Jotta saadaan jotain sisältöä niin laitetaanpa vaihteeksi essee, jonka kirjoitin taannoin. Tarjoilee jotain relevantteja asioita hyvin tiivistetysti.
_____________________________
Tiedonsiirtämis- ja -säilömiskeinojemme kehitys on ollut ihmiskunnalle äärimmäisen merkittävää. Itse asiassa tämän mediahistoriaan linkittyvän liikkeen merkitystä ei juuri voi liioitella. Muun muassa kielen ilmaantuminen, kirjoituksen, papyruksen ja paperin keksiminen, painokoneen keksiminen, lukutaidon yleistyminen, radion, puhelimen, television ja Internetin keksiminen ovat vain joitain rajapyykkejä tässä ihmiskunnan aikajatkumossa, joista jokainen kohta on mahdollistanut hyvin erityislaatuisia tapahtumia ja yhteiskunnallisia mullistuksia – mullistuksia ajatustemme ja niistä seuranneiden tekojemme maailmassa. Internetin mullistusarvo on vasta rakentumassa, mutta jo nyt alle kahdessakymmenessä vuodessa, menneiden aikojen rajapyykkien mullistusaikoihin verrattuna kuin silmänräpäyksessä, se on saanut oman yhteiskuntamme jakautumaan ennennäkemättömiin ideologisiin lohkoihin. Tämä jako on saanut meidät ajattelemaan uudelleen monia käsitteitä ja traditioitamme ,sen alkaessa jo vaikuttaa erittäin vahvasti muun muassa tekijänoikeuksiin, tiedon vapauteen ja läpinäkyvyyteen, ihmisten järjestäytymiseen ja kommunikaatiotapoihin, ja ideoiden leviämiseen ja muotoutumiseen globaalilla skaalalla. Internet on rikkomassa yhä vahvemmin ihmiskunnan koko elinajan hallinneita valta-asetelmia ja tuomassa maailmaa ja sen sisäistä, tekniikkaan sidottua liikkumisvapautta ja tiedonpaljoutta yhä useampien kokemusmaailmaan.
Erittäin huomattavasti tämä ihmislajin muistifunktioiden tuhansien vuosien revoluutio on välillisesti luonut myös uudenlaisen valtajärjestelmän koko maapallolle – ihmislajista on muotoutunut muutamassa tuhannessa vuodessa kuin koko planeettamme ekosysteemin hallitsija; kuin tiedostamattaan avainasemaan noussut ennustamaton tekijä. Kommunikaatiomme; viestintäkykymme toistemme välillä, on joko itsemme maailmasta erottava tai siihen yhdistävä tekijä – riippuen ympäristöstämme. Kun maailmassa on valtapelaaja, joka vaikuttaa planetaarisella skaalalla niin vahvasti ja dominoivasti kuin tiedottomina itsensä siihen asemaan nostaneet ihmiset, alkaa globaalin kommunikaatiomme linkittymisen merkitys nousta aivan uudelle tasolle.
Liikettä tiedottomuudesta tietouteen
Horisontissa kajasteleva tulevaisuutemme asettaa globaalille kuviollemme sekä yksittäisille yhteiskunnillemme monia haasteita. Todellinen liike ihmiskunnan aikajanassa muotoutuu näkyväksi sukupolvien liikkuessa, ja nyt elävät ihmiset ovat osaltaan muotouttamassa tämän liikkeen suuntaa. Menneisyydessä hallitsijamme – historian voittajat ja valloittajat – olivat keskimääräisen yksilön ulottumattomissa; valta ja yhteiskuntien liike saneltiin tuolla jossain korkealla näkymättömissä. Lukutaidotonta kansaa oli helppo hallita, ja tästä muodostui pitkäksi aikaa syntymässä periytynyt statustraditio. Mutta muun muassa valistuksen ajan tietoisuutemme nousu, lukutaidon yleistyminen ja Ranskan vallankumouksen symboliikka liikkeellepanivat voiman, joka jyräsi kauan hallinneet auktoriteetit ja saattoi tietoa näkyviin yhä useammalle. Rajatut yhteiskunnalliset kollektiivimme alkoivat tiedostaa heidän alistettua asemaansa, ja hahmottaa yhä paremmin ympäristöään ja osaansa maailmassa.
Teollinen vallankumous ja kapitalismin nousu loivat kuin uuden maailman, jossa alkoi vallita uudet pelisäännöt. Samoihin aikoihin tiede nosti yhä vahvemmin päätään ja tämän uuden paradigman sisällä teknologia alkoi kehittyä lähes eksponentiaalisesti. Kun monarkioita kaatui, valta siirtyi porvareille ja hallituksille. Kukaan silloisessa tietoisuustasossa ei voinut täysin ennustaa mitä tällaisesta toiminnasta seuraisi pidemmällä aikavälillä. Jatkoimme huoletta instituutioidemme kehitystä tukemaan tätä uutta ja ylpeästi noussutta järjestelmäämme; siirsimme katseemme yhä toiveikkaammin tulevaisuuteen; aloimme kuin luoda, kuten Francis Bacon (1561–1626) mahdollisuutta kuvasi, paratiisia maan päälle. Muun muassa John Locken (1632–1704) ja Adam Smithin (1723–1790) ajatukset vaikuttivat vahvasti liikkeeseemme, nostaen ihmisen luonnon yläpuolelle ja korostaen yksilön oikeutta riistää luonnosta sen mitä kykenee. Ajatuksen voi nähdä olleen omana aikanaan mitä järkevimmän kuuloinen; jokaisella on valta omien kykyjensä mukaisesti sen sijaan, että valta olisi vain sukulinjojen itsevaltijoilla. Nämä ideologiat olivat jo vahvasti adaptoitumassa jokapäiväiseen toimintaamme ja instituutioidemme periaatteiksi kun Thomas Robert Malthus (1766–1834) nosti ensimmäisenä ajatuksen resurssipulan mahdollisuudesta; miten eksponentiaalinen kasvu saattaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Charles Darwinin (1809–1882) ja Alfred Russel Wallacen (1823–1913) evolutiivisen luonnonvalinnan hahmotus laskikin useimpien yllätykseksi ihmisen vain osaksi luontoa. Lähes koko tiedetyn historiamme ajan näköpiiriämme hallinneet itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden sokeat kohdat alkoivat hahmottua useammallakin rintamalla. Toki nämä Malthusin ja Darwinin ja muiden ajatukset olivat yhä vain sanoja paperilla; mitään konkreettista ja todella kaikkiin vaikuttavaa ei vielä ollut näköpiirissä; todellisuutemme ja tekojemme seuraukset nähtiin vain spekulatiivisena kaikuna tulevaisuudesta, joilla ei ollut merkitystä silloisessa todellisuudessamme.
Globaali liike oli jo laitettu aluille. Valtioille ja hallintoelimille oli siirtynyt se valta, joka oli ennen itsevaltijoilla. Järjestelmä oli pystytetty ja sitä tukevat instituutiot perustettu. Imperialismi valoi tietä globaalille valtajärjestelmälle. Markkinatalous nousi nopeasti normiksi, ja talouskasvun tavoittelu yhteiskunnan menestyksen mittariksi. Koulujärjestelmä tuki uuden työvoiman syntymistä. Fordismi ja myöhemmin postfordismi takasivat tuotteiden entistä nopeamman valmistuksen ja jakelun. Myös media alkoi tukea järjestelmää ja sen tiedonvälitystä. Tieto alkoi tulla yhä relevantimmaksi, joskin samalla yhteiskuntaa jakavaksi ja sitä hallitsevaksi. Ne joilla oli rajattomampi pääsy tietoon, pääsy tietynlaiseen kasvu- ja opiskeluympäristöön, menestyivät paremmin järjestelmän sisällä. Samalla syrjittyjen ihmisryhmien oikeudet alkoivat kuitenkin myös nousta: naisten oikeudet alkoivat nousta tuhansien vuosien sorron jälkeen, näköpiirissämme olleet orjat vapautettiin ja ihmiset julistettiin tasa-arvoisiksi. Mutta yhä tämä oli sidottu järjestelmään, joka oli luonut mahdollisuuksien maailman ohella uudenlaista epätasa-arvoa, erityisesti globaalilla skaalalla. Tasa-arvon idea siirrettiin koskemaan vahvimmin niitä maita, jotka olivat menestyksekkäimmin adaptoineet uuden globaalin järjestelmän; ja huonoiten menestyneet olivat kuin uusia näkymättömissä toimivia orjia. Toisaalla Malthusin kaltaisia ajatuksia ja observaatioita luonnosta nousi yhä enemmän. Ilmastonmuutoksen silloin hyvin vielä etäisestä mahdollisuudesta kirjoitti ensimmäisenä John Tyndall (1820–1893).
Ihmiskunnan elo jatkui 1900-luvun alun sotienkin patistamana yhä valtio- ja yhtiökehitystä painottavammin. Vaikka silloinen tieto oli yhä suurin osin elämässään etuoikeutettujen saatavilla, alkoi tiedonleviäminen hiljalleen nousta. Korkeakoulutettujen määrä nousi, ja kaikenlainen tieto jalostui ja levisi yhä vahvemmin valistuksen, koulujärjestelmän ja median toimesta – ja sitä arvostettiin enemmän kuin koskaan myös siitä syystä, että se yhdistettiin järjestelmänsisäiseen hyvään elämään.
1990-luvun alussa uusi tulokas teki ensiesiintymisensä tässä yhtälössä. Internetistä oli ilmestyessään kuin monen sattuman kaupalla muodostunut täysin vapaa toimintaympäristö; patentteja ei ollut eikä palvelu maksanut itsessään juuri mitään. Tämän hiljalleen kasvaessa sen sisällä toimivat eivät olleet sidottuja enää oman maansa tai edes identiteettinsä rajoituksiin. 2000-luvulle tultaessa tuhansia vuosia vallinnut tiedon peittely, ensin monarkioiden ja sitten valtio- ja yhtiövallan taholta, alkoi rakoilla – verkosta oli kuin vahingossa muotoutunut liian vapaa entisiin valtarakennelmiin nähden; mikään ei jäänyt täysin huomaamatta tältä ihmiskunnan kasvavalta kollektiivilta. Muun muassa Wikipedia harvestoi kollektiivin voiman; se todisti hiljalleen ihmiskuntaa yhdistämään alkaneen ja yhä leviävän verkon potentiaalin. Wikileaks riisui hallituksilta ja yhtiöiltä salaisuudet. Kuin Ranskan vallankumouksessa ikään; hallitsijoilla ei enää ollut aseita suojautua kansan tuomitsevilta ja tarkkailevilta silmiltä. Kansainväliset ja valtiolliset hankkeet, kuten OLPC (One Laptop per Child) ja Intian Aakash-tablettihanke, alkoivat laajentaa tätä verkkoon ja tiedonmaailmaan pääsyä myös ihmiskunnan köyhemmille alueille. Olimme siirtymässä, ja nyt olemme siirtymässä, panoptikonista synoptikoniin: enää rajattu joukko ei tarkkaile kansaa, vaan kansa alkaa tarkkailla rajattua joukkoa. Ja kenties pian, nurkan takana, kaikki tarkkailevat kaikkia. Vaikuttaa siltä, että kukaan ei ole enää kenellekään näkymätön, mikäli haluaa olla norminmukaisessa yhteydessä ihmisiin ja ihmiskuntaan. Tämä on se mullistus, joka on oman aikakautemme hallitseva liike; ihmiskunnan aikajanan seuraava merkitsevä piste.
Tietoisuuden kangertelevuus
Globaali kommunikaation verkkomme, joka yhä leviää laajemmalle, tuo hiljalleen näköalaa lähes kaikkeen tietoon, jota ihmiskunta on synnyttänyt ja synnyttää. Valitettavasti samalla pseudotiedon määrä kukoistaa vahvasti Internetissä. Elämme aikaa, jolloin menneisyyden auktoriteettien aiheellinenkin kyseenalaistaminen vaikuttaa luovan hyvin vainoharhaisia ihmisiä. 9/11 ei ollut uskonnollisten fanaatikkojen isku, vaan USA:n hallituksen rahaan sidottu yliampuva salajuoni; ilmaston lämpenemisen ihmisvaikutus on tieteilijöiden kansainvälinen rahaan sidottu salaliitto; evoluutioteoria on ”vain teoria”, ja niin edelleen. Kuulostaako tutulta? Tällaiset ajatukset ja niiden pseudotieteelliset pohdinnat ja usein vain subjektiiviselta mutu- ja kokemuspohjalta muodostetut väittämät, väärinkäsitykset ja uskomukset ovat yllättävänkin hallitsevia Internetin uumenissa. Vaikka useat asiakirjat ja tieteelliset dokumentit alkavat hiljalleen olla kaikkien näkyvissä; vaikka tieto alkaa hiljalleen olla kaikkien saatavilla, meille on noussut uusi ongelma: ihmiset eivät ole medialukutaitoisia, eivätkä tieteenlukutaitoisia. Toisaalta tämä ei ole mikään uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa, Internet vain on tuonut tällaiset erityisen saataville ja kaikkien näkyville. Valitettavasti tämä samalla potentiaalisesti lisää niiden leviämistä. Hyvä asia kuitenkin on, että tällaiset asiat ovat nykyään näkyvillä; ne on nostettu pöydälle käsiteltäviksi, julkisen debatin alaisiksi. Ne eivät ole enää vain pinnan alla kyteviä aavistuksia, vaan julki tuotuja lauseita; informaatio on vapaata myös pseudotiedon osalta.
Voimme hyvin kuvitella miten verkkovertaisarviointi voisi ihanteellisesti toimia uskomattomin keinoin, mutta asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Nähdäkseni asia tuottaa haasteen erityisesti koulujärjestelmälle, jopa globaalilla skaalalla. Kriittisen medialukutaidon, jopa jonkinasteisen tieteenlukutaidon, implementointi tuntuisi olevan mitä oleellisin kehityskohde luodessamme sujuvaa ja kriittistä globaalin keskustelun ympäristöä. Valitettavasti edelleenkin hallitsevat sukupolvet elävät eri todellisuudessa kuin nousevat sukupolvet. He eivät koe tätä ongelmaa niin vahvasti, sillä eivät ole adaptoineet tätä uutta mediaympäristöä niin vahvasti lapsuudestaan lähtien, että näkisivät sen synnyttämiä uusia tarpeita. Oleellista tässä yhteydessä on, että mikäli pseudotiedon määrä, kuten esimerkiksi ilmaston lämpenemistä kohtaan, kasvaa hallitsemattomasti, voivat seuraukset olla geopolitiikan kentällä ja jopa ekosysteemin skaalassa merkittävät. Olisi erittäin tärkeä sitouttaa ihmisiä lukemaan ja tulkitsemaan tietoisen kriittisesti sitä tietoa, joka heidän ulottuvillaan yhä enemmän on. Lisäksi esimerkiksi median traditiona kulkeva lähteettömyyden perinne on myös osaltaan vaatimassa toimintatapojen muutosta, kun esimerkiksi parhaiten aikaansa seuraavissa blogeissa lähdeviitteet ovat jo paikoin hyvinkin normi. Eli ei ainoastaan yhtiöt ja lakijärjestelmät, vaan jopa vanhat mediajärjestelmät, ovat jääneet monelta osin kollektiivisen liikkeen varjoon omien traditioidensa muuttumattomuuden takia. Dynaaminen Internetin mediaympäristö ei ainoastaan ole enemmän sosiaalinen kuin traditionaaliset mediaympäristöt – vaan se on myös potentiaalisempi seuraamaan aikaa luomalla uusia innovaatioita kuin itsestään. Tämä eräänlainen innokkuus ja uutuuden pelottomuus, joka Internetissä vallitsee, tulisi vain kanavoida ja hallinnoida kollektiivisen produktiivisesti; johon näkisin media- ja tieteenlukutaidon lisäämisen erittäin tärkeänä komponenttina.
Ihmiskunnan liike jatkuu yhä eteenpäin enkä epäile hetkeäkään, ettei merkittäviä mullistuksia tule tapahtumaan puhuttelemiini asioihin nähden. Ainoat kysymykset ovatkin, että kauanko siinä kestää ja mihin se tarkalleen ottaen johtaa…
Huojuva torni 