Sam Harris – Moraali ja kristinuskon Jumala

Tänään (tai eilen, tarkasteltavasta aikavyöhykkeestä riippuen) Sam Harris julkaisi blogissaan linkin hänen nauhoittamaan Soundcloud-tiedostoon ”Morality and the Christian God”, tarkoituksena tarjota Internetin animaattoreille ja filmieditoijille vapaasti käytettävä hyvälaatuinen voice-over -lähde.

Alla on tämän Soundcloud-tiedoston litteroitu suomennokseni.

_______________________

Moraali ja kristinuskon Jumala

Usein väitetään, että uskonto antaa meille varmimman moraaliperustan, ja ilman sitä kysymyksiin hyvästä ja pahasta ja väärästä ja oikeasta ei yksinkertaisesti voi vastata – tai vielä pahempaa, ilman Jumalaa sellaisiin kysymyksiin ei ole vastausta. Mutta mitä voimme päätellä tästä käsityksestä, että Jumala on moraalin perusta, maailmassa, jossa yhdeksän miljoonaa lasta kuolee joka vuosi ennen kuin he saavuttavat viidennen ikävuoden? Suurimmalla osalla tästä kuolemasta ja kärsimyksestä ei ole mitään tekemistä ihmisten tekemien päätösten kanssa, joista heitä voisi mitenkään kuvitella pidettävän vastuussa. Et voi sanoa, että nämä lapset olivat pahoja omasta vapaasta tahdostaan tai että he saivat mitä ansaitsivat. Puhumme tässä lapsista, jotka kuolevat ennen viidettä ikävuotta; puhumme taudeista ja likaisesta vedestä ja onnettomuuksista ja luonnonkatastrofeista – kuolemasta huonoon onneen, pohjimmiltaan. Maailmassa on joitain hyvin epäonnisia ihmisiä. Mutta kristinuskon kaltaisen uskonnon mukaan tämä on kaikki osa Jumalan suunnitelmaa. Olkaamme rehellisiä siitä, millainen suunnitelma tämä on.

Aasiassa 2004 tapahtunut tsunami tappoi neljännesmiljoona ihmistä. Kuvittele sen tapaisen tsunamin tappavan vain alle 5-vuotiaita, kymmenen päivän välein. Se on noin 24 000 lasta päivässä; 17 minuutissa; se tarkoittaa, että ennen kuin pääsen tämän virkkeen loppuun, joitain lapsia on kuollut, hyvin todennäköisesti kauhun ja tuskan vallassa. Ajattele näiden lasten vanhempia; ajattele sitä tosiasiaa, että useimmat näistä miehistä ja naisista uskovat Jumalaan ja rukoilevat tällä hetkellä, että heidän lapsensa olisivat suojeltuja – ja heidän rukouksiinsa ei vastata. Mikä tahansa Jumala, joka sallisi miljoonittain lapsia kärsivän ja kuolevan tällä tavalla, ja heidän vanhempiensa surevan tähän tapaan, on joko voimaton auttamaan heitä tai ei välitä tehdä niin. Hän on näin ollen joko kykenemätön tai paha – tai todennäköisemmin tämä Jumala ei yksinkertaisesti ole olemassa. Mutta pahempaa vielä, kristinuskon kaltaisen uskonnon mukaan useimmat näistä ihmisistä joutuvat helvettiin, koska he rukoilevat väärää Jumalaa. Täysin heistä riippumattomista syistä johtuen, he ovat yksinkertaisesti syntyneet kulttuuriin, joka antoi heille väärän teologian.

Intiassa on tällä hetkellä 1.2 miljardia ihmistä, joista suurin osa on hinduja. Monien kristittyjen näkemysten mukaan he ovat tuomittuja, huolimatta siitä, kuinka hyviä ihmisiä he ovat: heitä tullaan kiduttamaan ikuisuus helvetissä. Onko tälle pienintäkään määrää todisteita? Ei – niin on vain kirjoitettu (Matteus 13, Markus 9 ja Johanneksen ilmestys 14). Ehkä muistat Taru Sormusten Herrasta, että kuolleiden haltioiden sielut menevät Valinoriin, mutta sitten he voivat uudelleensyntyä Keski-Maahan – mainitsen tämän vain vertailukohtana. Takaisin Intiaan. Jumala luo olosuhteet näille onnettomille hinduille: Hän eristää heidät maantieteellisesti ja kulttuurisesti, ja näin ollen suunnittelee heidän kuoleman perustuen tietämättömyyteen ilmestyksestä – siitä yhdestä ilmestyksestä, jonka he olisivat tarvinneet pelastuakseen. Ja Jumala luo rangaistuksen tälle tietämättömyydelle, joka on ikuisuuden jatkuva tiedostettu kärsimys tulessa. Toisaalta, kristinuskon mukaan, yhdysvaltalaisen sarjamurhaajan – joka raiskaa ja murhaa lapsia huvin vuoksi – tulee vain uudestisyntyä vankilassa ja ottaa Jeesus vastaan, jolloin hänen paistettua kanaa ja omenapiirasta sisältävän viimeisen ateriansa jälkeen hänelle myönnetään ikuisuus onnea kuoleman jälkeen. Yhden asian tulisi olla meille päivänselvää tässä vaiheessa: tällä elämänvisiolla ei ole yhtikäs mitään tekemistä moraalisen vastuun kanssa.

Ja huomaa kaksoisstandardi, jota uskovat käyttävät vapauttaakseen Jumalan mistään vastuusta tähän pahuuteen. Meille kerrotaan, että Jumala on rakastava ja lempeä ja oikeudenmukainen ja kokonaisvaltaisesti hyvä. Mutta kun joku osoittaa todistusaineistoa sille, että Jumala on julma ja epäoikeudenmukainen – koska hän langettaa kärsimystä viattomille ihmisille sellaisella laajuudella ja mittakaavalla, joka nolostuttaisi kaikkein kunnianhimoisinta psykopaattia – meille kerrotaan, että Jumalan tahto on mysteeri. Jumalaa ei voi tuomita vain ihmisen standardeilla, tiedätkös. Ja silti nämä ”vain ihmisen standardit” ovat ne, mitä uskovat käyttävät tuomitakseen Jumalan alun perin hyväksi.

Esimerkiksi jotain hyvää tapahtuu kristitylle; hän huomaa joitain hyvin positiivisia muutoksia elämässään, ja meille kerrotaan, että Jumala on hyvä ja hänen armonsa on läsnä maailmassa. Mutta kun kymmenniätuhansia lapsia riistetään heidän vanhempiensa käsivarsilta ja hukutetaan, ja heidän vanhempansa sittemmin lähetetään helvettiin, meille sanotaan, että Jumala on mysteerinen. Tämä on miten pelata tennistä ilman verkkoa. Tämänlainen usko on narsismin täydellistymä: ”Jumala rakastaa minua – miten tiedän tämän? No, hän paransi minut minun ekseemasta – Kyllä, minulla oli vuosia ekseema, ja nyt olen parantunut – Ja juuri kun olimme luopuneet toivosta, Hän löysi pankkiirin, joka oli valmis alentamaan minun äidin asuntolainaa.” Ottaen huomioon kaiken, mitä tämä Jumalasi epäonnistuu suorittamaan toisaalla muiden elämissä; ottaen huomioon kurjuuden, joka vierailee jonkun avuttoman lapsen luona tällä hetkellä, tämänlainen usko on hävytön. Tämänlainen ajattelu on epäonnistumista järkeillä rehellisesti, tai välittää tarpeeksi, muiden ihmisten kärsimyksestä. Ja jos Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen ja rakastava, ja hän halusi ohjeistaa meitä kirjalla, miksi antaa meille kirja, joka tukee orjuutta? Miksi antaa meille kirja, joka ohjeistaa meitä tappamaan ihmisiä kuvitelluista rikoksista, kuten noituudesta?

Pohdi sitä todellista moraalista viitekehystä, jota kristinusko suosittelee. Sitä on varsin hätkähdyttävä ajatella: kristinusko on tosiasiassa ihmisuhrauskultti. “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” – Johannes 3:16. Idea on, että Jeesus kärsi ristiinnaulitsemisen, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä helvettiä – paitsi tietenkin noiden poloisten Intiassa ja miljardien heidänlaisten läpi historian. Ihmiskuntaa on itse asiassa pitkään kiehtonut veriuhraukset kuvitelluille Jumalille. Tosiasiassa lapsen ei ole suinkaan ollut epätavallista syntyä tähän maailmaan tullakseen vain kärsivällisesti ja rakastavasti kasvatetuksi uskonnollisten mielipuolien toimesta, jotka uskovat, että paras keino pitää aurinko kulkuradallaan tai varmistaa rikas sato on johdattaa hänet hellällä kädellä pellolle tai vuorenhuipulle ja haudata, teurastaa tai polttaa hänet elävältä, uhrauksena näkymättömälle Jumalalle. Ihmiset, aivan kuten me, todellakin hautasivat lapsiaan elävältä perustuksiin, uskoen, että tämä pitäisi näkymättömät olennot kaatamasta heidän rakennuksiaan. Nämä ovat sellaisia ihmisiä, jotka kirjoittivat Raamatun – ja kristinusko seisoo nyt tämän tieteellisen tietämättömyyden ja uskonnollisen barbaarisuuden todella halveksittavan historian päällä.

Kristinusko ei ole uskonto, joka torjuu ihmisuhrauksen; se on uskonto, joka juhlii yhtä ihmisuhrausta aivan kuin se olisi tehokasta. Kristinusko tiivistyy väitteeseen, että meidän tulee rakastaa ja olla rakastettuna Jumalalle, joka hyväksyy yhden miehen – sattumoisin hänen poikansa – sijaiskärsimyksen, kidutuksen ja murhaamisen, hyvityksenä kaikkien muiden huonosta käytöksestä ja ajatusrikoksista, mutta joka on yhä luonut olosuhteet, joissa useimmat muut päätyvät ikuisuudeksi helvettiin. Ja itse Jeesus johtaa iloisesti heidän kurjuutta ja kauhua tuomiopäivänä. Jos mistään on löydettävissä moraalittomampi moraalinen viitekehys, en ole siitä kuullut.

Richard Dawkinsin kirje 10-vuotiaalle tyttärelleen – Hyvät ja huonot syyt uskomiseen

Suomensin pienen pätkän Richard Dawkinsin kirjeestä, jonka hän kirjoitti ja antoi 10-vuotiaalle tyttärelleen vuonna 1994. Tytär opiskelee nykyään lääketiedettä. Innostuin kuitenkin lopulta suomentamaan koko kirjeen yhdellä istumalla, ja jaan sen mielelläni kaikille. Huomautan, että en ole käännöstieteilijä, mutta eiköhän siitä selvän saa. -_-

Professori Richard Dawkins (1941-) on eläkkeellä oleva englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja tieteen kansantajuistaja. Ennen eläkkeelle jäämistään, vuonna 2008, hänen viimeisin positio oli Oxfordin yliopistossa ensimmäisenä tieteen kansantajuistamisen professorina (The Simonyi Professorship for the Public Understanding of Science). Hänet tunnetaan hyvin evoluutioteoriaa käsittelevistä kirjoistaan ja muun muassa meemi -käsitteen keksimisestä vuoden 1976 ilmestyneessä esikoisteoksessaan ”The Selfish Gene” (Geenin itsekkyys, 1993). Muita hänen kirjoittamiaan tunnettuja teoksia ovat esimerkiksi ”Climbing Mount Impropable” (1996), “The God Delusion” (Jumalharha; 2006, 2007) sekä “The Greatest Show on Earth: The Evidence for Evolution” (Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet; 2009).

________________

Alkuperäinen englanninkielinen kirje löytyy esimerkiksi täältä: http://www.rationalresponders.com/richard_dawkins_letter_to_his_10_year_old_daughter_how_to_warn_your_child_about_this_irrational_world

Kirje on myös julkaistu hänen esseekokoelmansa ”A Devil’s Chaplain” (2003) viimeisessä luvussa ”A prayer for my daughter” (’Rukous tyttärelleni’), otsikolla ”Good and Bad Reasons for Believing” (’Hyvät ja huonot syyt uskomiseen’).

________________

Rakkaalle tyttärelleni,

Nyt kun olet kymmenen, haluan kirjoittaa sinulle eräästä minulle hyvin tärkeästä asiasta. Oletko koskaan miettinyt, miten tiedämme ne asiat, jota tiedämme? Miten esimerkiksi tiedämme, että tähdet, jotka näyttävät kuin neulan rei’iltä taivaalla, ovat oikeasti valtavia tulipalloja, kuten aurinko, ja todella kaukana? Ja miten tiedämme, että maapallo on eräs pienempi pallo, joka pyörii yhden tuollaisen tulipallon – auringon – ympärillä? Vastaus näihin kysymyksiin on ”todisteet”.

Joskus todisteet tarkoittavat, että voi nähdä (tai kuulla, tunnustella, haistaa…) jonkin asian olevan totta. Astronautit ovat matkanneet tarpeeksi kauas maapallolta, nähdäkseen omin silmin, että se on pyöreä. Joskus taasen meidän silmät tarvitsevat apua. ’Iltatähti’ näyttää kirkkaalta tuikkeelta taivaalla, mutta teleskoopin avulla voi nähdä, että se on kaunis pallo – planeetta, jota kutsumme Venukseksi. Jotakin, jonka voit oppia suoraan näkemällä (tai kuulemalla tai tunnustelemalla…), kutsutaan observaatioksi, eli havainnoksi.

Usein todisteisiin ei sisälly ainoastaan havainto yksinään, mutta havainnot ovat osaltaan aina todisteiden takana. Jos on tapahtunut murha, usein kukaan (paitsi murhaaja ja kuollut henkilö!) ei ole havainnoinut itse tekoa. Mutta etsivät pystyvät keräämään yhteen paljon muita havaintoja, jotka saattavat kaikki osoittaa kohti tiettyä epäiltyä. Mikäli henkilön sormenjäljet vastaavat tikarista löydettyjä sormenjälkiä, se on havainto siitä, että tämä henkilö on siihen koskenut. Tämä havainto ei todista, ettäkö hän teki murhan, mutta se saattaa auttaa yhdistettynä suureen määrään muita todisteita. Joskus etsivä saattaa mietiskellä suurta määrää havaintoja, kun hän yht’äkkiä tajuaa, että kaikki palaset osuvat kohdalleen ja todellakin todistavat, että se-ja-se oli murhaaja.

Tieteentekijät – tai tämän maailman ja universumin totuuksia selvittävät asiantuntijat – usein työskentelevät kuin etsivät. He tekevät arvauksen (jota kutsutaan hypoteesiksi) siitä, mikä saattaisi olla totta. He sitten sanovat itselleen: mikäli tämä olisi todella totta, meidän pitäisi nähdä sitä-tai-tätä. Tätä kutsutaan ennusteeksi. Esimerkiksi, mikäli maailma on oikeasti pyöreä, voimme luoda ennusteen, että matkustaja, joka matkaa tiettyyn suuntaan tarpeeksi pitkään, jossain vaiheessa saapuu takaisin sille paikalle josta lähti liikkeelle. Kun lääkäri sanoo, että sinulla on tuhkarokko, hän ei vain katso sinua ja näe tuhkarokon. Hänen ensimmäinen vilkaisu sinuun antaa hänelle hypoteesin, että sinulla saattaisi olla tuhkarokko. Hän sitten sanoo itselleen: mikäli potilaalla todella on tuhkarokko, meidän pitäisi nähdä… Sitten hän suorittaa sarjan ennusteita ja testaa niitä silmillään (onko sinulla näppylöitä?), käsillään (onko otsasi kuuma?) ja korvillaan (pihiseekö rintakehäsi tuhkarokon aiheuttamalla tavalla?). Vasta sitten hän tekee päätöksensä ja sanoo, ’diagnosoin, että lapsella on tuhkarokko’. Joskus lääkäreiden tarvitsee tehdä muitakin testejä, kuten verikokeita tai röntgenkuvia, jotka auttavat heidän silmiään, käsiään ja korviaan tekemään havaintoja.

Tapa, jolla tieteentekijät käyttävät todisteita oppiakseen maailmasta, on paljon nokkelampi ja monimutkaisempi kuin mitä voin kertoa lyhyessä kirjeessä. Mutta nyt haluan siirtyä todisteista, joka on hyvä syy uskoa jotakin, varoittamaan sinua kolmesta huonosta syystä uskoa mihinkään. Ne ovat ”traditio”, ”auktoriteetti” ja ”ilmestys”.

Ensimmäisenä, traditio. Muutama kuukausi sitten, menin televisioon käydäkseni keskustelun noin 50:n lapsen kanssa. Nämä lapset olivat kutsuttu, koska he olivat kasvatettu monissa eri uskonnoissa. Jotkut oli kasvatettu kristityiksi, toiset juutalaisiksi, muslimeiksi, hinduiksi tai sikhiläisiksi. Mies, jolla oli mikrofoni, kävi jokaisen lapsen luona kysymässä, mitä he uskovat. Se, mitä nämä lapset sanoivat, osoittaa täsmälleen, mitä tarkoitan ”traditiolla”. Osoittautui, että heidän uskomuksillaan ei ollut mitään tekemistä todisteiden kanssa. He vain toistivat heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa uskomuksia, jotka eivät myöskään perustuneet todisteille. He sanoivat asioita, kuten ’Me hindut uskomme niin ja näin’. ’Me muslimit uskomme sitä ja tätä.’ ’Me kristityt uskomme jotakin muuta.’ Tietenkin, koska he kaikki uskoivat eri asioita, he eivät voineet kaikki olla oikeassa. Mikrofonin kanssa liikkunut mies näytti pitävän tätä hyvin asianmukaisena ja ei edes yrittänyt saada heitä väittelemään erimielisyyksistään. Mutta se ei ollut se pointti, jonka haluan tehdä. Haluan vain yksinkertaisesti kysyä, mistä heidän uskonsa on peräisin. Ne tulevat traditiosta. Traditiot tarkoittavat uskoja, jotka ovat siirtyneet isovanhemmilta vanhemmille ja heiltä lapsilleen, ja niin edelleen. Tai ne ovat siirtyneet samaan tapaan kirjojen mukana läpi vuosisatojen. Traditionaaliset uskot saavat usein alkunsa hyvin mitättömistä asioista; ehkäpä joku vain keksii ne alun perin päästään, kuten tarinat Thorista ja Zeuksesta. Mutta kun ne ovat siirtyneet eteenpäin jokusen vuosisadan, niin ainoastaan se, että ne ovat niin vanhoja, saa ne näyttämään erityisiltä. Ihmiset uskovat asioita yksinkertaisesti vain siksi, koska ihmiset ovat uskoneet niin vuosisatoja. Se on traditio.

Ongelma traditiossa on se, että ei ole väliä kuinka pitkä aika tarinan keksimisestä on, se on yhä täsmälleen yhtä totta tai epätotta kuin alkuperäinen tarina oli. Jos keksii tarinan, joka ei ole totta, ja siirtää sen aina eteenpäin vuosisatojen ajan, ei tee siitä yhtään enempää totta!

Useimmat ihmiset Englannissa on kastettu Englannin kirkkoon, mutta tämä on vain yksi haara monista kristinuskon uskonnon haaroista. On muita haaroja, kuten Venäjän ortodoksit, roomalaiskatoliset ja metodistit. He kaikki uskovat eri asioita. Juutalainen uskonto ja islamin uskonto ovat yhä hieman erilaisia; ja on olemassa erilaisia juutalaisen uskonnon haaroja ja islamin uskonnon haaroja. Ihmiset, jotka uskovat edes hieman erilailla asioista kuin toiset, usein ajautuvat sotaan erimielisyyksiensä tähden. Joten saatat ajatella, että heillä on luultavasti hyviä syitä – todisteita – uskoakseen mitä he uskovat. Mutta oikeasti heidän eri uskomuksensa ovat täysin peräisin eri traditioista.

Puhutaanpa yhdestä erityisestä traditiosta. Roomalaiskatoliset uskovat, että Maria, Jeesuksen äiti, oli niin erityinen, että hän ei kuollut vaan nostettiin ruumiillisesti Taivaaseen. Muut kristinuskon traditiot ovat eri mieltä, sanoen, että Maria kuoli aivan kuten kuka tahansa muukin. Nämä muut uskonnot eivät puhu hänestä paljon, ja toisin kuin roomalaiskatoliset, he eivät kutsu häntä ’Taivaan Kuningattareksi’. Traditio, jonka mukaan Marian ruumis olisi nostettu taivaaseen, ei ole hyvin vanha. Raamattu ei sano mitään siitä, miten tai milloin hän kuoli; itse asiassa naisparkaa mainitaan Raamatussa hyvin vähän. Usko, että hänen ruumis nostettiin Taivaaseen, keksittiin vasta noin kuusi vuosisataa Jeesuksen ajan jälkeen. Alkuun se vain keksittiin, samaan tapaan kuin mikä tahansa tarina, kuten Lumikki, keksitään. Mutta, vuosisatojen kuluessa, siitä kasvoi traditio ja ihmiset alkoivat ottaa sen tosissaan yksinkertaisesti siksi, koska tarina oli kulkenut niin monen sukupolven ajan. Mitä vanhemmaksi traditio tuli sitä useampi ihminen otti sen todesta. Viimein se kirjattiin viralliseksi roomalaiskatolisen uskonnon uskoksi; vasta hiljattain, 1950. Mutta tarina ei ollut yhtään enempää totta 1950, kuin se oli silloin kun se ensimmäistä kertaa keksittiin 600 vuotta Marian kuoleman jälkeen.

Palaan vielä traditioon kirjeeni lopussa, ja katson sitä toisella tavalla. Mutta ensin minun tulee käsitellä ne kaksi muuta huonoa syytä uskoa mitään: auktoriteetti ja ilmestys.

Auktoriteetti, syynä uskoa jotakin, tarkoittaa uskoa johonkin, koska joku tärkeä henkilö on sanonut sinulle, että siihen tulisi uskoa. Roomalaiskatolisessa kirkossa Paavi on kaikkein tärkein henkilö, ja ihmiset uskovat, että tämä on oikeassa vain siksi, koska tämä on Paavi. Eräässä islamin uskonnon haarassa, tärkeät ihmiset ovat vanhoja parrakkaita miehiä, joita kutsutaan Ajatolliksi. Monet nuoret muslimit, eli islaminuskoiset, ovat valmiita murhaamaan jonkun, mikäli kaukaisessa maassa oleva Ajatolla käskee niin tehdä.

Sanoin, että roomalaiskatolisille sanottiin vasta 1950, että heidän tulee uskoa Marian ruumiilliseen taivaaseennousuun. Tarkemmin sanottuna tarkoitan, että 1950 Paavi sanoi heille, että näin heidän tulee uskoa. Ja se oli siinä. Koska Paavi sanoi, että se on totta, niin silloin sen täytyi olla totta! Jotkut asiat, joita Paavi sanoi elämässään, olivat tosia ja jotkut eivät. Ei ole mitään hyvää syytä, miksi uskoa kaikkea mitä hän sanoi, vain koska hän oli Paavi, aivan kuten ei ole mitään hyvää syytä uskoa kaikkea mitä kukaan muukaan sanoo. Nykyinen Paavi on määrännyt kuuntelijoitaan olemaan rajoittamatta heidän saamiensa lasten määrää. Mikäli ihmiset seuraavat hänen auktoriteettiään niin ylenpalttisesti kuin hän toivoisi, seurauksena saattaisi väestönpaljouden aiheuttamana olla hirvittävää nälänhätää, tauteja ja sotia.

Toki, jopa tieteessä, joskus emme ole nähneet todisteita itse ja meidän tulee luottaa jonkun toisen sanaan asiasta. En ole nähnyt omilla silmilläni todistetta, että valo kulkee noin 299 792 kilometriä sekunnissa. Sen sijaan uskon kirjoja, jotka kertovat minulle valonnopeuden. Tämä näyttää ”auktoriteetiltä”.  Mutta tosiasiassa se on paljon parempi kuin auktoriteetti, koska ihmiset, jotka kirjoittivat nämä kirjat, ovat nähneet todisteet asiasta ja kuka vain on vapaa tutkimaan tarkasti näitä todisteita koska vain he haluavat. Se on hyvin rauhoittavaa. Mutta edes papit eivät väitä, että olisi yhtään todisteita heidän tarinalleen Marian ruumiin noususta Taivaaseen.

Kolmas huono syy uskoa mitään on ”ilmestys”. Mikäli olisit kysynyt Paavilta 1950, miten tämä tiesi, että Marian ruumis hävisi Taivaaseen, hän olisi luultavasti sanonut, että se ”ilmestyi” hänelle. Hän sulki itsensä huoneeseensa ja rukoili ohjeistusta. Hän ajatteli ja ajatteli, aivan itsekseen, ja hän tuli mielensä sisällä yhä varmemmaksi ja varmemmaksi. Kun uskonnolliset ihmiset saavat vain tunteen sisällään, että jonkin asian on oltava totta, vaikkakaan asian totuudesta ei ole yhtään todisteita, he kutsuvat tätä tunnetta ”ilmestykseksi”. Ja eivät ainoastaan Paavit väitä saaneensa ilmestyksiä. Monet uskonnolliset ihmiset tekevät niin. Se on yksi heidän pääsyistään uskoa asioita, joita he uskovat. Mutta onko tämä hyvä syy?

Oletetaan, että sanoisin sinulle, että koirasi on kuollut. Olisit hyvin järkyttynyt ja luultavasti kysyisit, ’Oletko varma? Miten tiedät? Miten se tapahtui?’ Ja oletetaan, että vastaisin: ‘En oikeasti tiedä, että Pepe on kuollut. Minulla ei ole mitään todisteita. Minulla on vain tämä hassu tunne syvällä sisälläni, että hän on kuollut.’ Olisit hyvin ärtynyt minulle pelästytettyäni sinut, koska tietäisit, että pelkästään ”tunne” syvällä sisällä ei ole yksinään hyvä syy uskoa erään whippetin kuolleen. Sinä tarvitset todisteita. Meillä kaikilla on tunteita sisällämme aina silloin tällöin, ja joskus ne osoittautuvat paikkansa pitäviksi ja joskus eivät. Joka tapauksessa eri ihmisillä on vastakkaisia tunteita, joten miten meidän tulisi päättää kenen tunteet ovat missäkin asiassa oikeassa? Ainoa tapa olla varma, että koira on kuollut, on nähdä hänet kuolleena tai kuulla, että hänen sydämensä on pysähtynyt; tai kuulla jonkun kertovan nähneensä tai kuulleensa jotain oikeita todisteita tapahtuneesta.

Ihmiset sanovat joskus, että sinun pitää uskoa syvällä sisimmässäsi tuntemiisi tunteisiin tai et koskaan voi olla varma asioista kuten “Vaimoni rakastaa minua”. Mutta tämä on huono argumentti. Voi olla paljon todisteita siitä, että joku rakastaa sinua. Läpi päivän kun olet jonkun kanssa, joka rakastaa sinua, näet ja kuulet paljon pieniä todistuspaloja, ja ne kaikki sopivat yhteen. Se ei ole pelkästään tunne sisimmässä, kuten se tunne, jota papit sanovat ilmestykseksi. On myös ulkopuolisia asioita, jotka tukevat sisimmässä olevaa tunnetta: katseet silmissä, hellät äänensävyt, pienet palvelukset ja eleet; nämä ovat kaikki oikeita todisteita.

Joskus ihmisillä on vahva tunne sisimmässään, että joku rakastaa heitä, vaikka heillä ei ole mitään todisteita tästä. He ovat mahdollisesti täysin väärässä. On olemassa ihmisiä, joilla on vahva sisäinen tunne, että joku kuuluisa elokuvatähti todella rakastaa heitä, vaikka ei ole oikeasti koskaan edes tavannut tätä. Sellaiset ihmiset ovat mieleltään sairaita. Sisäisiä tunteita tulee tukea todisteilla, muutoin et vain voi luottaa niihin.

Sisäiset tunteet ovat arvokkaita myös tieteessä, mutta vain saadaksesi ideoita, joita myöhemmin testaat etsimällä todisteita. Tieteentekijällä voi olla ”aavistus” jostain ideasta, joka vain ”tuntuu” oikealta. Itsessään tämä ei ole hyvä syy uskoa jotain. Mutta se voi olla hyvä syy viettää aikaa tehden tarkkaa tutkimusta tai koetta, tai muulla tavoin etsiä todisteita. Tieteilijät käyttävät sisäisiä tunteita koko ajan saadakseen ideoita. Mutta ne eivät ole minkään arvoisia ennen kuin niitä voi tukea todisteilla.

Lupasin, että palaan vielä takaisin traditioon katsoakseni sitä toisella tapaa. Haluan yrittää selittää, miksi traditio on niin tärkeää meille. Kaikki eläimet ovat kehittyneet (evoluutioksi kutsutun prosessin kautta) selviämään siinä normaalissa ympäristössä, jossa heidän lajinsa elää. Leijonat ovat kehittyneet hyviksi selviytyjiksi Afrikan tasangoilla. Ravut ovat kehittyneet hyviksi selviytymään makeassa vedessä, kun taas hummerit ovat kehittyneet hyviksi selviämään suolaisessa vedessä. Ihmiset ovat myös eläimiä, ja me olemme kehittyneet hyviksi selviytymään maailmassa täynnä … muita ihmisiä. Useimmat meistä ei metsästä omaa ruokaamme kuten leijonat ja hummerit, me ostamme sen muilta ihmisiltä, jotka ovat ostaneet sen yhä muilta ihmisiltä. Me ”uimme ihmismeressä”. Aivan kuten kalat tarvitsevat kidukset selvitäkseen vedessä, ihmiset tarvitsevat aivot, jotka ovat kykeneväiset toimimaan muiden ihmisten kanssa. Aivan kuten meri on täynnä suolavettä, ihmismeri on täynnä vaikeasti opittavia asioita. Kuten kieli.

Sinä puhut englantia, mutta ystäväsi puhuu saksaa. Kummatkin teistä puhuvat sitä kieltä, joka sopii paremmin ”uitavaksi” teidän omissa erillisissä ”ihmismerissänne”. Kieli siirtyy eteenpäin traditiona. Ei ole mitään muuta keinoa. Englannissa Pepe, koira, on ’a dog’. Saksassa hän on ein Hund. Kumpikaan näistä sanoista ei ole sen oikeampi, tai todellisempi kuin toinen. Molemmat ovat vain yksinkertaisesti annettuja. Ollakseen hyviä ”uimaan omassa ihmismeressään”, lasten pitää oppia oman maansa kieli, ja paljon muita asioita heitä ympäröivistä ihmisistä; ja tämä tarkoittaa, että heidän pitää imeä itseensä, kuin imupaperi, valtava määrä traditionaalista tietoa. (Muista, että traditionaalinen tieto tarkoittaa yksinkertaisesti asioita, jotka on siirretty isovanhemmilta vanhemmille ja heiltä lapsille.) Lapsen aivojen tulee olla traditionaalisen tiedon imijä. Ja lapsen ei voi olettaa lajittelemaan ja erottamaan hyvää ja hyödyllistä traditionaalista tietoa – kuten kielen sanoja – pahasta tai hölmöstä traditionaalisesta tiedosta – kuten uskosta noitiin ja paholaisiin ja ikuisesti eläviin neitsyihin.

Se on sääli, mutta se on pakollinen haitta. Sillä koska lasten tulee olla traditionaalisen tiedon imijöitä, he todennäköisesti uskovat kaiken, mitä aikuiset heille sanovat. Oli se sitten totta tai valheellista, oikein tai väärin. Moni asia, jota aikuiset sanovat heille, on totta ja perustuu todisteisiin tai on muuten edes järjellistä. Mutta jos jokin osa siitä on valheellista, hölmöä tai jopa pahanilkeistä, ei ole mitään, mikä estäisi lapsia uskomasta myös siihen. Ja kun lapset sitten kasvavat aikuisiksi, mitä he tekevät? No, totta kai, he kertovat kaiken seuraavalle sukupolvelle lapsia. Eli kun jokin asia muodostuu vahvasti uskotuksi – vaikka se olisikin täysin epätotta ja ei ollut mitään syytä uskoa sitä alun perinkään – se saattaa jatkua ikuisesti. Saattaisiko tämä olla mitä tapahtui uskonnoille? Usko, että on jumala tai jumalia. Usko Taivaaseen. Usko, että Maria ei koskaan kuollut. Usko, että Jeesuksella ei koskaan ollut ihmistä isänä. Usko, että rukouksiin vastataan. Usko, että viini muuttuu vereksi. Yhteenkään näistä väitteistä ei ole olemassa mitään niitä tukevia todisteita. Silti miljoonat ihmiset uskovat niihin. Kenties tämä johtuu siitä, että heille uskoteltiin nämä asiat kun he olivat tarpeeksi nuoria uskoakseen mitä vain.

Miljoonat eri ihmiset uskovat hyvin erilaisia asioita, koska heille sanottiin erilaisia asioita kun he olivat lapsia. Muslimien lapsille kerrotaan erilaisia asioita kuin kristittyjen lapsille, ja kummatkin kasvavat kerta kaikkiaan vakuuttuneina, että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Jopa kristittyjen sisällä, roomalaiskatoliset uskovat eri asioita kuin Englannin kirkon ihmiset tai episkopaaliset, shakerit tai kveekarit, mormonit tai helluntailaiset, ja kaikki ovat kerta kaikkiaan vakuuttuneita, että he ovat oikeassa ja muut ovat väärässä. He uskovat eri asioita täsmälleen samasta syystä kuin sinä puhut englantia ja joku puhuu saksaa.

Molemmat kielet ovat, omissa maissaan, oikea kieli puhua. Mutta ei voi olla totta, että eri uskonnot ovat oikeassa omissa maissaan, koska eri uskonnot väittävät vastakkaisten asioiden puolesta. Maria ei voi olla elossa katolisessa tasavallassa, mutta kuollut protestanttisessa Pohjois-Irlannissa.

Mitä voimme tehdä tälle kaikelle? Sinun ei ole helppoa tehdä asialle mitään, koska olet vain kymmenen. Mutta voisitko yrittää tätä. Seuraavan kerran kun joku kertoo sinulle jotain, joka kuulostaa tärkeältä, mieti itseksesi: ’Onko tämä sellainen asia, jonka ihmiset luultavasti tietävät koska sille on todisteita? Vai onko se sellainen asia, jota ihmiset uskovat vain tradition, auktoriteetin tai ilmestyksen takia?’ Ja ensikerralla kun joku kertoo sinulle, että jokin on totta, mikset sanoisi heille: ’Minkälaisia todisteita tälle on olemassa?’ Ja jos he ovat kykenemättömiä antamaan hyvää vastausta, toivon, että mietit hyvin tarkkaan ennen kuin uskot sanaakaan, mitä he sanovat.

Rakkaudella,
Isi

________________