Sukupolvien hiljainen lupaus

Yksi tapahtuma yhdistää kaikkia ihmisiä, kaikista ajoista ja paikoista. Tämä tapahtuma, jonka me kaikki koemme, on epäilemättä vaikuttanut hyvin paljon myytteihimme, filosofioihimme, tieteisiimme ja maailmankuvaamme – joka maailmankolkan jokaisessa kulttuurissa.

Tämä tapahtuma on syntymä. Emme muista syntymästämme mitään varmaa, ja olemme usein kehittäneet sen ympärille mystisen auran, jonka verhoamme elämän selittämättömillä salaisuuksilla. Vaikka nykyään tietojemme kehittyessä ymmärrämme syntymää paremmin kuin koskaan, verhoaa tätä elämiä luovaa tapahtumaa yhä syvällinen tunnemaailma ja kuolemattoman liikuttavuuden ulottuvuus.

Lapsen syntymä on pitkään symboloinut meille uuden mahdollisuuden syntyä. Se muistuttaa meitä maailmojen aluista ja lopuista, syntymistä ja kuolemista, äärettömyydestä ja ikuisuudesta – sekä elämän arvokkuuden herkkyydestä. Lapsessa näemme menneisyytemme ja tulevaisuutemme; omien aikojemme hukkaan kulutetut mahdollisuudet, vanhempiemme sekä oman elämämme niin erheet kuin onnistumiset, ja tulevaisuuden lupauksen lannistumattomasta uudelleenyrityksestä kohti parempaa. Näemme myös nykyisyyden; itsemme ottamassa vastaan uutta elämää ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia – kuten vanhempamme ja esi-isämme tekivät oman jälkikasvunsa ja meidän syntyessä. Lapset ovat biologinen aikakoneemme tulevaisuuteen ja heitä seuraamalla voimme nähdä vihjeitä ja vilauksia siitä, mitä aikajanamme seuraavassa pisteessä odottaa. Sukupolvien kuluessa tästä liikkeestä muodostuu ihmiskunnan historiaa; menneiden ja tulevien sukupolvien symbioosia.

Jokainen lapsi rakentaa identiteettiään ja maailmankuvaansa ympäröivän yhteisön ja sen tarinoiden, uskomusten ja tietojen varassa; tietyn aikakauden tietoisuustilan varassa. Se toivo, jonka näemme lapsissa, liittyy vahvasti näiden tarinoiden, uskomusten ja tietojen kehittymiseen, levittäytymiseen ja uudelleenmuokkautumiseen. Toivo, jonka näemme lapsissa, on toivoa paremmin muotoutuvasta kollektiivisesta ajatusmaailmasta ja itsetietoisuudesta – toivoa, että lapsemme kykenisivät rakentamaan oman ajattelumaailmansa paremmin kuin me olemme koskaan kyenneet. Toki tämä on pitkälti kiinni itse aikuisista, sillä – halusimme tai emme – me olemme se taho, joka muotouttaa lasten ajatusmaailmaa. Siirrämme vitsauksenomaisesti lapsiimme usein haluamattamme itsekin havaitsemamme virhekohtamme, kuin myös usein toki vahvuutemme. Onneksi jotain kollektiivista siirtymää tulevaisuuden haaveidemme suuntaan tapahtuu kuitenkin joka sukupolvi. Tämä on tietoisuustasomme alati karttuessa väistämätöntä.

Lapsena maailma on ihmeellinen ja uusi paikka; tietoisuutemme tuore syntysija, jota alamme hahmottaa syntymässä perityn ympäristömme tietoisuustason kautta. Sukupolvittain tämä ympäristön tietoisuustaso liikkuu kumuloituen. Uudet silmät ja uudet aivot ovat aina huomattavasti potentiaalisempia kehittämään korkeamman tietoisuustason kuin menneet sukupolvet; ja syntymässä tätä prosessia tukee lannistumaton innokkuus, maailman näkeminen tuorein silmin. Tämän kautta tämä maailma piirtyy aina uudenlaisena uusien sukupolvien tietoisuuteen – menneiden sukupolvien liikkeen perintönä. Samalla uudet sukupolvet adaptoivat yhä vahvemmin, tämän uuden ja tuoreen tietoisuustason rakentumisen sallimana, uusia tapoja ja ajattelumaailmoja.

Unelmamme koskien lapsuutemme menetetyiksi miellettyjä mahdollisuuksia ja ikävuosiemme karttuessa muodostuvat havaintomme omista tapojemme erheistä, sulautuvat yhdeksi historialliseksi aaltoliikkeeksi: pyrkimykseksi kohti ihmiskunnan kehittymistä ja itsemme korjaamista. Se, mikä lähtee ihmisen lapsuudesta ja maailman tutkimisesta vastasyntynein, täysin uusin ja kokemattomin silmin, kasvaa vuosien varrella aikuisuuden tuomaan korkeampaan tietoisuuteen. Mikäli tämä tietoisuus rakentuu pohjautumaan universaalisti havainnoituun todellisuuteen, iskostettujen uskojen ja pelkojen astuessa sivuun, alkaa maailma näyttää hyvin selkeältä; selitettävältä ja järjestyksen omaavalta, järkevältä ja tasa-arvoiselta.

Ihmiskunta on 2000-luvulla saavuttamassa hiljalleen varhaisaikuisuutta, joka pyrkii yhä vahvemmin sitoutumaan havainnoitavaan ja ymmärrettävään todellisuuteen, jota se on jopa noin 200 000 vuotta pyrkinyt epätoivoisesti hahmottamaan. Vasta viimeisen muutaman sadan vuoden aikana, tieteen nousun aikakaudella, silmänräpäyksessä omassa lajihistoriassamme, tämä tietoisuus ja selitettävyys ovat vihdoin asettuneet käsin kosketeltaviksi. Osa ihmiskunnasta on jo valmis aikuisuuteen, mutta osaa tulee vielä odottaa jonkin aikaa. Mitä luultavimmin tämä tietoisuus tulee kuitenkin sukupolvien yhä kulkiessa nousemaan kaikkialla entisestään, ja ihmiskunnan lapsuudessamme aloitettu selittämishalu maailmasta alkaa vihdoin pohjata yhä paremmin tiedostettuun universaaliin todellisuuteen ja aikuisuuden tuomaan rationaalisuuteen. Tämä tulevaisuus on jo lähes sarastamassa, mutta havaittavissa valitettavasti myös tällä hetkellä elävien yhteissaavuttamattomissa olevaksi.

Onneksi lapsissa näemme menneisyyden ja tulevaisuuden. Heihin yritämme aina siirtää yhä parempaa tietoisuutta, erheidemme korjaustyökaluja. Jatkaessamme alati näin kehittymistämme, sukupolvi sukupolvelta, myös tietoisuutemme nousee alati. Tämä on ympäröivän ihmismaailmamme pitkän aikaskaalan pysäyttämätön sääntö; ajan kanssa kehittyvä tietoisuus ja tulevaisuuden pettämätön lupaus. Se on niin ihmisyksilöiden kuin ihmiskunnankin kasvutarinaa – lapsuudesta aikuisuuteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s