Sam Harris – Ajattelua hyvästä ja pahasta

Jälleen Harrisin suomennosta. Tämä toimii johdatuksena Harrisin ajatukseen ”moraalisesta maisemasta” ja moraalin tieteestä (engl. Moral landscape; science of morality). Konferenssista on saatavilla videot YouTubesta sekä Edge Foundationin sivuilta (ks. YouTubesta esim. Harrisin puheen jälkeinen Q&A sessio, jota ei ole tässä suomennettu). Alla näkyvä suomennos on Harrisin blogissaan 14.12.2013 julkaisemasta kirjoituksesta, mutta Edge on julkaissut sen sivuillaan ilmeisesti syyskuussa 2010.

Alla siis mainittu blogimerkinnän suomennos kokonaisuudessaan:

_____________________________________________________________________________________

Vuonna 2010 John Brockman ja Edge Foundation pitivät konferenssin nimeltä “Moraalin Uusi Tiede” (engl. ”The New Science of Morality”). Osallistujina itseni lisäksi olivat Roy Baumeister, Paul Bloom, Joshua D. Greene, Jonathan Haidt, Marc Hauser, Joshua Knobe, Elizabeth Phelps ja David Pizarro. Joitain keskustelujamme on nyt julkaistu kirjana (kera monien mielenkiintoisten esseiden) nimeltä Thinking: The New Science of Decision-Making, Problem-Solving, and Prediction. John Brockman ja Harper Collins ovat antaneet minulle luvan julkaista editoidut kommenttini tässä.

 *  *  *

Sitä, mitä aioin tänään sanoa, on hieman tyrkitty sen ansiosta, mitä on jo sanottu, ja muutaman irrallisen keskustelun ansiosta. Epäilemättä näin sen tulisikin olla. Mutta jos kommenttini ovat vähemmän johdonmukaiset kuin toivoisit, syytä sitä—ja jet lagia.

Ajattelen, että meidän tulee erottaa toisistaan kolme projektia, jotka helposti vaikuttavat yhtenäisiltä, mutta jotka ovat selvästi toisistaan erotettavia ja itsenäisesti arvokkaita pyrkimyksiä:

Ensimmäinen projekti on ymmärtää, mitä ihmiset tekevät ”moraalin” nimissä. Voimme katsoa maailmaa, todistaen kaikki moninaiset käyttäytymismallit, säännöt, kulttuuriset artefaktit ja moraalisesti keskeiset tunteet, kuten empatia ja inho, ja voimme tutkia, miten nämä asiat ilmenevät ihmisyhteisöissä—niin meidän aikanamme kuin läpi historian. Voimme tarkastella kaikkia näitä ilmiöitä niin tuomitsemattomasti kuin mahdollista ja pyrkiä ymmärtämään niitä. Voimme ymmärtää niitä evolutionaarisin termein, ja voimme ymmärtää niitä psykologisin ja neurobiologisin termein, siten kuin ne ilmenevät nykyisyydessä. Ja voimme kutsua tästä seuraavaa dataa ja koko pyrkimystä nimellä ”moraalin tiede”. Tämä olisi sellainen täysin dekriptiivinen tiede, jota Jonathan Haidt puolustaa.

Useimpien tieteilijöiden mielestä tämä projekti vaikuttaa kattavan kaiken tieteen ja moraalin välille oikeutetusta kosketuspinnasta—tarkoittaen tieteen ja käsitysten hyvästä ja pahasta ja oikeasta ja väärästä välille. Mutta mielestäni on kaksi muuta projektia, joihin osallistua, jotka saattavat olla tärkeämpiä.

Toinen projekti olisi selkeyttää sitä, mitä tarkoitamme, ja mitä meidän tulisi tarkoittaa, termillä ”moraali”. Tulisi ymmärtää, miten se ylipäätään liittyy ihmisten hyvinvointiin, ja käyttää tätä uutta oppiainetta ajatellaksemme älykkäämmin, miten maksimoida ihmisten hyvinvointi. Filosofit toki saattavat ajatella, että tämä herättää joitain tärkeitä kysymyksiä, ja tulen palaamaan niihin. Mutta ajattelen, että tämä on erillinen projekti, ja se ei ole puhtaasti deskriptiivinen. Se on normatiivinen projekti. Kysymys kuuluu: miten voimme ajatella moraalista totuutta tieteen kontekstissa?

Kolmas projekti on suostuttelemisen projekti: Miten voimme suostutella kaikki ihmiset, jotka ovat sitoutuneita typeriin ja haitallisiin asioihin ”moraalin” nimissä, muuttamaan heidän sitoumuksiaan ja elämään parempaa elämää? Ajattelen, että tämä kolmas projekti on itseasiassa kaikkein tärkein projekti, jonka ihmiskunta kohtaa tässä ajanhetkessä. Siihen sisältyy kaikki, mistä voisimmekaan välittää—ilmastonmuutoksen pidättämisestä ydinaseiden leviämisen pysäyttämiseen, syövän parantamiseen, valaiden pelastamiseen. Mikä tahansa pyrkimys, joka vaatii, että saisimme kollektiiviset prioriteettimme järjestykseen ja aikamme ja resurssimme jäsennettyä, sisältyisi tämän projektin piiriin. Rakentaaksemme elinkelpoisen globaalin sivilisaation, meidän tulee alkaa lähentyä kohti samoja ekonomisia, poliittisia ja ympäristöön liittyviä tavoitteita.

Moraalisen suostuttelun projekti on selvästi hyvin vaikea. Mutta se on nähdäkseni erityisen vaikea jos et kykene selvittämään, missä mielessä kukaan voisi koskaan olla oikeassa tai väärässä kysymyksissä koskien moraalia tai ihmisarvoja. Oikean ja väärän ymmärtäminen universaalein termein on Projekti Kaksi, ja olen itse siihen keskittynyt.

On olemassa esteitä, jotka haittaavat ajattelua Projektista Kaksi: pääasiallinen este on, että useimmat oikein ajattelevat, hyvin koulutetut ja hyväntahtoiset ihmiset—ainakin useimmat tieteilijät ja julkiset ajattelijat, ja luultavasti useimmat journalistit—ovat vakuuttuneet, että jokin viimeisen 200 vuoden älyllisessä kehityksessä on tehnyt mahdottomaksi puhua ”moraalisesta totuudesta”. Ei siksi, koska ihmiskokemusta olisi niin vaikea tutkia tai aivot liian monimutkaiset. Vaan koska on ajateltu, että ei ole olemassa älyllistä perustaa, jolta sanoa, että kukaan on koskaan oikeassa tai väärässä kysymyksissä koskien hyvää ja pahaa.

Aikomukseni on heikentää tätä oletusta, joka on nyt hallitseva mielipide tieteessä ja filosofiassa. Mielestäni se perustuu useaan virhepäätelmään ja kaksoisstandardiin ja suoraan sanoen huonoon filosofiaan. Ensimmäinen asia, josta minun tulee huomauttaa sen epätotuuden lisäksi, on, että tällä näkökannalla on seurauksia.

Vuonna 1947 kun Yhdistyneet kansakunnat yritti muotoilla ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, Yhdysvaltain antropologinen seura (engl. The American Anthropological Association) otti kantaa sanoen, että sitä ei ole mahdollista tehdä—sillä tämä vain tyrkyttäisi yhtä yksittäistä käsitystä ihmisoikeuksista muulle ihmiskunnalle. Mikä tahansa käsitys ihmisoikeuksista on kulttuurin tuote, ja universaalin ihmisoikeuskäsityksen julistaminen on älyllisesti kiellettyä. Tämä oli parasta mihin yhteiskuntatieteet kykenivät kun Auschwitzin krematorio vielä savusi.

Mutta on toki pitkään ollut ilmiselvää, että meidän tulee lähentyä, globaalina sivilisaationa, uskoissamme siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme. Tämän takia tarvitsemme jonkin universaalin käsityksen oikeasta ja väärästä. Joten mielestäni skeptisyydellä moraalista totuutta kohtaan on sen epätotuuden lisäksi tosiasiassa seurauksia, joista meidän tulisi olla huolissamme.

Määritelmillä on väliä. Ja tieteessä olemme jatkuvasti kehystämässä keskusteluja ja tekemässä määritelmiä. Tässä prosessissa ei ole mitään, joka tuomitsee meidät epistemologiseen relativismiin tai joka mitätöi totuusväitteet. Määrittelemme ”fysiikan”, löyhästi ilmaistuna, meidän parhaaksi pyrkimykseksi ymmärtää materian ja energian käyttäytymistä universumissa. Tämä oppiaine määritellään suhteessa tavoitteeseen ymmärtää, miten materia käyttäytyy.

Jokainen on toki vapaa määrittelemään ”fysiikan” jollain muulla tapaa. Kreationisti fyysikko saattaisi saapua huoneeseen ja sanoa, ”No, tuo ei ole minun määritelmäni fysiikalle. Minun fysiikkani on suunniteltu vastaamaan Ensimmäistä Mooseksen kirjaa.” Mutta olemme vapaita vastaamaan sellaiselle henkilölle, sanomalla, ”Tiedätkö, et todellakaan kuulu tähän konferenssiin. Tuo ei ole ’fysiikkaa’ siten kuin me olemme siitä kiinnostuneita. Käytät sanaa erilailla. Et pelaa meidän kielipeliä.” Moinen poissulkemisen ele on sekä oikeutettu että välttämätön. Se tosiasia, että fysiikan diskurssi ei ole tarpeeksi hiljentämään sellaista henkilöä, että häntä ei voi tuoda keskusteluumme ja nujertaa meidän ehdoilla, ei heikennä fysiikkaa objektiivisen totuuden alueena.

Ja silti moraalin aihealueella vaikutamme ajattelevan, että eriävien mielipiteiden mahdollisuus on ylitsepääsemätön asia. Se tosiasia, että joku voi tulla ja sanoa, että hänen moraalillaan ei ole mitään tekemistä ihmisten kukoistuksen kanssa—että se liittyy esimerkiksi sharia-lain seuraamiseen—pelkästään se tosiasia, että moinen kanta voidaan artikuloida todistaa, että ei ole olemassa mitään moraalista totuutta. Moraalin tulee näin ollen olla ihmisten keksintö. Mutta tämä on virhepäätelmä.

Meillä on intuitiivinen fysiikka, mutta suuri osa meidän intuitiivisesta fysiikasta on väärässä suhteessa tavoitteeseen ymmärtää, miten materia ja energia käyttäytyvät tässä universumissa. Tarkoitan, että meillä on myös intuitiivinen moraali, ja suuri osa meidän intuitiivisesta moraalista saattaa olla väärässä suhteessa tavoitteeseen maksimoida ihmisten kukoistus—ja väärässä viitteissä tosiasioihin, jotka yleisesti hallitsevat tietoisia olentoja.

Joten esitän lyhyesti, että ainoa oikeutettu moraalisen huolenaiheemme alue on tietoisten olentojen hyvinvointi. Sanon muutaman sanan tämän väitteen tueksi, mutta mielestäni idea, että sitä tulee puolustaa, on usean meille huomaamattoman virhepäätelmän ja kaksoisstandardin tulos. En tiedä, onko minulla aikaa paljastaa ne kaikki, mutta mainitsen muutaman.

Tähän mennessä olen esitellyt kaksi asiaa: tietoisuuden konseptin ja hyvinvoinnin konseptin. Väitän, että tietoisuus on ainoa konteksti, jossa voimme puhua moraalista ja ihmisarvoista. Miksi tietoisuus ei ole mielivaltainen lähtökohta? No, mikä olisi vaihtoehto? Kuvittele vain jonkun tulevan ja väittävän omaavansa jonkun muun arvon lähteen, jolla ei ole mitään tekemistä tietoisten olentojen aktuaalisen tai potentiaalisen kokemuksen kanssa. Mikä tahansa tämä onkaan, sen tulee olla jotakin, joka ei kykene vaikuttamaan minkään kokemukseen universumissa, tässä elämässä tai missään muussa.

Jos laitat tämän kuvitellun arvon lähteen laatikkoon, luulen, että laatikossasi olisi—määrittelynomaisesti—vähiten kiinnostava asia universumissa. Se olisi—jälleen määrittelynomaisesti—jotakin, josta ei ole mahdollista välittää. Jokaisella muulla arvon lähteellä on jokin suhde tietoisten olentojen kokemukseen. Joten en ajattele, että tietoisuus on mielivaltainen lähtökohta. Kun puhumme oikeasta ja väärästä ja hyvästä ja pahasta, ja tuloksista, joilla on väliä, puhumme välttämättä aktuaalisista tai potentiaalisista muutoksista tietoisessa kokemuksessa.

Lisäisin vielä, että ”hyvinvoinnin” konsepti kiteyttää kaiken, josta välitämme moraalin alueella. Haasteena on määritellä hyvinvointi siten, että se on todella rajaton ja kykenevä omaksumaan kaiken, josta välitämme. Tämän takia en tapaa kutsua itseäni ”konsenkventialistiksi” tai ”utilitaristiksi”, koska traditionaalisesti nämä kannat ovat rajanneet käsityksen seurauksista siten, että ne vaikuttavat hyvin haurailta ja muita asioita poissulkevilta—tuottaen eräänlaisen uhrimäärän laskennon, jonka vain joku Aspergerin oireyhtymän omaava voisi omaksua.

Pohdi Raitiovaunuongelmaa (engl. Trolley Problem): Jos tosiasiassa henkilön työntämisen raiteille ja vivun vääntämisen välillä on ero—ehkäpä suhteessa emotionaalisiin seurauksiin näiden tekojen suorittamisesta—no, sitten tämä ero on otettava huomioon. Tai pohdi Peter Singerin Matalan lammen ongelmaa (engl. Shallow Pond problem): Me kaikki tiedämme, että vaatisi hyvin erilaisen henkilön, joka kävelee matalaan lampeen hukkuvan lapsen ohi, koska pelkää pukunsa kastuvan, kuin mitä vaatisi jättää huomiotta vetoamus UNICEF:lta. Se kertoo paljon enemmän sinusta, jos kykenet kävelemään lammikon ohi. Jos olisimme kaikki tämänlaisia henkilöitä, olisi sillä kauhistuttavia seuraamuksia silmän kantamattomiin. Näin ollen minusta vaikuttaa siltä, että kohtaamamme haaste on tehdä selväksi, mitä tekojen todelliset seuraukset ovat, mitkä muutokset ihmiskokemuksessa ovat mahdollisia, ja millä muutoksilla on merkitystä.

Ajatellessani universaalia viitekehystä moraalille, ajattelen nyt suhteessa siihen, mitä nimitän ”moraaliseksi maisemaksi” (engl. moral landscape). Ehkäpä helvetissä on paikka jokaiselle, joka kierrättää kliseen tähän tapaan, mutta fraasi ”moraalinen maisema” todella tavoittaa sen, mitä tarkoitan: Kuvittelen mielessäni maiseman täynnä huippuja ja laaksoja, jossa huiput vastaavat tietoisille järjestelmille mahdollisia kukoistuksen huippuja, ja laaksot vastaavat kurjuuden syvimpiä onkaloita.

Puhuakseni toistaiseksi nimenomaan ihmisistä: mikä tahansa muutos, joka voi vaikuttaa muutokseen ihmisen tietoisuudessa, johtaisi välitykseen halki moraalisen maiseman. Joten muutokset genomiimme, ja muutokset ekonomisiin järjestelmiimme—ja kaikki muutokset niiden väliltä, jotka voisivat mitenkään vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, hyvässä tai pahassa—välittyisivät liikkeeksi tässä ihmiskokemuksen mahdollisuuksien maisemassa.

Muutama mielenkiintoinen asia seuraa tästä mallista: On selvästi mahdollista, jopa todennäköistä, että moraalisessa maisemassa on useita huippuja. Puhuakseni nimenomaan ihmisyhteisöistä: Kenties on olemassa keino maksimoida ihmisten kukoistus, jossa seuraamme Peter Singeriä niin pitkälle kuin mahdollista, ja jotenkin koulutamme itsemme olemaan todella puolueettomia ystäviämme ja perhettämme kohtaan, ettemme painota lastemme hyvinvointia sen enempää kuin muiden lasten. Ja kenties on olemassa toinen huippu, jossa jatkamme puolueellisina oloa omia lapsiamme kohtaan, tietyin raja-arvoin, samalla kun korjaamme tätä ennakkoasennetta luomalla sosiaalisen järjestelmän, joka on tosiasiassa reilu. Kenties on tuhat erilaista tapaa virittää nämä itsekkyyden ja altruismin muuttujat siten, että laskeudumme jollekin moraalisen maiseman huipulle.

Mutta on kuitenkin paljon useampia tapoja olla olematta millään huipulla. Ja on selvästi mahdollista olla väärässä siitä, miten liikkua nykytilanteestamme lähimmälle vapaalle huipulle. Tämä on suora seuraus siitä havainnosta, että kaikki meille mahdolliset tietoiset kokemukset ovat sen tuotteita, millainen universumi on. Meidän tietoinen kokemus nousee luonnonlaeista, aivotiloista, ja sekoittumisestamme maailman kanssa. Näin ollen on olemassa oikeita ja vääriä vastauksia kysymykseen, miten maksimoida ihmisten kukoistus milläkin hetkellä.

Tämä on uskomattoman helppo nähdä kun kuvittelemme maailmassa olevan vain kaksi ihmistä: voimme kutsua heitä Aatamiksi ja Eevaksi. Kysy itseltäsi, onko olemassa oikeita ja vääriä vastauksia kysymykseen, miten Aatami ja Eeva saattaisivat maksimoida hyvinvointinsa? Selkeästikin on. Väärä vastaus numero yksi: he voivat mäiskäistä toisiaan kasvoihin isolla kivellä. Tämä ei ole paras strategia maksimoida heidän hyvinvointi.

On toki nollasummapelejä, joita he voisivat pelata. Ja kyllä, he saattaisivat olla psykopaatteja, jotka olisivat täysin kyvyttömiä yhteistyöhön. Mutta selkeästikin parhaat vastaukset heidän tilanteeseen eivät ole nollasummia. Heidän kukoistuksen mahdollisuudet, ja syvällisempien ja kestävämpien mielihyvän lähteiden löytäminen, paljastuvat vain jonkinlaisen yhteistoiminnan välityksellä. Ja kaikkia huolia, joita ihmiset normaalisti tuovat näihin keskusteluihin—kuten deontologisia periaatteita tai rawlsilaisia huolia reiluudesta—voidaan tarkastella kontekstissa, jossa kysymme, miten Aatami ja Eeva voivat navigoida mahdollisten kokemusten maisemassa siten, että löytäisivät todellisen ihmiskukoistuksen huipun, vaikka se olisikin ainoa huippu. Jälleen kerran useat, samanarvoiset, mutta yhteensopimattomat huiput yhä sallivat realistisen maiseman, jossa on oikeita ja vääriä vastauksia moraalikysymyksiin.

Eräs asia, jonka meidän ei tule antaa hämätä, on ero käytännöllisten vastausten ja periaatteellisten vastausten välillä. Tarpeetonta sanoa, Aatamin ja Eevan mahdollisten kokemusten valikoiman täysi ymmärtäminen esittää fantastisen monimutkaisen ongelman. Ja siitä tulee vielä monimutkaisempi kun lisäämme kokeeseen 7 miljardia ihmistä. Mutta väittäisin, että se ei ole vaikea ongelma; siitä tulee vain monimutkaisempi.

Pohdi analogiana ekonomiaa: Onko ekonomia vielä tiede? Näennäisesti ei, muutaman viime vuoden perusteella. Ehkä ekonomia ei koskaan tule paremmaksi kuin se on nyt. Ehkä yllätymme suunnilleen vuosikymmenen välein jostakin kamalasta tapahtumasta, ja olemme pakotettuja myöntämään, että olemme tilanteemme monimutkaisuuden sokeuttamia. Mutta jos sanomme olevan vaikeaa tai mahdotonta vastata tiettyihin ongelmiin käytännössä ei vähääkään vihjaa etteikö näihin ongelmiin ole oikeita ja vääriä vastauksia periaatteessa.

Ekonomian monimutkaisuus ei koskaan houkuttelisi meitä sanomaan, että ei ole oikeita ja vääriä tapoja suunnitella talousjärjestelmiä tai vastata finanssikriiseihin. Kukaan ei koskaan sano, että on kiihkoilua kritisoida toisen maan vastatoimia pankin kaatumiseen. Kuvittele vain, kuinka kauhistuttavaa olisi jos kaikki fiksuimmat ihmiset olisivat enemmän tai vähemmän samaa mieltä siitä, että meidän tulisi olla tuomitsematta kenenkään näkemyksiä ekonomiasta, ja mitään mahdollista vastausta globaaliin talouskriisiin.

Ja silti tämä on täsmälleen, missä seisomme älyllisenä yhteisönä suhteessa kaikkein tärkeimpiin ihmiselämän kysymyksiin. En usko, että olet nauttinut mielen elämää ennen kuin olet todistanut filosofin tai tieteilijän puhuvan burkan ”kontekstuaalisesta legitimiteetistä”, tai naisten ympärileikkauksen, tai minkään muun näistä barbaarisista tavoista, joiden tiedämme aiheuttavan tarpeetonta ihmisten kärsimystä. Olemme vakuuttaneet itsellemme, että tiede on jollain tapaa määritelmänomaisesti arvovapaata tilaa ja että emme voi tehdä arvoarvostelmia uskoista tai tavoista, jotka tarpeettomasti johtavat harhaan yrityksiämme rakentaa onnellisia ja tervejärkisiä yhteiskuntia.

Totuus on, että tiede ei ole arvovapaata. Hyvä tiede on todisteiden, loogisen johdonmukaisuuden, nuukuuden ja muiden älyllisten hyveiden arvostamisen tuote. Ja jos et arvosta näitä asioita, et voi osallistua tieteelliseen keskusteluun. Tarkoitan, että meidän ei tule olla huolissamme ihmisistä, jotka eivät arvosta ihmisten kukoistusta, tai jotka sanovat, että eivät arvosta. Meidän ei tarvitse kuunnella ihmisiä, jotka tulevat pöydän ääreen, sanoen, ”Tiedätkös, me haluamme leikata aviorikkojien päät irti jalkapallopeliemme puoliajalla, koska meillä on universumin Luojan sanelema kirja, joka sanoo, että meidän tulisi niin tehdä.” Vastauksena olemme vapaita sanomaan, ”Tuota, vaikutat olevan sekaisin kaikesta. Sinun ”fysiikka” ei ole fysiikkaa, ja sinun ”moraali” ei ole moraalia.” Nämä ovat yhtäpitävät liikkeet, älyllisesti puhuttaessa. Ne ovat syntyneet samasta kanssakäynnistä oikeiden tosiasioiden kanssa koskien sitä, millainen universumi on. Moraalin suhteen keskustelumme voi edetä viitteellä tosiasioihin koskien tietoisten olentojen vaihtuvia kokemuksia. Minusta vaikuttaa siltä, että on tieteellisesti aivan yhtä oikeutettua määritellä ”moraali” tähän tapaan kuin on määritellä ”fysiikka” suhteessa materian ja energian käyttäytymiseen. Mutta useimmat ihmiset, jotka osallistuvat moraalin tieteelliseen tutkimiseen eivät vaikuta tajuavan tätä.

 *  *  *

Kustantajalta: Daniel Kahneman ihmisen ituition voimasta (ja kompastuskivistä) ja “tiedostamattomasta” ajattelusta • Daniel Gilbert halusta, ennusteista, ja miksi haluamamme saaminen ei aina tee meistä onnellisia • Nassim Nicholas Taleb statistiikan rajoista päätöksenteon tukena • Vilayanur Ramachandran ihmisluonnon tieteellisistä tukipilareista • Simon Baron-Cohen testosteronin hätkähdyttävistä vaikutuksista aivoissa • Daniel C. Dennett ”normaalin” ihmismielen arkkitehtuurin dekoodaamisesta • Sarah-Jayne Blakemore mielenterveyshäiriöistä ja nuoruusiän tärkeästä kehitysvaiheesta • Jonathan Haidt, Sam Harris ja Roy Baumeister moraalin tieteestä, etiikasta ja evolutiivisen ja biologisen ajattelun nousevasta symbioosista • Gerd Gigerenzer rationaalisuudesta ja mikä informoi valintojamme

_____________________________________________________________________________________