaikki mitä kuulet kun valo muuttuu pimeydeksi ja astut sisään Taivasten Valtakuntaan. Tämä on varmasti kaikkein loistokkain tapa lunastaa marttyyriuden kunnia taistelussa. (s. 1516)

Tuntuisikin, että hän elättelee aika ajoin ideaa, toivetta, mahdollisuutta, pragmaattista potentiaalia kuolemanjälkeisestä elämästä ja palkinnosta, enemmän kuin fundamentalistisesti uskoo siihen. Erittäin oleellista lisäpontta Breivikin uskonhaluun tuo myös esimerkiksi hänen PCCTS, Temppeliherrain ritarikunnan kuvailema vala ja initiaatioriitti, joka on ”välttämätön” ja joka ”pohjautuu alkuperäisten Temppeliherrain valalle”. Tämän riitin kuvailu alkaa sen tarkoituksen kuvailulla:

Tämän riitin tarkoitus on luoda ja virallistaa sinun sitoutumisesi PCCTS, Temppeliherrain ritarikunnan aatteeseen. Teet myös kirjaimellisesti verivalan toisen puolen kanssa; sinun esi-isiesi, menneiden marttyyrien ja Jumalan kanssa. Tarjoat heille keskeisen osan koko olemassaolostasi vastineena kuolemattomuuden lahjasta ja paikasta ikuisessa valtakunnassa.  Vannot uskollisuutta PCCTS, Temppeliherrain ritarikunnalle, Oikeuden Ritaritovereillesi, kansallesi, ja esi-isiesi toiveille sekä Jumalalle. Sinun valasi sitouttaa sinut toimimaan epäitsekkäästä kun tarjoat heille uskollista palvelusta kuolemaan saakka. (s. 1117)

Tämän jälkeen tämä hyvin islamin äärinäkemyksiä muistuttava vala jatkaa kuvailua, miten valantekijän tulee käytännössä unohtaa ”tavallisen sekulaarisen elämän” houkutukset – kuten ammattien, rahan, perheen, ystävien tai tyhjänpäiväisten harrastusten houkutukset – ja sitoutua täysin valaan. Se myös toteaa:

Riitti on monella tapaa kuolemarituaali, jossa murrat sinua painavat kahleet ja nouset kuolemattomana, täysin valmistautuneena kuolemanjälkeiseen elämään. (s. 1117)

Valan jälkeen valantekijä “nousee Oikeuden Ritarina ja saavuttaa varmistuksen taivaspaikasta marttyyrinä, ideologisen ja sotilaallisen varmuuden, pelottomuuden sekä järkkymättömän omistautumisen.” Tämän valankuvailun jälkeen teksti jatkaa itse riitin kuvailua, johon liittyy muun muassa kynttilä, pääkallo, valkoiset hanskat, miekka ja himmeästi valaistu ympäristö, sekä itse valan tekstin lukeminen, jossa valanvannoja sitoutuu muun muassa pitämään Euroopan alkuperäisväestön hallussa vaikka kunnialliseen marttyyrikuolemaan saakka;

…maani suvereniteetin, kansani vapauden, perheeni ja ystävieni, heidän lapsien ja lapsenlapsien tähden, säilyttääkseni kristikunnan kulttuurini, ja kaiken mitä arvostan.

Pyrin olemaan todella peloton ritari ja varmistettu joka sivustasta, sillä sieluni on suojeltuna uskonvoiman haarniskalla, totuudella, ideologisella varmuudella ja oikeudenmukaisella aatteella, aivan kuten ruumiini on suojeltuna teräshaarniskalla. Minä olen näin tuplasti aseistautunut, eikä minun tarvitse pelätä demoneja eikä miehiä.

Elin tai kuolin, totuus on puolellani, meidän kamppailumme on selviytyminen ja taistelu orjuutuksen vapautuksesta. Mikä kunnia onkaan palata sellaisesta taistelusta voitokkaana! Kuinka siunattua onkaan kuolla siellä marttyyrinä! Kuinka turvattu onkaan elämä kun omatunto on virheetön! Todellakin, kuinka turvattu elämä onkaan kun kuolemaa odottaa ilman pelkoa; tai pikemminkin kun sitä haluaa tunteella ja syleilee kunnioituksella!

…

Tämä vala lausutaan äänekkäästi, ja sitä todistaa läsnä olevat Ritarit, esi-isien henget, menneisyyden marttyyrit ja Isä, Poika, ja Pyhä Henki. Allekirjoitan tämän valan ja vahvistan sen verelläni.

[Mikäli kandidaatti on yksin, ilman muiden Oikeuden Ritarien läsnäoloa; hän tekee pienen viillon sormeensa ja sinetöi tämän dokumentin veripisaroilla (muutama on tarpeeksi), ja sitten polttaa sen käyttäen kynttilänliekkiä.]

[Kandidaatti voi nyt nousta, sillä hän on nyt Oikeuden Ritari.] (s. 1121)

On oleellista, että ajatukseen fataalista marttyyriudesta, mikäli tähän ajatukseen ei liity suurta ja käsittelykyvytöntä epätoivoa oman elämän tai yhteiskunnan yleistä tilaa kohtaan – kuten on vahvasti nähtävissä esimerkiksi Auvisen ja Saaren tapauksissa – liittyy asiaan aina toiveet palkinnosta kuoleman jälkeen. Breivik on selkeästi valmis kuolemaan ”puhtaan” Euroopan tähden; ja saamaan tätä kautta myös mahdollisen, syvästi toivotun palkinnon kuoleman jälkeen. Hän ei ole yksinkertaisesti epätoivossa yhteiskunnan nykytilanteen varjossa, hän luulee todella selvittäneensä siihen ratkaisun – joka pohjautuu järjestäytyneeseen väkivaltaan, muslimivihaan, kristinuskon hyväksikäyttöön ja nationalismiin; sekä hänen julistamaansa ennakoituun Euroopan sisällissotaan. Jokainen mainittu aate on tässä yhteydessä fundamentalistista ja globaalilla skaalalla jatkuvaan uskonsotaan yhdistettävää – vaikka Breivik ei itse vahvasti uskoisikaan. Breivikin toimet ovat merkittävissä määrin vastaseuraus muslimien jihadille, ja hänen ajatuksensa ovat potentiaalisia inspiroimaan monia.(6)

Kenties todellisin kuva Breivikin uskoista löytyy tästä lainauksesta, joka todella tukee hänen strategista uskonkäyttöään retorisena aatteen vahvistusliikkeenä, sekä kuitenkin tietynlaista palavaa haluaan uskoa:

En aio teeskennellä, että olen todella uskonnollinen henkilö, sillä se olisi vale. Olen aina ollut hyvin pragmaattinen ja saanut vaikutuksia sekulaarisista ympäristöistäni. Menneisyydessä, muistan ajatelleeni;

”Uskonto on vain tuki heikoille ihmisille. Mitä mieltä on ajatella uskovansa korkeampaan voimaan, mikäli sinulla on luottamusta itseesi!? Säälittävää.”

Ehkä tämä on totta monissa tapauksissa. Uskonto on tuki monille heikoille ja monet syleilevät uskontoa itseä palvelevista syistä, lähteenä josta vetää mentaalista voimaa (ruokkiakseen heidän heikkoa emotionaalista tilaa esimerkiksi sairauden, kuoleman tai köyhyyden jne. aikana). Koska en ole tekopyhä, sanon suoraan että tämä on myös minun agendani. Tosin, en ole vielä tuntenut tarvetta pyytää Jumalalta voimia… Mutta olen aika varma, että rukoilen Jumalaa syöksyessäni läpi kaupunkini, aseet paukkuen, 100 aseistetun järjestelmänsuojelijan jahdatessa minua, aikomuksenaan pysäyttää ja/tai tappaa minut. Tiedän, että on 80 % + mahdollisuus, että tulen kuolemaan operaation aikana, sillä minulla ei ole aikomusta antautua heille ennen kuin olen toteuttanut kaikki kolme ensisijaista tavoitettani JA bonustehtävän. Kun panen tämän alulle (olettaen, että minua ei ole pidätetty sitä ennen) on 70 % mahdollisuus, että suoritan ensimmäisen tavoitteeni, 40 % mahdollisuus toiseen, 20 % kolmanteen sekä pienempi kuin 5 % mahdollisuus, että saavutan bonustehtävän. On todennäköistä, että rukoilen Jumalalta voimia jossain kohdin operaatiota, kuten ajattelen että useimmat ihmiset siinä tilanteessa tekisivät. … Jos rukoileminen toimii ylimääräisen mentaalisen avun tai rauhoituksen lähteenä se on kaikista pragmaattisin asia tehdä. Saanen tämän selville… Jos on olemassa Jumala, tulen olemaan sallittu astumaan taivaaseen kuten kaikki muut kirkon marttyyrit menneisyydessä. (s. 1345-1346)

Vaikuttaakin siltä, että Breivik on saattanut ”vain” tarttua Pascalin vedonlyönnin syöttiin, samalla halunaan uskoa ja saada siitä voimia omaan marttyyriuteensa. Hän suhtautuu selkeän obsessiivisesti ajatukseen marttyyriudesta. Kenties hän on saanut seuraamiltaan blogaajilta ja fundamentalistikirjoittajilta(21) pakottavan tarpeen takertua ideaan kuolemanjälkeisestä, vaikka ei täydellisesti ajatusta sulattaisikaan. Tosin, hän tuntuu mieltävän, että kykenee saamaan rukouksista sellaista voimaa, jota ei niitä ilman omaisi. Joka tapauksessa Breivik on yleisesti ottaen monessakin asiassa ristiriitainen, monitulkintainen, ja – todellakin – tekopyhä, hieman kuin ne pyhät kirjat, jotka häntä selkeästi kuitenkin mietityttävät.

Oleellista toki kuitenkin on, että Breivik itse pitää itseään kristittynä, sanoen muun muassa:

Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista?

Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä. (s. 1309)

Kaikessa tässä ristiriitaisuudessa Breivik vaikuttaa kristinuskoon kallellaan olevalta agnostikolta, jonka usko on kenties kirjoitusprosessissa heilunut niin suuntaan kuin toiseen. Oleellisesti tässä prosessissa hänen voi nähdä edustavan myös ”vain” jonkinasteista skandinaavista tapakristittyä – joskin jotkut hänet tunteneet ovat kertoneet hänen olevan ”kristitty ja uskonnollinen”(19).

Mutta tulisi olla sanomattakin selvää kuinka ristiriitainen ja aikansa nähnyt moraalinen ohjenuora yli 2000 vuotta vanha Raamattu on, ja näin ollen miten heikko edes ajatus siitä ”moraalisena ohjelmana” on.(24) Ei ole ihme mikäli sellaisen varjolla yksiselitteisesti toteutettaisiin tappavaakin syrjintää – kuten on tapahtunut esimerkiksi länsimaisen orjuuden historiassa, naisten oikeuksien historiassa sekä yhä nykyään joissain traditionaalisemmissa maissa, ja uskonsodissa.

Välillä Breivik sanoo myös tieteestä asioita, kuten:

Mitä tulee kirkkoon ja tieteeseen, on oleellista, että tiede ottaa kiistämättömän etusijan raamatullisiin oppeihin. Eurooppa on aina ollut tieteen kehto, ja sen tulee aina jatkaa sellaisena.

Mitä tulee henkilökohtaiseen suhteeseeni Jumalan kanssa, en luultavasti ole ylen uskovainen. Olen ensisijaisesti logiikan mies. Tosin, olen monokulttuurisen Kristillisen Euroopan kannattaja. (s. 1405)

Kukaan edellisiä lainauksia lukenut, ja tieteisiin todella perehtynyt, ei voi pitää näitä hänen tulkintoja omista näkemyksistään muuta kuin armottoman ristiriitaisina.(12, 22) Lisäksi hän ei selkeästi ymmärrä (luonnon)tieteen perustavista metodeista juuri mitään, mikäli välillä puhuu varmanoloisesti kuolemanjälkeisestä elämästä ja vieläpä palkinnosta, ja sen jälkeen ilmaiseekin yksiselitteisesti kannattavansa tieteen metodeja. Jo pelkästään se, että hän ilmaisee muslimien olevan muita ihmisiä alempiarvoisia, kielii syvällisestä ymmärtämättömyydestä lähes jokaista olemassa olevaa tieteenhaaraa kohtaan – ja edustaa pitkään maailmaa jakanutta, pitkälti uskonnollisiin eroihin pohjautuvaa, sisäryhmä-/ulkoryhmä -ajattelua. Tämä on vastavuoroisesti yhtenevää islamin näkökannan kanssa kristityistä länsimaalaisista.

Kutsu todellisuuteen

On selvää, että ilman näitä harhaisia uskoja – ilman todellisuudesta irrottautuneita uskoja – Breivikin tapaiset massamurhaajat eivät hallitsisi maailmamme väkivaltaisten kuvottavuuksien areenaa läheskään niin antaumuksella, kuin nykyään tekevät. Psykologinen epätoivo ja käsittelykyvyttömyys ihmiskunnan ongelmien takia ovat ymmärrettävää yhteiskunnan itsensä synnyttämän ahdistuksen varjossa, ja siihen tulee puuttua sitä koskevista syistä. Mutta uskonnollisuudesta kumpuava väkivalta, ja sillä edes etäisesti perusteltu ja motivoitu väkivalta, johon tuntuu aina vahvasti liittyvän kuvitelmat kuolemanjälkeisestä sekä selkeä tieteellinen ymmärtämättömyys tai epätietoisuus, luulisi suhteellisen pitkälle sekulaaristuneissa ja yhtenäisen koulujärjestelmän skandinaavisissa maissa olla suhteellisen helposti estettävissä: kaikkien jumalien kuoleman kuuluttamisella ja havaittuun todellisuuteen pohjaavan järjen levittämisellä koulujärjestelmässä.

Koska vanhempien ja muun lapsen ympäristön kyvyistä ei voi olla varmuutta, koulujärjestelmän tulisi opettaa myös sellaista todellisuuteen pohjautuvaa etiikkaa ja moraalifilosofiaa, kuin mitä on tieteen ja kriittisen ajattelun kautta saavutettavissa. Koulujärjestelmän tulisi näillä toimilla olla pelastava tekijä lapsen ajatusmaailman muotoutumisessa, vaikka mitään muuta tekijää ei olisikaan. Tällainen estää itsessään maahanmuutostakin koituvista kulttuurieroista ammentavia syvällisimpiä haittoja – tarkasteltiin sitten mitä tahansa muslimien väkilukuennustetta(14).

On järisyttävän huolestuttavaa, että esimerkiksi syyskuun 2001 WTC-torneihin ja Pentagoniin kohdistetut selkeästi uskonnolliset lentokoneiskut vaativat yli 3000 uhria, sekä sen eskaloima sota ja miesjahti satojatuhansia uhreja, ilman ihmisten todella heräämistä koko uskonsodan konseptille, syille ja seurauksille. Tosin, tuo pikkuasia ei ole Sam Harrisin kuvailujen valossa mitenkään yllättävää:

Voimme ajatella juuri kuinka laaja ja tarpeeton jonkin katastrofin tulisi olla, horjuttaakseen maailman uskonnollista uskoa. Holokausti ei tehnyt sitä. Eikä tehnyt myöskään Ruandan kansanmurha, edes viidakkoveitsiä kantaneiden pappien ollessa tekijöiden joukossa. Viisisataamiljoonaa ihmistä kuoli isorokkoon 1900-luvulla, joista monet olivat imeväisiä. Jumalan tiet ovat, todellakin, käsittämättömät. Vaikuttaa siltä, että mikä tahansa tosiasia, miten tahansa epäonninen, voidaan muuttaa yhteensopivaksi uskonnollisen uskon kanssa. (Letter to a Christian Nation, Vintage Edition, s. 54-55)

Asiaa ei auta, että itsetituleeratut ”todelliset kristityt” liputtavat tekijäksi itse Saatanaa(13), ajattelematta todellisia yhteiskunnallisia asioita välttämättä ollenkaan – ja sivuuttavat oman roolinsa maailmanjärjestyksessä pelkällä olankohautuksella. Asiaa ei auta, että monet tapakristitytkin, ja Breivikinkin yksiselitteisesti edustamat ”kulttuurikristityt”, mieltävät Raamatun jonkinlaiseksi korvaamattomaksi moraaliseksi selkärangaksi. Asiaa ei auta myöskään median osuus, sen osoittaessa laajasti syyllistäviä sormiaan merkityksettömiin sivuseikkoihin, kuten joihinkin murhaajan kuluttaneisiin medialähteisiin – joita eri lähteitä 1500-sivuinen manifesti on pullollaan. Huomattavasti se on myös täynnä uskonnollisesti toiveikasta ja syrjivää retoriikkaa, sekä laajasti oikeistolaista maailmannäkemystä; jotka ovat niitä oikeasti todella merkittäviä tekijöitä.

Oleellisin asia tässä kuitenkin on todellisuudesta irtaantuminen ja koulujärjestelmän pettäminen, kuten on milloin tahansa kun vuosituhansia nousseen ihmisten tasa-arvon idean, ja tieteellisen – biologisen, kosmologisen, sosiologisen, psykologisen, kemiallisen, fyysisen – ja laajasti testatun ymmärryksen universumista, kumoaa tietyllä alueella ja tiettyyn ympäristöön syntymään sattuneiden ihmisten traditioihin takertuvat harhauskot. Breivik on elävä todiste siitä, että näistä harhauskoista ja niihin perustuvista ideoiden sodasta ei ole vieläkään päästy irtaantumaan muuten niin sekulaarisessa ja muka-sivistyneessä Euroopassa. Breivik vain rikkoi teollaan kahden mielletyn ihmisryhmän rajan, osoittaen myös itse entisten terrori-iskujen uhrien kykenevän äärimmäiseen väkivaltaan monin tavoin vääristyneillä ideologioillaan.

Tämän laajemman ideologisen ja kuolemaa ihannoivan kuvion pitäisi olla puheenaiheena. Ei videopelien, kuluneiden filosofien tai edes yksittäisten mediaympäristöjen, vaan sen tosiasian, että niin kauan kuin ihmiskunta ei ole todella sitoutunut havaittavaan todellisuuteen, niin kauan tämä tulee takuuvarmasti aiheuttamaan täysin järjetöntä ja tarpeetonta, äärimmäistä kärsimystä – niin itselleen kuin muille.

Oli Breivik todella uskovainen tai ei, on kirjassaan kokonainen luku, kera luvun ja jakeen siteerauksen, omistautuneena liikkeen katolisen ja muun raamatullisen oikeutuksen puinnille. Tässä kontekstissa, jopa Suomen kristityt fundamentalistit, jotka syrjivät itse valikoimillaan raamatunjakeilla lähinnä homoseksuaaleja, moniavioisuutta ja naispappeja, näyttäytyvät hyvin aikaansa edellä olevilta. Oleellisesti pyhistä kirjoituksista, ilman kriittisen ajattelun ja tietoisuuden laajamittaista levittämistä, voi kuitenkin kuka tahansa, koska tahansa, missä tahansa valikoida omaa sairasta, todellisuudesta irtaantunutta, ja mahdollisesti vasta alitajuisesti nousevissa olevaa ideologiaansa, jota esimerkiksi Jumalan ”kyseenalaistamaton sana”, 2000 vuotta vanha moraalikäsitys ja taivaspaikkahaihattelujen mielletty, edes etäinen varmistus vahvistavat – jopa kriittisen pisteen ohi. Tämä vaikuttaa olevan tapaus jokaisessa vähänkään Abrahamin uskontolinjan avulla motivoidussa marttyyri-ideologiassa.

Kirjansa lopussa Breivik suorittaa ilmeisesti itse itsensä haastattelua vuoropuheena, puiden laajasti myös poliittisia näkemyksiään, jotka ovat toki myös erittäin suuri, jopa suurin, osatekijä – ei Raamattu tai Koraanikaan itsestään automaattisesti tappajia luo. Oikeistolainen ideologia on vaarallista itsessään, kuten on mikä tahansa ideologia, kun se omaksuu muita ihmisiä syrjiviä aatteita. Alleviivaavasti kuitenkin uskonnot toimivat itsessään kriittisen ajattelun puutteen omaavan yhteiskunnan väsymättömänä lähteenä todellisuudesta irtaantuneiden järjettömyyksien oikeutuksille, joissa ”harhauskovia” syrjitään, kuolemanjälkeistä odotetaan innolla, ja jossa ”maltillinenkin” uskonnollisuus on kaukana syyttömästä.(12) Lisäksi pelkästään se tosiasia, että Breivik vakuuttaa olevansa kristitty, joka vihaa muslimeja, on selkeästi uskonnollisesti latautunut, ja takaa monien uskonnollisten tahojen vaarallisen suututtamisen sekä innoittamisen; sellaisten tahojen, joilla ei ole ollut lähihistoriassa epäilyksiä toimia. Tämän tulisi huolestuttaa monia – eikä vähiten uskonnottomia vasemmistoliberaaleja.

Presidentti Martti Ahtisaari otti kantaa Norjan tragediaan Itä- ja Länsi-Savon haastattelussa 24.7. sunnuntaina. Hänen mukaansa poliittisia, isänmaallisia ja uskonnollisia ääriliikkeitä on vastustettava äänekkäästi.(20) Ahtisaaren mielestä ongelma tällä hetkellä on suvaitsevaisen enemmistön vaikeneminen. Ja Ahtisaari ei voisi olla enempää oikeassa. Lisäksi asiaa ei auta, että myös se suvaitsevainen enemmistö on edelleen itsekin sekoittunut siihen uskontoon ja muuhun harhaiseen ideologiaan, jota nyt esimerkiksi Breivikinkin tapauksessa itse kauhistelevat – he vain ovat sitoutuneena siihen niin löyhästi, etteivät edes itse tajua omaa yhteiskunnallista osaansa.(12)

Meidän tulee synnyttää julkista ja läpinäkyvää keskustelua koskien omia kulttuurisia, syvällisiä heikkouksiamme ja todellisuudesta irtaantuneita traditioitamme – vain näin voimme estää näitä asioita koskevan ahdingon esittäytymisen äärimmäisen väkivallan vaatteissa.
________________________________________________
(1) Esim.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688377213/artikkeli/puheenaihe+tyton+puute+sairastuttaa+miehenalun.html
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102759_ul.shtml
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sotapelej%C3%A4+poistettiin+kauppojen+hyllyist%C3%A4+Norjassa/1135268228983

Loistavat vastaukset kaikkiin yksiselitteisiin peliväkivaltaan vetoaviin puheenvuoroihin löytyy seuraavista blogimerkinnöistä;
Mikki Rautalahti, ”Pahat pelit, pahat tarpeet”: http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1167
Frans Mäyrä, ”Pelit ja väkivalta -keskustelusta”: http://fransmayra.fi/2011/07/31/pelit-ja-vakivalta-keskustelusta/

(2) Vaikka huomattavasti kirjan on huhuttu kirjoittaneen Breivikin lisäksi myös joidenkin muiden tahojen, puhuttelen tästä lähtien selkeyden vuoksi kirjaa kuin se olisi hänen kirjoittama. Hän kuitenkin on ottanut selkeästi ideologiansa kirjan esittämistä ajatuksista, sekä myöntänyt sen kirjoittamisen; ilmeisesti kuitenkin itse koonnut tämän teoksen, koostaen sen monista muiden kirjoittamista tekstiosista omien ajatustensa lisäksi (kuten huomattavasti Richard Spencerin sekä anonyymiblogaaja Fjordmanin kirjoituksista, sekä ilmeisesti useammista ”vasta-jihadistisista” blogeista). Selvää on, että kirja yhdistetään hänen pseudonyymiinsä ”Andrew Berwick”. Huomattavasti ainakin yksi muu henkilö on nyt pidätetty jonkinlaisella yhteysepäilyllä iskuun, ja Breivik on kertonut hänen organisaatiossaan olevan vielä kaksi solua.

(3) Huomattavasti Breivikin videotiivistelmien eri YouTube-versioiden ”pidän/en pidä”-jakauma on niitä vilkuillessani ollut suunnilleen 20/80 – eli katsojista tuntuu noin 20 % pitävän siitä. Toki tästä ei voi johtaa mitään selkeitä johtopäätöksiä itse ihmisten ajatuksista, heidän saattaessa pitää siitä vain esimerkiksi media-arvon takia, mutta se antaa jonkinlaista osviittaa. Ketkä kummat tästä voivat todellisesti tykätä? Ihmiset, jotka ovat myös huolestuneita islamin leviämisestä, ja adaptoivat Breivikin ideologian mieluummin kuin mitään muuta mitä ovat kuulleet tai ajatelleet. Hänen manifestinsa viittaa, että mainitussa ritarikunnassa olisi yhdeksän perustavaa jäsentä, ja jo 15–80 ritari-initiaation käynyttä, sekä tuntematon määrä siviilijäseniä. Ja vaikka näin ei olisikaan, manifesti on laajuudessaan ja ohjeistuksessaan omiaan synnyttämään seuraajia – sekä vihjaa jo yksiselitteisesti, että lisää vastaavanlaisia tekoja ja tekstejä on luvassa jatkossakin.

(4) http://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike

(5) Temppeliherrain ritarikunta oli ensimmäinen keskiaikainen, vaikutusvaltainen, pari vuosisataa kestänyt, jonkin aikaa myös katolisen kirkon suojelema, munkkiveljeskunta. http://en.wikipedia.org/wiki/Knights_Templar

(6) Uskonnollisia sotia: ”Ne taistelut, jotka ovat vaivanneet Palestiinaa (juutalaiset vs. muslimit), Balkania (ortodoksiset serbit vs. katoliset kroaatit; ortodoksiset serbit vs. bosnialaiset ja albanialaiset muslimit), Pohjois-Irlantia (protestantit vs. katolilaiset), Kashmiria (muslimit vs. hindut), Sudania (muslimit vs. kristityt ja animistit), Nigeriaa (muslimit vs. kristityt), Etiopiaa ja Eritreaa (muslimit vs. kristityt), Norsunluurannikkoa (muslimit vs. kristityt), Sri Lankaa (sinhaleesi-buddhalaiset vs. tamili-hindut), Filippiinejä (muslimit vs. kristityt), Irania ja Irakia (šiiamuslimit vs. sunnimuslimit), ja Kaukasusta (ortodoksiset venäläiset vs. tšetšeeni-muslimit; azerbaidžanilaiset muslimit vs. katoliset ja ortodoksiset armenialaiset) ovat ainoastaan muutamia viimeaikaisia asiaankuuluvia tapauksia. ” – Sam Harris, Letter to a Christian Nation, Vintage Edition, 2006/2007, s. 81-82

(7) Pelkästään sanat ”Kristus” tai ”Kristitty” mainitaan hänen 1500-sivuisessa manifestissaan ilmeisesti 2473 kertaa.

(8) Olen sattunut suomentamaan Harrisin kirjeen, pyrkimyksenä pitää aivotoimintani kunnossa kesän ajan, sekä osana laajempaa kirjoitusurakkaani. Katsotaan josko saisin edes jonkinlaisen julkaisuluvan… (mieluiten vapaasti netissä)
EDIT: Kirjan Loppusanojen suomennos löytyy täältä: https://huojuvatorni.wordpress.com/2012/06/29/sam-harris-kirje-kristitylle-kansalle-loppusanat/

(9) Breivik tuntuu olevan yleisesti myös kiinnostunut norjan muinaismytologiasta.

(10)
”The Dreaming – Ere the World Crumbles” – http://www.youtube.com/watch?v=-g5KYv2oqXk
”Nighttime journey through the Eiglophian mountains (Ascending Cimmeria)” – http://www.youtube.com/watch?v=7GVMEdIfaJQ
“The Dreaming Anew – Memories of Cimmeria” – http://www.youtube.com/watch?v=deDNzOYHu-4

(11) On tosiaan puhuttu jopa “vasta-jihadista”: Esim.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/terrorismintutkija-breivik-selittaa-tekonsa-vasta-jihadilla-tasta-on-kyse
http://www.nytimes.com/2011/07/25/us/25debate.html?_r=2&pagewanted=all?src=tptw
http://uit.no/getfile.php?PageId=1410&FileId=1337

(12) Julkaisen täällä myöhemmin Sam Harrisin kirjan loppusanojen suomennoksen, sillä hän on julkaissut ne myös vapaasti Internetissä (http://www.samharris.org/site/full_text/afterword-to-the-vintage-books-edition/ ). Julkaisen koko kirjan, mikäli saan jostain julkaisijan sekä jopa mahdollisesti Internet-julkaisuluvan. Asia on työn alla… Joka tapauksessa, tuo katkelma käsittelee lyhyesti muun muassa maltillista uskovaisuutta ja tiedettä. Oleellisesti Harris puhuttelee tekstissään myös niitä vasta-jihadistisia kristittyjä fundamentalisteja, joita myös Breivik on välillisesti ajatuksissaan ammentanut. Laajempaa perspektiiviä varten suosittelen Harrisin kirjaa ”Uskon loppu”.
EDIT: Loppusanojen suomennos löytyy täältä: https://huojuvatorni.wordpress.com/2012/06/29/sam-harris-kirje-kristitylle-kansalle-loppusanat/

(13) http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/07/anders-breivik-oslon-terroristi-ei.html?spref=fb
Ohimennen ja vertailun vuoksi: Jumala tappaa Raamatussa miljoonia ihmisiä, Saatana korkeintaan kymmeniä – jotka nekin jakaa välillisesti Jumalan kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=IABptlAhyJw
http://dwindlinginunbelief.blogspot.com/2006/08/who-has-killed-more-satan-or-god.html

(14) http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_Europe#Current_population

(15) http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135261937004
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sharia#.C5.A0aria_nykyp.C3.A4iv.C3.A4n.C3.A4

(16) Richard Dawkins: Faith School Menace: http://www.youtube.com/watch?v=ulX8nZjeCXE

http://en.wikipedia.org/wiki/School_system#United_Kingdom

http://en.wikipedia.org/wiki/Faith_schools

(17) http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2601392/historioitsija-jussi-jalonen-breivikin-teksti-maahanmuuttokriittisen-ja-islamkriittisen-ajatushautomon-tekstia

(18)http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ylil%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+Lauerma+Surmaaja+tuskin+on+mielisairas/1135268041913

(19) http://www.youtube.com/watch?v=KmQo2jCfxlc

(20) http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=59388:martti-ahtisaari-viimeinen-haelytys&catid=1:politiikka&Itemid=30 

(21) http://www.guardian.co.uk/world/2011/jul/24/norway-gunman-london-connection-edl

(22) Esim. http://www.youtube.com/watch?v=s47ArcQL-XQ

(23) Iso-Britanniassa on mm. seuraavanlaista, hyvin suoraa puhetta sharian leviämisestä – jossa mainitaan mm. myös Norjan iskut: http://www.youtube.com/watch?v=h5CZ_AVyRzg

(24) Esim. http://www.usatoday.com/news/opinion/forum/2011-07-31-atheism-morality-evolution-religion_n.htm

________________________________________________
PS: Sam Harris on kirjoittanut koko asiasta pikaisesti blogiinsa otsikolla ”Christian Terrorism and Islamophobia”: http://www.samharris.org/blog/item/christian-terrorism-and-islamophobia/

Josta oleellisin pohdinnanaihe on:

“Voimme vain toivoa, että se kauhu ja tyrmistys jonka Breivikin käytös synnytti, hillitsee oikeistolaisen, rasistisen nationalismin innokasta kasvua Euroopassa. Tosin, voimme nyt pelätä toisen heiluriliikkeen heilahdusta: Tulemme varmasti kuulemaan paljon harhaista puhetta ”islamofobian” vaaroista ja tarpeesta käsitellä ”terrorismin” uhkaa puhtaasti yleisin termein.

“Kristillisen” terrorismin nousu Euroopassa ei tee kerrassaan mitään vähentääkseen tai yksinkertaistaakseen islamin ongelmaa – sen naisten alistamista, sen vihamielisyyttä sananvapautta kohtaan, ja sen aivan liian kevytmielistä turvautumista uhkauksiin ja väkivaltaan. Islam säilyy taantuneimpana ja huonoiten käyttäytyvänä uskontona maan päällä.”

PPS: http://2083-by-anders-behring-breivik.blogspot.com/
Huomattavasti Breivikin manifesti jakautuu pääasiassa kolmeen kirjaan, joista kaksi ensimmäistä on ilmeisesti laajasti kopioitu ja/tai muokattu monilta muilta kirjoittajilta, mutta Kirja 3 on ilmeisesti pääosin hänen omaa tekoaan:
Kirja 1: Mitä sinun tulee tietää, meidän väärennetty historia ja muut muodot kulttuurimarxistista/monikulttuurista propagandaa
Kirja 2: Eurooppa palaa
Kirja 3: Ennakoivan sodan julistus

Breivik kirjoittaa ennen toista ja kolmatta kirjaansa ”legal disclaimer” – notaation. Oleellisesti nämä kirjat käsittelevät ennakoidun sodan julistamista ja sen kolmiosaista puintia, sekä esimerkiksi initiaatioriittiä ja strategiaesittelyjä, pomminteko-ohjeita ynnä muuta hyvin keskeistä sisältöä. Notaatiossaan (esim. s. 777) hän kuitenkin kirjoittaa miten kolmoskirja sekä osat kakkoskirjasta kuvailevat ”hypoteettisen vastauksen miellettyyn kulttuurimarxismin uhkaan”. Hän jatkaa, että ”sellaisenaan se on fiktiivinen kuvaus koskien sitä miten asiat saattaisivat olla mikäli islam dominoisi Eurooppaa.”  Hän puhuttelee tekstissä olevaa, nousevaa vapaustaistelijoiden ryhmää (PCCTS, Temppeliherrain ritarikuntaa) itse lainausmerkeissä ”fiktiivisenä”. Ja miten sen toiminta ja kaikki ohjeet eivät ole suoranaisesti kirjoittajan tukemia; vaan teksti pyrkii ”ilmaisemaan uudenlaista ja shokeeraavaa kirjoitusmuotoa”, ja miten ”kirjaa ei koskaan tulisi pitää minään muuna kuin fiktiona”. Lisäksi hän toteaa jotenkin itseään varmistavasti, että ”tämä notaatio tehtiin, jotta ei synny mitään epäselvyyksiä kirjoittajan fiktiivisten sisältöjen tulkinnasta joidenkin syyttäjien tai salaisten palveluiden taholta, ettäkö kirjoittajalla olisi mitään vihamielisiä tai väkivaltaisia aikomuksia.” Joka tapauksessa, kuten moni osa kirjasta, tämäkin on monitulkintaista. Onko hän tosissaan vai ei? Joka tapauksessa kaiken tapahtuneen varjolla tämän voi ottaa varauksella, ja on selvää, että koko Kirja 3 on merkittävän puinnin arvoinen pelkästään sen ideologisen ruokkimisarvonkin takia, jota se jo nyt epäilemättä monissa synnyttää. Näin ollen en huomioi tätä notaatiota itse tekstissä sen kummemmin.

Kyberavaruuden itsenäisyysjulistus

Intouduin tuossa hetken flowssa taas suomentelemaan jotain… Tällä kertaa John Perry Barlow’n (1947-) vuoden 1996 klassikko ”A Declaration of the Independence of Cyberspace”. Jotenkin luulisi että tämä on suomennettu, mutta en kylläkään löytänyt.

Ensin hieman pohjustusta. Sivuten, asiaan liittyy käsite ”ikuinen syyskuu” (eternal September). Tämä Dave Fischerin syyskuussa 1993 esittämä termi kuvaa silloisessa Usenet:ssä (verkkovälitteisessä keskustelutilassa) tapahtunutta muutosta. Tätä ennen verkkoliikenne ja -keskustelu olivat käytössä lähinnä yliopistoissa, ja siellä vallitsivat näin ollen hyvin tietynlainen etiketti ja kulttuuri. Joka vuosi kun uusia oppilaita saapui yliopistoon, saapui kauhisteltu uusien ja kulttuuria häiritsevien käyttäjien syyskuu. Nämä uudet käyttäjät tuli aina opettaa ja totuttaa niin kutsuttuun netikettiin, eli tietynlaiseen kulttuuriin ja käyttäytymisnormistoon, joka verkossa vallitsi. Kunnes sitten syyskuussa 1993 America Online (AOL) -palveluntarjoaja alkoi tarjota käyttäjilleen pääsyä Usenettiin. Tällöin Fischer julisti 1993 alkaneeksi ”ikuisen syyskuun”, jolloin Usenettiin, ja yleisemminkin Internetiin, alkoi saapua jatkuvasti uusia ja sitä kulttuuria tuntemattomia käyttäjiä, joita pitää ikäänkuin alati kaitsea kulttuuriin.

Internetiä alkoi käyttää yhä lisää ihmisiä, jotka eivät alkujaan osanneet käyttää välinettä, eivätkä ymmärtäneet sen sisällä jo vallitsevaa kulttuuria. Tästä syntyi, ja on edelleen syntynyt, monia mielenkiintoisia lakeja ja lakialoitteita, kuten uusitut tekijänoikeuslait; Lex Karpela ja niin edelleen. Näitä ennen verkossa vallinnut kulttuuri oli hyvin rajoittamaton, joskin myös hyvin rajatun piirin toimintaa.

1996 Barlow kirjoitti kyberavaruuden itsenäisyysjulistuksen vastauksena eräälle laille, joka silloin säädettiin Yhdysvalloissa (Telecommunications reform act). John Perry Barlow on yhdysvaltalainen runoilija, esseisti, sanoittaja, poliittinen aktivisti ja entinen karjanpitäjä. Kyseinen kirjoitus on siis kaikuvaan kiertoon tarkoitettu, kyberavaruudesta käsin julistettu itsenäisyyspuhe, joka on osoitettu reaalimaailman hallitsijoille.

En suomentanut Barlow’n pohjustusta julistukselle, vaikka sekin on kyllä ihan asiallinen. Kaiken kaikkiaan alkuperäinen teksti löytyy täältä: http://w2.eff.org/Censorship/Internet_censorship_bills/barlow_0296.declaration

__________________________

Kyberavaruuden itsenäisyysjulistus

Teollisen maailman hallitukset, te lopen uupuneet lihan ja teräksen jättiläiset, tulen Kyberavaruudesta, Mielen uudesta kodista. Tulevaisuuden puolesta, pyydän teitä menneisyydestä jättämään meidät rauhaan. Te ette ole tervetulleita joukkoomme. Teillä ei ole suvereniteettia siellä missä kokoonnumme.

Meillä ei ole valittua hallitusta, ja meille sellaista tuskin tulee, joten en puhuttele teitä sitä suuremmalla auktoriteetilla kuin sillä millä vapaus itsessään aina puhuu. Julistan sen globaalin sosiaalisen tilan, jota rakennamme, olemaan luonnollisesti vapaa niistä tyranneista, joita pyritte meille langettamaan. Teillä ei ole moraalista oikeutta hallita meitä, ettekä te omaa mitään pakottamismetodeja, joita meillä olisi todellista syytä pelätä.

Hallitukset johtavat heidän oikeutetut voimansa hallittujen suostumuksesta. Ette ole pyytäneet ettekä vastaanottaneet meidän suostumusta. Emme kutsuneet teitä. Ette tunne meitä, ettekä maailmaamme. Kyberavaruus ei makaa rajojenne sisällä. Älkää luulko, että voitte rakentaa sitä kuin se olisi julkinen rakennusprojekti. Ette pysty. Se on luonnonteko ja se kasvaa itsessään kollektiivisten toimiemme kautta.

Ette ole osallistuneet suureen ja kokoontuvaan keskusteluumme, ettekä luoneet kauppapaikkojemme vaurautta. Ette tunne kulttuuriamme, etiikkaamme, tai kirjoittamattomia sääntöjä, jotka jo tuottavat yhteisöllemme enemmän järjestystä kuin mikään mitä voisi saavuttaa minkään teidän asetusten kautta.

Väitätte, että keskuudessamme on ongelmia, jotka teidän tulee ratkaista. Käytätte tätä väitettä tekosyynä tunkeutuaksenne alueellemme. Monet näistä ongelmista eivät ole olemassa. Siellä missä on oikeita konflikteja, missä on väärintekoa, tunnistamme ne ja puhuttelemme niitä omilla keinoillamme. Olemme muodostamassa omaa Sosiaalista Sopimustamme. Tämä hallinto nousee meidän maailman olosuhteiden mukaan, ei teidän. Meidän maailma on erilainen.

Kyberavaruus koostuu vuorovaikutuksista, suhteista, ja ajatuksesta itsestään, jotka on järjestetty kuin seisovaksi aalloksi viestintämme verkossa. Meidän on maailma joka on sekä kaikkialla että ei missään, mutta se ei ole missä kehot asuvat.

Olemme luomassa maailmaa, jonne kaikki voivat astua ilman etuoikeutta tai ennakkokäsityksiä koskien rotua, ekonomista valtaa, sotilaallista voimaa, tai syntymässä saatua asemaa.

Olemme luomassa maailmaa, jossa kuka tahansa, missä tahansa voi ilmaista hänen vakaumuksensa, huolimatta kuinka yksittäinen, vailla pelkoa hiljaisuuteen tai yhdenmukaisuuteen pakottamisesta.

Teidän lakimääräiset konseptit omaisuudesta, ilmaisusta, identiteetistä, liikkumisesta, ja kontekstista eivät päde meihin. Ne kaikki perustuvat materiaan, ja täällä ei ole materiaa.

Identiteeteillämme ei ole kehoa, joten, toisin kuin te, me emme kykene saavuttamaan järjestystä fyysisellä pakottamisella. Uskomme, että etiikasta, valaistuneesta itsekkyydestä, ja kansainyhteisöstä hallintomme ilmaantuu. Identiteettimme saattavat levittäytyä läpi monien hallintoalueittenne. Ainoa laki, jonka kaikki olennaiset kulttuurit yleensä tunnustavat, on Kultainen Sääntö. Toivomme, että kykenemme rakentamaan omat erinäiset ratkaisumme sen varaan. Mutta emme voi hyväksyä ratkaisuja, joita yritätte määrätä.

Yhdysvalloissa olette tänään luoneet lain, Telekommunikaation uudistuslain, joka torjuu oman Perustuslakinne ja solvaa Jeffersonin, Washingtonin, Millin, Madisonin, DeToquevillen, ja Brandeisin unelmia. Näiden unelmien tulee nyt syntyä uudelleen meissä.

Pelkäätte omia lapsianne, koska he ovat natiiveja maailmassa, jossa te olette aina maahanmuuttajia. Koska pelkäätte heitä, annatte byrokratioillenne vanhemmuuden vastuun siitä, jota olette liian pelkurimaisia kohtaamaan itse. Meidän maailmassamme kaikki ihmiskunnan ajatukset ja ilmaisut, halventavasta enkelimäiseen, ovat saumattoman kokonaisuuden osia, bittien globaali keskustelu. Emme pysty erottamaan tukehduttavaa ilmaa ilmasta, jonka päällä siivet lyövät.

Kiinassa, Saksassa, Ranskassa, Venäjällä, Singaporessa, Italiassa, ja Yhdysvalloissa yritätte torjua vapauden virusta pystyttämällä vartiotorneja Kyberavaruuden rajaseudulle. Nämä saattavat pitää tartunnan loitolla pienen hetken, mutta ne eivät toimi maailmassa, joka peitellään pian bitteihin tukeutuvalla medialla.

Teidän kasvavassa määrin vanhentuneet informaatioteollisuutenne ikuistaisivat itsensä esittämällä lakeja, Yhdysvalloissa ja muualla, jotka vaativat omistavansa itse puhumisen läpi maailman. Nämä lait julistaisivat ideat olemaan teollisuuden lisätuote, eivät sen ylevämpiä kuin takkirauta. Meidän maailmassamme, mitä tahansa ihmismieli saattaa luoda, voidaan jäljentää tai levittää loputtomasti vailla maksuja. Globaali ajatuksen kulkuneuvo ei enää edellytä tehtaitanne suoriutuakseen.

Nämä kasvavassa määrin vihamieliset ja koloniaaliset toimenpiteet asettavat meidät samaan asemaan kuin ne vapauden ja itsemääräämisoikeuden rakastajat menneisyydestä, joiden piti torjua etäisten, tiedottomien auktoriteettien voima. Meidän tulee julistaa meidän virtuaaliset itsemme immuuneiksi teidän suvereniteetilta, vaikka yhä suostumme myöntymään sääntöihinne kehojemme kautta. Levitämme itsemme läpi Planeetan, jotta kukaan ei voi pidättää ajatuksiamme.

Luomme Mielen sivilisaation Kyberavaruudessa. Olkoon se humaanimpi ja reilumpi kuin se maailma, jonka hallituksenne ovat luoneet ennen.

Davos, Sveitsi
Helmikuun 8., 1996

__________________________

Richard Dawkinsin kirje 10-vuotiaalle tyttärelleen – Hyvät ja huonot syyt uskomiseen

Suomensin pienen pätkän Richard Dawkinsin kirjeestä, jonka hän kirjoitti ja antoi 10-vuotiaalle tyttärelleen vuonna 1994. Tytär opiskelee nykyään lääketiedettä. Innostuin kuitenkin lopulta suomentamaan koko kirjeen yhdellä istumalla, ja jaan sen mielelläni kaikille. Huomautan, että en ole käännöstieteilijä, mutta eiköhän siitä selvän saa. -_-

Professori Richard Dawkins (1941-) on eläkkeellä oleva englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja tieteen kansantajuistaja. Ennen eläkkeelle jäämistään, vuonna 2008, hänen viimeisin positio oli Oxfordin yliopistossa ensimmäisenä tieteen kansantajuistamisen professorina (The Simonyi Professorship for the Public Understanding of Science). Hänet tunnetaan hyvin evoluutioteoriaa käsittelevistä kirjoistaan ja muun muassa meemi -käsitteen keksimisestä vuoden 1976 ilmestyneessä esikoisteoksessaan ”The Selfish Gene” (Geenin itsekkyys, 1993). Muita hänen kirjoittamiaan tunnettuja teoksia ovat esimerkiksi ”Climbing Mount Impropable” (1996), “The God Delusion” (Jumalharha; 2006, 2007) sekä “The Greatest Show on Earth: The Evidence for Evolution” (Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet; 2009).

________________

Alkuperäinen englanninkielinen kirje löytyy esimerkiksi täältä: http://www.rationalresponders.com/richard_dawkins_letter_to_his_10_year_old_daughter_how_to_warn_your_child_about_this_irrational_world

Kirje on myös julkaistu hänen esseekokoelmansa ”A Devil’s Chaplain” (2003) viimeisessä luvussa ”A prayer for my daughter” (’Rukous tyttärelleni’), otsikolla ”Good and Bad Reasons for Believing” (’Hyvät ja huonot syyt uskomiseen’).

________________

Rakkaalle tyttärelleni,

Nyt kun olet kymmenen, haluan kirjoittaa sinulle eräästä minulle hyvin tärkeästä asiasta. Oletko koskaan miettinyt, miten tiedämme ne asiat, jota tiedämme? Miten esimerkiksi tiedämme, että tähdet, jotka näyttävät kuin neulan rei’iltä taivaalla, ovat oikeasti valtavia tulipalloja, kuten aurinko, ja todella kaukana? Ja miten tiedämme, että maapallo on eräs pienempi pallo, joka pyörii yhden tuollaisen tulipallon – auringon – ympärillä? Vastaus näihin kysymyksiin on ”todisteet”.

Joskus todisteet tarkoittavat, että voi nähdä (tai kuulla, tunnustella, haistaa…) jonkin asian olevan totta. Astronautit ovat matkanneet tarpeeksi kauas maapallolta, nähdäkseen omin silmin, että se on pyöreä. Joskus taasen meidän silmät tarvitsevat apua. ’Iltatähti’ näyttää kirkkaalta tuikkeelta taivaalla, mutta teleskoopin avulla voi nähdä, että se on kaunis pallo – planeetta, jota kutsumme Venukseksi. Jotakin, jonka voit oppia suoraan näkemällä (tai kuulemalla tai tunnustelemalla…), kutsutaan observaatioksi, eli havainnoksi.

Usein todisteisiin ei sisälly ainoastaan havainto yksinään, mutta havainnot ovat osaltaan aina todisteiden takana. Jos on tapahtunut murha, usein kukaan (paitsi murhaaja ja kuollut henkilö!) ei ole havainnoinut itse tekoa. Mutta etsivät pystyvät keräämään yhteen paljon muita havaintoja, jotka saattavat kaikki osoittaa kohti tiettyä epäiltyä. Mikäli henkilön sormenjäljet vastaavat tikarista löydettyjä sormenjälkiä, se on havainto siitä, että tämä henkilö on siihen koskenut. Tämä havainto ei todista, ettäkö hän teki murhan, mutta se saattaa auttaa yhdistettynä suureen määrään muita todisteita. Joskus etsivä saattaa mietiskellä suurta määrää havaintoja, kun hän yht’äkkiä tajuaa, että kaikki palaset osuvat kohdalleen ja todellakin todistavat, että se-ja-se oli murhaaja.

Tieteentekijät – tai tämän maailman ja universumin totuuksia selvittävät asiantuntijat – usein työskentelevät kuin etsivät. He tekevät arvauksen (jota kutsutaan hypoteesiksi) siitä, mikä saattaisi olla totta. He sitten sanovat itselleen: mikäli tämä olisi todella totta, meidän pitäisi nähdä sitä-tai-tätä. Tätä kutsutaan ennusteeksi. Esimerkiksi, mikäli maailma on oikeasti pyöreä, voimme luoda ennusteen, että matkustaja, joka matkaa tiettyyn suuntaan tarpeeksi pitkään, jossain vaiheessa saapuu takaisin sille paikalle josta lähti liikkeelle. Kun lääkäri sanoo, että sinulla on tuhkarokko, hän ei vain katso sinua ja näe tuhkarokon. Hänen ensimmäinen vilkaisu sinuun antaa hänelle hypoteesin, että sinulla saattaisi olla tuhkarokko. Hän sitten sanoo itselleen: mikäli potilaalla todella on tuhkarokko, meidän pitäisi nähdä… Sitten hän suorittaa sarjan ennusteita ja testaa niitä silmillään (onko sinulla näppylöitä?), käsillään (onko otsasi kuuma?) ja korvillaan (pihiseekö rintakehäsi tuhkarokon aiheuttamalla tavalla?). Vasta sitten hän tekee päätöksensä ja sanoo, ’diagnosoin, että lapsella on tuhkarokko’. Joskus lääkäreiden tarvitsee tehdä muitakin testejä, kuten verikokeita tai röntgenkuvia, jotka auttavat heidän silmiään, käsiään ja korviaan tekemään havaintoja.

Tapa, jolla tieteentekijät käyttävät todisteita oppiakseen maailmasta, on paljon nokkelampi ja monimutkaisempi kuin mitä voin kertoa lyhyessä kirjeessä. Mutta nyt haluan siirtyä todisteista, joka on hyvä syy uskoa jotakin, varoittamaan sinua kolmesta huonosta syystä uskoa mihinkään. Ne ovat ”traditio”, ”auktoriteetti” ja ”ilmestys”.

Ensimmäisenä, traditio. Muutama kuukausi sitten, menin televisioon käydäkseni keskustelun noin 50:n lapsen kanssa. Nämä lapset olivat kutsuttu, koska he olivat kasvatettu monissa eri uskonnoissa. Jotkut oli kasvatettu kristityiksi, toiset juutalaisiksi, muslimeiksi, hinduiksi tai sikhiläisiksi. Mies, jolla oli mikrofoni, kävi jokaisen lapsen luona kysymässä, mitä he uskovat. Se, mitä nämä lapset sanoivat, osoittaa täsmälleen, mitä tarkoitan ”traditiolla”. Osoittautui, että heidän uskomuksillaan ei ollut mitään tekemistä todisteiden kanssa. He vain toistivat heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa uskomuksia, jotka eivät myöskään perustuneet todisteille. He sanoivat asioita, kuten ’Me hindut uskomme niin ja näin’. ’Me muslimit uskomme sitä ja tätä.’ ’Me kristityt uskomme jotakin muuta.’ Tietenkin, koska he kaikki uskoivat eri asioita, he eivät voineet kaikki olla oikeassa. Mikrofonin kanssa liikkunut mies näytti pitävän tätä hyvin asianmukaisena ja ei edes yrittänyt saada heitä väittelemään erimielisyyksistään. Mutta se ei ollut se pointti, jonka haluan tehdä. Haluan vain yksinkertaisesti kysyä, mistä heidän uskonsa on peräisin. Ne tulevat traditiosta. Traditiot tarkoittavat uskoja, jotka ovat siirtyneet isovanhemmilta vanhemmille ja heiltä lapsilleen, ja niin edelleen. Tai ne ovat siirtyneet samaan tapaan kirjojen mukana läpi vuosisatojen. Traditionaaliset uskot saavat usein alkunsa hyvin mitättömistä asioista; ehkäpä joku vain keksii ne alun perin päästään, kuten tarinat Thorista ja Zeuksesta. Mutta kun ne ovat siirtyneet eteenpäin jokusen vuosisadan, niin ainoastaan se, että ne ovat niin vanhoja, saa ne näyttämään erityisiltä. Ihmiset uskovat asioita yksinkertaisesti vain siksi, koska ihmiset ovat uskoneet niin vuosisatoja. Se on traditio.

Ongelma traditiossa on se, että ei ole väliä kuinka pitkä aika tarinan keksimisestä on, se on yhä täsmälleen yhtä totta tai epätotta kuin alkuperäinen tarina oli. Jos keksii tarinan, joka ei ole totta, ja siirtää sen aina eteenpäin vuosisatojen ajan, ei tee siitä yhtään enempää totta!

Useimmat ihmiset Englannissa on kastettu Englannin kirkkoon, mutta tämä on vain yksi haara monista kristinuskon uskonnon haaroista. On muita haaroja, kuten Venäjän ortodoksit, roomalaiskatoliset ja metodistit. He kaikki uskovat eri asioita. Juutalainen uskonto ja islamin uskonto ovat yhä hieman erilaisia; ja on olemassa erilaisia juutalaisen uskonnon haaroja ja islamin uskonnon haaroja. Ihmiset, jotka uskovat edes hieman erilailla asioista kuin toiset, usein ajautuvat sotaan erimielisyyksiensä tähden. Joten saatat ajatella, että heillä on luultavasti hyviä syitä – todisteita – uskoakseen mitä he uskovat. Mutta oikeasti heidän eri uskomuksensa ovat täysin peräisin eri traditioista.

Puhutaanpa yhdestä erityisestä traditiosta. Roomalaiskatoliset uskovat, että Maria, Jeesuksen äiti, oli niin erityinen, että hän ei kuollut vaan nostettiin ruumiillisesti Taivaaseen. Muut kristinuskon traditiot ovat eri mieltä, sanoen, että Maria kuoli aivan kuten kuka tahansa muukin. Nämä muut uskonnot eivät puhu hänestä paljon, ja toisin kuin roomalaiskatoliset, he eivät kutsu häntä ’Taivaan Kuningattareksi’. Traditio, jonka mukaan Marian ruumis olisi nostettu taivaaseen, ei ole hyvin vanha. Raamattu ei sano mitään siitä, miten tai milloin hän kuoli; itse asiassa naisparkaa mainitaan Raamatussa hyvin vähän. Usko, että hänen ruumis nostettiin Taivaaseen, keksittiin vasta noin kuusi vuosisataa Jeesuksen ajan jälkeen. Alkuun se vain keksittiin, samaan tapaan kuin mikä tahansa tarina, kuten Lumikki, keksitään. Mutta, vuosisatojen kuluessa, siitä kasvoi traditio ja ihmiset alkoivat ottaa sen tosissaan yksinkertaisesti siksi, koska tarina oli kulkenut niin monen sukupolven ajan. Mitä vanhemmaksi traditio tuli sitä useampi ihminen otti sen todesta. Viimein se kirjattiin viralliseksi roomalaiskatolisen uskonnon uskoksi; vasta hiljattain, 1950. Mutta tarina ei ollut yhtään enempää totta 1950, kuin se oli silloin kun se ensimmäistä kertaa keksittiin 600 vuotta Marian kuoleman jälkeen.

Palaan vielä traditioon kirjeeni lopussa, ja katson sitä toisella tavalla. Mutta ensin minun tulee käsitellä ne kaksi muuta huonoa syytä uskoa mitään: auktoriteetti ja ilmestys.

Auktoriteetti, syynä uskoa jotakin, tarkoittaa uskoa johonkin, koska joku tärkeä henkilö on sanonut sinulle, että siihen tulisi uskoa. Roomalaiskatolisessa kirkossa Paavi on kaikkein tärkein henkilö, ja ihmiset uskovat, että tämä on oikeassa vain siksi, koska tämä on Paavi. Eräässä islamin uskonnon haarassa, tärkeät ihmiset ovat vanhoja parrakkaita miehiä, joita kutsutaan Ajatolliksi. Monet nuoret muslimit, eli islaminuskoiset, ovat valmiita murhaamaan jonkun, mikäli kaukaisessa maassa oleva Ajatolla käskee niin tehdä.

Sanoin, että roomalaiskatolisille sanottiin vasta 1950, että heidän tulee uskoa Marian ruumiilliseen taivaaseennousuun. Tarkemmin sanottuna tarkoitan, että 1950 Paavi sanoi heille, että näin heidän tulee uskoa. Ja se oli siinä. Koska Paavi sanoi, että se on totta, niin silloin sen täytyi olla totta! Jotkut asiat, joita Paavi sanoi elämässään, olivat tosia ja jotkut eivät. Ei ole mitään hyvää syytä, miksi uskoa kaikkea mitä hän sanoi, vain koska hän oli Paavi, aivan kuten ei ole mitään hyvää syytä uskoa kaikkea mitä kukaan muukaan sanoo. Nykyinen Paavi on määrännyt kuuntelijoitaan olemaan rajoittamatta heidän saamiensa lasten määrää. Mikäli ihmiset seuraavat hänen auktoriteettiään niin ylenpalttisesti kuin hän toivoisi, seurauksena saattaisi väestönpaljouden aiheuttamana olla hirvittävää nälänhätää, tauteja ja sotia.

Toki, jopa tieteessä, joskus emme ole nähneet todisteita itse ja meidän tulee luottaa jonkun toisen sanaan asiasta. En ole nähnyt omilla silmilläni todistetta, että valo kulkee noin 299 792 kilometriä sekunnissa. Sen sijaan uskon kirjoja, jotka kertovat minulle valonnopeuden. Tämä näyttää ”auktoriteetiltä”.  Mutta tosiasiassa se on paljon parempi kuin auktoriteetti, koska ihmiset, jotka kirjoittivat nämä kirjat, ovat nähneet todisteet asiasta ja kuka vain on vapaa tutkimaan tarkasti näitä todisteita koska vain he haluavat. Se on hyvin rauhoittavaa. Mutta edes papit eivät väitä, että olisi yhtään todisteita heidän tarinalleen Marian ruumiin noususta Taivaaseen.

Kolmas huono syy uskoa mitään on ”ilmestys”. Mikäli olisit kysynyt Paavilta 1950, miten tämä tiesi, että Marian ruumis hävisi Taivaaseen, hän olisi luultavasti sanonut, että se ”ilmestyi” hänelle. Hän sulki itsensä huoneeseensa ja rukoili ohjeistusta. Hän ajatteli ja ajatteli, aivan itsekseen, ja hän tuli mielensä sisällä yhä varmemmaksi ja varmemmaksi. Kun uskonnolliset ihmiset saavat vain tunteen sisällään, että jonkin asian on oltava totta, vaikkakaan asian totuudesta ei ole yhtään todisteita, he kutsuvat tätä tunnetta ”ilmestykseksi”. Ja eivät ainoastaan Paavit väitä saaneensa ilmestyksiä. Monet uskonnolliset ihmiset tekevät niin. Se on yksi heidän pääsyistään uskoa asioita, joita he uskovat. Mutta onko tämä hyvä syy?

Oletetaan, että sanoisin sinulle, että koirasi on kuollut. Olisit hyvin järkyttynyt ja luultavasti kysyisit, ’Oletko varma? Miten tiedät? Miten se tapahtui?’ Ja oletetaan, että vastaisin: ‘En oikeasti tiedä, että Pepe on kuollut. Minulla ei ole mitään todisteita. Minulla on vain tämä hassu tunne syvällä sisälläni, että hän on kuollut.’ Olisit hyvin ärtynyt minulle pelästytettyäni sinut, koska tietäisit, että pelkästään ”tunne” syvällä sisällä ei ole yksinään hyvä syy uskoa erään whippetin kuolleen. Sinä tarvitset todisteita. Meillä kaikilla on tunteita sisällämme aina silloin tällöin, ja joskus ne osoittautuvat paikkansa pitäviksi ja joskus eivät. Joka tapauksessa eri ihmisillä on vastakkaisia tunteita, joten miten meidän tulisi päättää kenen tunteet ovat missäkin asiassa oikeassa? Ainoa tapa olla varma, että koira on kuollut, on nähdä hänet kuolleena tai kuulla, että hänen sydämensä on pysähtynyt; tai kuulla jonkun kertovan nähneensä tai kuulleensa jotain oikeita todisteita tapahtuneesta.

Ihmiset sanovat joskus, että sinun pitää uskoa syvällä sisimmässäsi tuntemiisi tunteisiin tai et koskaan voi olla varma asioista kuten “Vaimoni rakastaa minua”. Mutta tämä on huono argumentti. Voi olla paljon todisteita siitä, että joku rakastaa sinua. Läpi päivän kun olet jonkun kanssa, joka rakastaa sinua, näet ja kuulet paljon pieniä todistuspaloja, ja ne kaikki sopivat yhteen. Se ei ole pelkästään tunne sisimmässä, kuten se tunne, jota papit sanovat ilmestykseksi. On myös ulkopuolisia asioita, jotka tukevat sisimmässä olevaa tunnetta: katseet silmissä, hellät äänensävyt, pienet palvelukset ja eleet; nämä ovat kaikki oikeita todisteita.

Joskus ihmisillä on vahva tunne sisimmässään, että joku rakastaa heitä, vaikka heillä ei ole mitään todisteita tästä. He ovat mahdollisesti täysin väärässä. On olemassa ihmisiä, joilla on vahva sisäinen tunne, että joku kuuluisa elokuvatähti todella rakastaa heitä, vaikka ei ole oikeasti koskaan edes tavannut tätä. Sellaiset ihmiset ovat mieleltään sairaita. Sisäisiä tunteita tulee tukea todisteilla, muutoin et vain voi luottaa niihin.

Sisäiset tunteet ovat arvokkaita myös tieteessä, mutta vain saadaksesi ideoita, joita myöhemmin testaat etsimällä todisteita. Tieteentekijällä voi olla ”aavistus” jostain ideasta, joka vain ”tuntuu” oikealta. Itsessään tämä ei ole hyvä syy uskoa jotain. Mutta se voi olla hyvä syy viettää aikaa tehden tarkkaa tutkimusta tai koetta, tai muulla tavoin etsiä todisteita. Tieteilijät käyttävät sisäisiä tunteita koko ajan saadakseen ideoita. Mutta ne eivät ole minkään arvoisia ennen kuin niitä voi tukea todisteilla.

Lupasin, että palaan vielä takaisin traditioon katsoakseni sitä toisella tapaa. Haluan yrittää selittää, miksi traditio on niin tärkeää meille. Kaikki eläimet ovat kehittyneet (evoluutioksi kutsutun prosessin kautta) selviämään siinä normaalissa ympäristössä, jossa heidän lajinsa elää. Leijonat ovat kehittyneet hyviksi selviytyjiksi Afrikan tasangoilla. Ravut ovat kehittyneet hyviksi selviytymään makeassa vedessä, kun taas hummerit ovat kehittyneet hyviksi selviämään suolaisessa vedessä. Ihmiset ovat myös eläimiä, ja me olemme kehittyneet hyviksi selviytymään maailmassa täynnä … muita ihmisiä. Useimmat meistä ei metsästä omaa ruokaamme kuten leijonat ja hummerit, me ostamme sen muilta ihmisiltä, jotka ovat ostaneet sen yhä muilta ihmisiltä. Me ”uimme ihmismeressä”. Aivan kuten kalat tarvitsevat kidukset selvitäkseen vedessä, ihmiset tarvitsevat aivot, jotka ovat kykeneväiset toimimaan muiden ihmisten kanssa. Aivan kuten meri on täynnä suolavettä, ihmismeri on täynnä vaikeasti opittavia asioita. Kuten kieli.

Sinä puhut englantia, mutta ystäväsi puhuu saksaa. Kummatkin teistä puhuvat sitä kieltä, joka sopii paremmin ”uitavaksi” teidän omissa erillisissä ”ihmismerissänne”. Kieli siirtyy eteenpäin traditiona. Ei ole mitään muuta keinoa. Englannissa Pepe, koira, on ’a dog’. Saksassa hän on ein Hund. Kumpikaan näistä sanoista ei ole sen oikeampi, tai todellisempi kuin toinen. Molemmat ovat vain yksinkertaisesti annettuja. Ollakseen hyviä ”uimaan omassa ihmismeressään”, lasten pitää oppia oman maansa kieli, ja paljon muita asioita heitä ympäröivistä ihmisistä; ja tämä tarkoittaa, että heidän pitää imeä itseensä, kuin imupaperi, valtava määrä traditionaalista tietoa. (Muista, että traditionaalinen tieto tarkoittaa yksinkertaisesti asioita, jotka on siirretty isovanhemmilta vanhemmille ja heiltä lapsille.) Lapsen aivojen tulee olla traditionaalisen tiedon imijä. Ja lapsen ei voi olettaa lajittelemaan ja erottamaan hyvää ja hyödyllistä traditionaalista tietoa – kuten kielen sanoja – pahasta tai hölmöstä traditionaalisesta tiedosta – kuten uskosta noitiin ja paholaisiin ja ikuisesti eläviin neitsyihin.

Se on sääli, mutta se on pakollinen haitta. Sillä koska lasten tulee olla traditionaalisen tiedon imijöitä, he todennäköisesti uskovat kaiken, mitä aikuiset heille sanovat. Oli se sitten totta tai valheellista, oikein tai väärin. Moni asia, jota aikuiset sanovat heille, on totta ja perustuu todisteisiin tai on muuten edes järjellistä. Mutta jos jokin osa siitä on valheellista, hölmöä tai jopa pahanilkeistä, ei ole mitään, mikä estäisi lapsia uskomasta myös siihen. Ja kun lapset sitten kasvavat aikuisiksi, mitä he tekevät? No, totta kai, he kertovat kaiken seuraavalle sukupolvelle lapsia. Eli kun jokin asia muodostuu vahvasti uskotuksi – vaikka se olisikin täysin epätotta ja ei ollut mitään syytä uskoa sitä alun perinkään – se saattaa jatkua ikuisesti. Saattaisiko tämä olla mitä tapahtui uskonnoille? Usko, että on jumala tai jumalia. Usko Taivaaseen. Usko, että Maria ei koskaan kuollut. Usko, että Jeesuksella ei koskaan ollut ihmistä isänä. Usko, että rukouksiin vastataan. Usko, että viini muuttuu vereksi. Yhteenkään näistä väitteistä ei ole olemassa mitään niitä tukevia todisteita. Silti miljoonat ihmiset uskovat niihin. Kenties tämä johtuu siitä, että heille uskoteltiin nämä asiat kun he olivat tarpeeksi nuoria uskoakseen mitä vain.

Miljoonat eri ihmiset uskovat hyvin erilaisia asioita, koska heille sanottiin erilaisia asioita kun he olivat lapsia. Muslimien lapsille kerrotaan erilaisia asioita kuin kristittyjen lapsille, ja kummatkin kasvavat kerta kaikkiaan vakuuttuneina, että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Jopa kristittyjen sisällä, roomalaiskatoliset uskovat eri asioita kuin Englannin kirkon ihmiset tai episkopaaliset, shakerit tai kveekarit, mormonit tai helluntailaiset, ja kaikki ovat kerta kaikkiaan vakuuttuneita, että he ovat oikeassa ja muut ovat väärässä. He uskovat eri asioita täsmälleen samasta syystä kuin sinä puhut englantia ja joku puhuu saksaa.

Molemmat kielet ovat, omissa maissaan, oikea kieli puhua. Mutta ei voi olla totta, että eri uskonnot ovat oikeassa omissa maissaan, koska eri uskonnot väittävät vastakkaisten asioiden puolesta. Maria ei voi olla elossa katolisessa tasavallassa, mutta kuollut protestanttisessa Pohjois-Irlannissa.

Mitä voimme tehdä tälle kaikelle? Sinun ei ole helppoa tehdä asialle mitään, koska olet vain kymmenen. Mutta voisitko yrittää tätä. Seuraavan kerran kun joku kertoo sinulle jotain, joka kuulostaa tärkeältä, mieti itseksesi: ’Onko tämä sellainen asia, jonka ihmiset luultavasti tietävät koska sille on todisteita? Vai onko se sellainen asia, jota ihmiset uskovat vain tradition, auktoriteetin tai ilmestyksen takia?’ Ja ensikerralla kun joku kertoo sinulle, että jokin on totta, mikset sanoisi heille: ’Minkälaisia todisteita tälle on olemassa?’ Ja jos he ovat kykenemättömiä antamaan hyvää vastausta, toivon, että mietit hyvin tarkkaan ennen kuin uskot sanaakaan, mitä he sanovat.

Rakkaudella,
Isi

________________